Koirat, Metsästys, Treenaus

Pennusta käyttövalioksi – Okariinan tarina

Okariinasta tuli käyttövalio hieman alle 5-vuotiaana. Kokeissa ehdittiin jokunen kerta pyörähtää, jossain vaiheessa homma alkoi toimimaan ja ykköset tulivatkit sitten nopeasti kasaan. Tässä muutama sana matkan varrelta. Välillä on ihan hyvä pysähtyä miettimään, miten matka on mennyt ja yrittää samalla pohtia, voisiko jotakin ottaa opiksi kouluttajan näkökulmasta.

Pennun valinta

Oka pentunaKuusamosta aikoinaan Pitkäsaaren kennelistä päästiin pentua valkkaamaan. En nyt muista oltiinko peräti ensimmäisenä vuorossa, mutta aikaisessa vaiheessa siellä laatikolla letrattiin. Pentulaatikolla valinta on kuitenkin vaikea, sopusuhtaista, vilkasta ja rohkeaa pentua etsittiin. Oikeastaan olen tullut siihen tulokseen, että ei siitä hullukaan pysty sitä ”oikeaa” ottamaan. Muutaman tunnin pyörittelyn jälkeen se yksi kömpi syliin nukkumaan ja tuijotti silmiin läpitunkevasti. Olimme myytyjä. Nimeämisessä päädyttiin Okariinaan, kun nimi piti O -kirjaimella alkaa. Lähtökohtaisesti minulle on tärkeää, että saamme itse nimetä koiramme. Miksi Okariina? Tyttömme Ronja seurasi tähän aikaan mielenkiinnolla Disneyn Helinä -keijuaiheisia elokuvia ja siellähän on kuningatar Okariina. Toisakseen Saksanseisojakerhon tietokannasta ei montaa Okariinaa löydy.

Pentuna Okariina oli erittäin vilkas, mutta myös kuuliainen, kuten vielä tänäkin päivänä koiran täyttäessä viisi vuotta. Itse asiassa nyt kun Hopi -pentu on talossa, niin olen monesti miettinyt Okariinan pentuaikaa ja en juurikaan muista siitä mitään… Päällimäisenä on jäänyt mieleen se järjetön haku, joka koiralla oli jo viisikuisena, minkä ikäinen Hopikin nyt on. Kun metsään lähdettiin, niin koira saattoi jo huidella 3-400 metrin päässä sata lasissa ikäänkuin olisi jo syttynytkin riistalle. Saattoi ollakkin, mutta vielä piti paljon töitä tehdä, että lintu saatiin jollakin tavalla isännällekkin näköetäisyydelle.

Nouto ja vesityöt

Samalla kun sitä kuuluisaa nokialaista piti kuluttaa pitkin mehtiä ja mantuja, puuhasteltiin tietenkin myös noudon ja vesitöiden kanssa. Veden kanssa Okariina oli heti pienestä asti sinut. Jos mökkirantaan mentiin, niin eihän sitä sieltä vedestä saanut pois koko päivänä, jos ei vaatimalla vaatinut. Mistä liene keksinyt kalastamisen, jota koira fanaattisesti harrasti vielä tänäkin kesänä. Koskaan ei todistettavasti koira ole kalaa saanut, mutta hullunkiilto silmissä sitä aina yrittää. Hyvää reeniä, ei siinä mitään, mutta rajansa kaikella.

Oka poseNoudossa Oka oli pennusta asti innokas, mutta jostain syvältä tapporavistus tuli aina vahvana suoritukseen, myös pidemmälle aikuiseksi mentäessä. Sen kanssa oli tekemistä, mutta oikea-aikaisella hoksautuksella, toistoilla erilaisissa tilanteissa sekä erilaisissa koiran mielentiloissa siitäkin loppujen lopuksi päästiin. Sattuipa kerran yli-innokkalle ohjaajalle myös mieleenpainuva hetki vesityökokeissa, kun AVO-luokkaa kokeiltiin. Edellisenä iltana harjoitukset menivät täysin nappiin, joten ei muutaku rallatellen kokeisiin. Mukana tuomani tavi heitettiin vastarannalle, Oka näki heiton selvästi, ui määrätietoisesti linnulle, mutta kohta sieltä pajupuskan takaa näkyi kummia. Siellä se tavi iloisesti lenteli, kun Oka ihan pikkusen sen kanssa puuhasteli. Jämäkkää ravistelua ja iloista ilmaan heittelyä vähän aikaa ihasteltuani äänenpaino meni jo aika vakavaksi. No sieltähän loppujen lopuksi tavi suussa takaisin tultiin, mutta eipä siitä juuri muuta kerrottavaa jälkipolville ole.

