Jokainen koiranomistaja tietää, että lopulta se päivä tulee vastaan, kun joudut luopumaan toveristasi. Meillä se päivä tuli hiljattain vastaan Navajon kanssa. Vaikka tiesimme pitkään väistämättömän olevan edessä, silti se sattui. Lujasti.
Liki 13-vuotta on pitkä aika. Siihen aikaan mahtuu jaettuja iloja ja suruja. Näin koiraihmisenä sitä on oppinut pahan ja hyvän olon hetkellä turvautumaan koiran lohduttavaan läsnäoloon. Elämän kiemuroissa koira on se, jonka puoleen on helppo kääntyä silloinkin kun tuntuu, että ihmisten kohtaamisiin ei ole valmis. Toisaalta riemunkin hetkellä ilot jaetaan koiran kanssa. Lapsiperheessä moni on varmasti huomannut lasten kohdalla saman, suutuspäissään ja harmin hetkellä lapset hakeutuvat koiran seuraan ja koiran läsnäolo rauhoittaa lapsen. Koira tuo lohdun. Nämä on tuttuja ajatuksia varmasti kaikille koiraihmisille.
Nämä ovat myös syitä miksi niistä nelijalkaisista ystävistä tulee meille kovin rakkaita. Me muistetaan elämän ilot ja surut koirien kautta, karvakorvat elävät elämän kolhut ja parrasvalot kanssamme. Ovat osa elämäämme. Harmittavasti se koiran ikä on kovin lyhyt. Joskus toveruus päättyy hyvinkin lyhyeen ja parhaimmillaan saamme taivaltaa yhteistä matkaa toistakymmentä vuotta. Luopumisen hetkellä aina sitä ajattelee, että kumpa se matka ei olisi vielä päättynyt.
Navajon matka päättyi, koska se vain tuli vanhaksi. Vielä viime syksynä sen kanssa metsästettiin sille sopivia pikkuisia lenkkejä, mutta tämän vuoden aikana sen voimat hupenivat. Se ei enää jaksanut, ei edes pienille lenkeille. Metsään kun sen vei, niin soturi kyllä yritti, mutta askel haparoi ja vaikka metsästysvietti sitä edelleen vei eteenpäin, oli kulku hataraa ja jalat eivät enää toimineet. Päätimme, että suuren metsästäjäsielun pitää päästä paremmille jahtimaille edes vähän vielä saappaat jalassa ilman että ajaudutaan dramaattiseen nopeaan lähtöön esimerkiksi äkillisen sairastumisen myötä. Nämä ovat jokaisen koiranomistajan raskaita päätöksiä ja kaikki tekevät päätökset kuten parhaaksi näkevät. Me päätimme näin.
Navajolla oli suuri metsästäjän sydän, se opetti meille paljon metsästyksestä kanakoirien kanssa. Se oli varustettu loputtomalla riistainnolla, älykäs, erinomainen riistanlöytäjä ja erinomainen linnunkäsittelijä. Se halusi olla aina voittajana paikalla, oli sitten kyse kilpajuoksusta tai metsästyksestä. Mikään helppo koira se ei ollut. Nuoruudessaan kyytiä saivat porot, hirvet ja kaikki mikä vähänkään riistalle haisi. Kuumakin se oli riistatilanteissa, etenkin nuorena. Toisaalta sillä oli kovasta riistainnosta huolimatta luontainen halu metsästää yhdessä ihmisen kanssa. Se oli sopivasti hullu. Älyttömän hieno metsästyskoira.
Näihin vuosiin mahtuu lukematon määrä mahtavia metsästyselämyksiä ja monenlaisia hienoja muistoja. Kiitos kaikesta toveri, olit mahtava ystävä, opettaja, metsästyskaveri ja perheenjäsen! Meille on ikävä.
Kuvia yhteiseltä retkeltä
Osanotot<3 Tiedän hyvin miltä rakkaan toverin menettäminen tuntuu. Tsempit teille arkeen näin kuukauden myöhässä! Vanha kunnon Navajo<3
Kiitos!
Ihana ja kaunis tarina ihmisen ja sen parhaan kaverin yhteisestä matkasta ja kasvutarinasta! Vielä 11kk oman koiran lopettamisesta tunteet tulee joka viikonloppu pintaan, oli se vaan niin hyvä jäbä, onneksi on vielä tuo ”jackruiseri” 12v jäljellä ja lasten koirat lisäksi. Ne opettaa meitä ihmisiä tosi paljon ja antaa iloa elämään!
Tsemppiä sinne ja mukava seurata teitä Eränkäviöistä! Kaikkea hyvää!!!
Suuret osanotot>:( Olii huikeaa olla matkassa mukana Navajon kanssa tosin ruudun läpi useiden satojen kilometrien päästä. Navajo oli hieno koira! Rauhaa ja rakkautta.