Mökillä hetki kalastuksen lomassa.

Mökillä hetki kalastuksen lomassa.

Vesitöissä Okalle on jo pennusta asti tehty VOI-luokan kaltaisia noutoja sen jälkeen, kun perussuoritukset olivat kunnossa. Tällöin koiralla on haastetta suoritukseen eikä homma mene tylsäksi myöskään ohjaajalle. Loppujen lopuksi vesitöitä ajatellen parasta harjoitusta on vesilintujen metsästys. Siellä tulee tilanteita laidasta laitaan eikä niitä voi ennalta määrätä.

Haku ja riistatyö

Hurjapäinen haku teetti eniten töitä. Jo pennusta asti oli selvää, että hakua pitäisi jotenkin saada rajoitettua, kun riistatyöt ja seisonnan pitävyys oli parina ensimmäisenä syksynä hieman arveluttavalla tasolla. Ehkä se fasaanikoppi 8kk iässä teki sen, että Oka halusi aina itse ratkaista tilanteen ja yrittää saalistaa. Sen kanssa sitten painittiin. Onnistumisiakin saatiin, mutta yleensä koira oli silloin ns. huudeilla eli näkösällä. 9kk ikäisenä tehtiin myös ensimmäinen tiputus fasaanilla ja koirahan rokkasi. Toisena päivänä taas sitten ei.

Jonkin aikaa yritin pillin avulla saada hakua kuosiin ja välilllä myös huutamalla, kunnes totesin, ettei auta mikään. Tunne on hieman lohduton, kun tutkapanta tärisee ja koira on seisonnalla 300 metrin päässä. Eikun äkkiä sinnepäin, mutta 200 metrin kohdalla tilanne purkautuu, linnut lentää ja Oka tulee iloisesti kertomaan, että piru kun oli muuten hauska tilanne tuolla! Hampaat oli isännällä siinä vaiheessa monta monituista kertaa hieman kireällä, mutta ei siinä auta koiraa moittia. Tilanne on jo ohi.

Kävipä sitten niin eräänä syyskuisena päivänä, että koira tempaisi seisonnan 100 metrin päähän avosuolle heinikkoon. Heitin reput äkkiä sivuun ja juoksujalkaa tilanteeseen. N. 30 metrin päästä koirasta näin, kun tarkentaa, tarkentaa ja tarkentaa. Seurasin tilannetta valmiina räjähdykseen ja niinhän siinä kävi, että Oka tökkäsi 5 teertä suolta ilmaan ja minä juoksin pääpunaisena paikalle. Sen verran koira säikähti isännän karjuntaa ettei sen jälkeen tarvinnut arpoa pitääkö seisonta.

Seuraava tilanne Lapissa teerien naakimisen jälkeen.

Seuraava tilanne Lapissa teerien naakimisen jälkeen.

Jarrut sen sijaan riistatöissä ovat aina olleet suhteellisen paikallaan. Tein jo ensimmäisistä riistatöistä asti selvää, että tilanteessa pitää olla linnun lähdön jälkeen paikallaan. Pieneen liukumiseen en nuorelle koiralle juuri puuttunut, mutta kun pysähtyi kehuin kovasti. Vanhemmaksi mentäessä vaadin pysähtymistä tiukemmin. Tähän päivään mennessä koira on kuitenkin tehnyt kaksi paukkunoutoa ja yhdessä tilanteessa avanssi jatkui tippuneelle linnulle asti.

Tiedotus

Niin kuuliainen kuin Oka on aina ollutkin, niin oma-alotteiseen tiedotukseen se ei ole irronnut kuin muutamia kertoja. Pillillä sen sijaan on aina irronnut helposti, joskin vienti takaisin tilanteeseen on nopea. Olen aprikoinut, että oma-aloittesella tiedottamisella koira on itse tehnyt tilanteen, jolloin yleensä vienti on yhteyttäpitävä, näin ainakin Navajon kanssa. Toki vientiä olen yrittänyt jarrutella, mutta aikalailla tuloksetta. Joskus harvoin vienti on hyvä, mutta en tiedä miksi. Pääasia kuitenkin, että tiedottaa. Tästä on erittäin suuri apu, kun luovit on isoja. Jos Oka ei tiedottaisi, ilman teknisiä apuvälineitä metsästys olisi haastavaa. Pentuaikana tutka on paikallaan, jotta ei tee esimerkiksi niitä virheitä, että huutaa aikansa odotettuaan, että missäs se koira nyt kuppaa! Tutka kun paljastaa sen, että koira voi olla seisonnalla 30-40 metrin päässä… Joka tapauksessa en halua vanhemmalla koiralla vempeleitä käyttää, muuta kuin turvallisuusmielessä.

Tiedotuksen ollessa kunnossa lopetin myös hakuun puuttumisen ja yllättäen se alkoikin näyttää ihan mallikkaalta. Huomattava ero aikaisempaan tässä on se, että ohjaajan kuuppa on rauhassa. Juoskoot miten juoksee. Mennään nyt vaan ja mettästellään. Kun ohjaajan ressitasot oli nolla, niin tokihan se koiraankin vaikuttaa positiivisesti.

Metsästys ja kuntoilu

Mitäs se sitten muutoin on ollut, kun ei kouluteta tai eletään arkea. No sehän on normaalia koiran elämää. Okalla on aina ollut koirakaveri tai useampi. Elo sisäoloissa on sujunut leppoisasti vaikkakin aika monta superloonipatjaa on silppuna löytynyt ja muutamat lenkkaritkin on tainnu saaja lisää tuuletusaukkoja. Voisi ajatella, että Oka on tavallaan ollut se ns. ADHD -tapaus. Jos liikunnallista aktiviteettiä ei ole pariin päivään ollut, niin alkaa sijaistoiminnot eli jäynät. No lenkkiähän se on sessu saanut. Kesäisin lähes päivittäin juoksulenkkiä tai pyörälenkkiä seuraten. Talvella sitten vetohiihtoa tai mehtähiihtoa ja hiihtolenkkejä vapaana juosten. Kun itse yrittää liikkua joka päivä jotenkin, niin koiratkin saavat samalla reilusti liikettä.

Oka LevilläSyksyisin ja pitkälle talveen on tottakait metästetty. Kausi alkaa aina vesilinnuista, jolloin passitetaan ja porkataan rimmikoita tai järven rantoja. Sen jälkeen on siirrytty maalintuun ja maalinnun päätyttyä käyty aina sillon tällön fasaaneitakin kiusaamassa lähinnä koulutuksellisessa mielessä, mutta aika vähän. Viime vuonna käytimme Okaa myös karkottavana koirana jänistiheiköissä. Esim. Navajo pyrkii saamaan puput seisontaan, mutta jostain syystä Okaa ei jänikset seisottanu kuin pentuna. Riippuu varmaan tilanteiden vähyydestä. Maalis-huhtikuun vaihteessa on jahdattu myös haittalintuja aika runsaasti.

Metsästetty on paljon. Metässä se koira tehdään sanoo vanha viisauskin eli tossua on kulutettava ja mikä jottei. Sehän se parasta touhua koiran kanssa on. Jollekkin saattaa kalskahtaa korvaan vesilintuporkkaukset ja käyttö jänishommissa. Meneekö seisoja moisista pilalle? No ei missään nimessä. Tottelevaisuus kuntoon ja jahtiin vaan.

Kokeet

Koeura starttasi Niesta-kisassa, jossa Oka esittikin hienoa hakua, mutta riistaa ei löytynyt. Sen jälkeen Junkkarissa meni ensimmäinen päivä hienosti NUO1 92p, mutta jatkossa nuoren koiran kuuppa kiehahti tarjolla olleen riistan määrästä johtuen… Sen jälkeen aivan liian nuorella  koiralla lähdin kokeilemaan innoissani AVO-luokkaa. Tokihan tuurilla olisi saattanut tulla se nappipäivä, mutta jälkiviisaana ajatellen koira ei missään nimessä ollut valmis seuraavaan luokkaan, vaikkakin hyvänä päivänä kaikki palaset olisivat voineet olla kohdallaan, jopa tiedotuksineen, vaikka sitähän ei AVO-luokassa tarvita. No joka tapauksessa suoritukset heilahtelivat liikaa, joten ikää ja kokemusta piti saada lisää.

Seuraavana kautena Okan ollessa 2-3 vuotta homma olikin sitten jo paremmalla mallilla, mutta kuten kokeissa käyvät tietää, tarvitaan aina myös sitä tuurin tynkää ja sitä ei tuntunut sattuvan kohdalle. Toki yleensä se tuuri pitää ansaita eli yleensä siellä kokeissa aina joku onnistuu, eikä siinä nyt tuurilla kuitenkaan hirveästi ole tekemistä, vaikkakin sitäkin on hyvä olla vähän matkassa. Onnistuva koira on yleensä vaan niin hyvä, että se hommaa ne linnut jostakin. Loppujen lopuksi listaan kertyi mukava määrä AVO-tuloksia – toiset enemmän mairittelevia kuin toiset…  Pidemmän tauon jälkeen sitten fasaanikokeissa etelässä tärppäsi ja tuli se nappipäivä.

VOI-luokassa startattiin seuraavana syksynä, kun ensin oltiin kesällä reenailtu jäljet ja vesityöt koekuntoon. Aluksi haettiin hieman kokemusta ja sitten tärppäsikin loppusyksystä riekoilla. Okahan loukkasi jalkaansa riekkokokeen aikoihin ja jalasta paljastui hauisjänteen repeämä. Jalka näytti kuntoutuneen, ontumista eikä kipuja ollut, joten kevät mentiin ihan normaalisti ja myös fasaanikokeessa käytiin siellä onnistuen. Seuraavana kesänä ontuminen alkoi ”pysyvästi” uudelleen ja leikkaus oli edessä. Hauisjänne katkaisiin. Sieltä löytyi pitkäaikainen tulehdus samalla kertaa. Tämä tarkoitti käytännössä kokolailla mehtälintukauden menettämistä ja kuntoutusjaksoa. Onneksi se sujui erinomaisesti ja pääsin kuin pääsikin vielä riekostelemaan lokakuun lopussa.

Mielenkiintoista koko episodin jälkeen oli se, että Oka ei ole käytännössä koskaan pelannut niin hyvin linnuilla kuin tuona lokakuun viimeisenä viikkona ja toki sen jälkeen. Edellinen lintutilanne oli koiralla ennen tuota ollut maaliskuussa. Ikäähän koiralla on nyt viisi vuotta, joten aika ja kilometrit lienee tehneet tehtävänsä. Joka tapauksessa starttasin jo Muotkalla riekoilla lokakuun lopussa. Riistatyöt oli ihan ok, mutta haku ei riittänyt. Tokihan koiran kunto ei vielä ollut eikä ole sillä tasolla, millä sen pitäisi olla. Muutaman kuukauden totaalihuilin ja remmilenkkien jälkeen ei voi muuta olettaakkaan, mutta joka tapauksessa kyseisen viikon Oka esitti vallan mallikasta hakua. Todennäköisesti sitten koepäivä oli hieman liikaa kunnon puolesta, vaikka tuloksena olikin mallikas VOI2. Viikko tästä sitten fasaaneille Ylivieskaan ja kaikkihan meni sitten, kuten pitikin ja tuloksena se viimeinen ykkönen. Mainittakoon, että edellisen kerran ennen tätä koetta koira oli nähnyt fasaanin tammikuussa edellisessä fasaanikokeessa 9kk sitten.

Koulutuksesta

Tässä vaiheessa on myös hyvä luoda katsantoa taaksepäin nyt kun talossa on taas uusi pentunen kasvamassa ja koulutusvastuu on minulla. Mitä olisi kannattanut Okan kanssa tehdä toisin ja mitä kannattaa taas uuden koulutuksessa tehdä samalla tavalla tai paremmin? Tässä kohtaa voisi varmaan kirjoittaa pienen romaanin, mutta yritän kertoilla niitä tärkeimpiä. Mainittakoon heti tässä vaiheessa, että tottelevaisuus on kaiken pohja.

Päällimmäisenä on jäänyt mieleen se käskyjen/kehotusten ja kehujen oikea-aikaisuus. Olin aina auttamattomasti myöhässä, jolloin koira ei varmastikkaan käsittänyt, mitä se ukko haluaa. Edelleenkään en koe olevani oikea-aikainen monessakaan tilanteessa, mutta pääasia on, että yritän eli tiedostan sen myös itse.

Toinen on sitten omien hermojen pitävyys. Myönnän, että monen monta kertaa meinasi kierrokset nousta ukolla, mutta jälkiiviisaana ihan turhaan. Oli millainen tilanne tahansa, hyvä tahi huono, on aina koulutuksellisesti parempi jos omat hermonsa pystyy pitämään kurissa. Pitää koittaa olla suuttumatta ja olla kärsivällinen sekä antaa koiralle aikaa tehdä omiakin ratkaisuja.

Kolmanneksi noudon opettaminen. Polla on lujilla, jos koira tekee jotain ylimääräistä linnun kanssa. Ravistelee, tarttuminen kestää, tiputtelee. Noudon opettaminen pitää aloittaa heti kun pentu tulee taloon ja heti pitää alkaa näyttämään pennulle oikeaa riistaa. Tässä vaiheessa esimerkiksi Hopi on saanut jo kokemusta useimmista vesi- ja maalinnuista, jäniksestä, ketusta ja supikoirasta. Olen nyt yrittänyt tehdä noudosta iloista ja reipasta. Okan tapauksessa ohjaaja kuumui sinnikkään tapporavistuksen takia ja nouto oli välillä melkoista hakemista, kunnes jossakin vaiheessa oikea-aikainen kehotus ja puuttuminen ravisteluun, kehuminen ja myöskin kokemus korjasi tilanteen.

Monet toivovat pennusta kovaa menijää eli kun sen löysää, niin sitten haetaan ja kunnolla. Okalla haku olikin juuri tällaista, mutta siinä ei ollut nuorena oikein tolkkua. Sitä nyt vaan mentiin eikä meinattu. Jälkiviisaana yhteistyö pentusena ei ollut varmaankaan sitä parasta eli jotain nakkipalaa voisi ottaa mukaan mettään alusta asti. Aina kun koira kuittaa, niin kehumista ja palkintoakin. Verrokkina Hopi on alkanut nyt rallattaa jo ihan mukavasti, mutta ei lähellekkään samaa kaahausta kuin Okalla, mutta se myös käy isännän luonna kuittamaassa ja saattaa kauemmalla luovilla pysähtyä kattomaan, että minnes se isäntä nyt suuntaa ja jatkaa sitten matkaa. Haluaisin ainakin tässä vaiheessa ajatella, että yhteistyö isännän kanssa on nyt paremmalla mallilla jo pentuvaiheessa ja kenties makupalat sekä kaikenlainen yhdessä tekeminen on auttanut tähän pisteeseen.

Entäs sitten se tottelevaisuus. Siihen pitää panostaa paljon ja jo pennusta. Koiran pitää pysyä kuulolla pennusta saakka, näin sitä voi viiä reilusti mettään ja homma pysyy hanskassa. Esimerkkinä tästä voisin kertoa tilanteen, jossa illalla päästän koirat pihalle kenties jo kalsarisillaan. Kun hihkaisen koiraa nimeltä, niin sen pitää tulla eikä jäädä haahuilemaan. Nyt esimerkiksi, jos Hopia ei tunnu kiinnostavan, niin laitan ropposet jalkaan ja menen kertomaan, että nyt sinun pitää tulla, kun niin sanotaan, joskus myös juoksujalkaa. Eli toisin sanoen viedään päätyyn asti se, mikä on aloitettu.

Meillä on koulutettu koirat pääasiassa mettälinnuilla ja pennun ja nuoren koiran lintukontaktit ovat perustuneet mettälintutilanteisiin. Lintukontakteja tulee näin harvakseltaan, mutta riittävän hyvin näinkin on eteenpäin päästy ja samalla linjalla jatketaan myös Hopin kanssa. Viitseliäisyyttä ja reilusti kulettuja kilometrejä tämä toki vaatii. Paljon pitää metässä koiran kanssa kävellä, mutta siinäpä sitä yhteistyötä koiran kanssa tulee rakennettua.

Entäs sitten?

Nyt jahdit, lenkkeilyt ja reissut jatkuu entiseen malliin. Ensimmäinen tehtävä on saada koira taas erinomaiseen kuntoon käymällä lenkillä. Luvassa on hiihtoa, jänismehtyytä, ehkä joku fasaanijahtikin ja juoksua. Ensi sykynä olisi sitten mukava startata Riistakoirassa metästystouhujen lomassa, kun tänä vuonna se ei jalan takia onnistunut. Ja tietenkin naatiskellaan!

Ensimmäinen kevät Kiimingissä.

Ensimmäinen kevät Kiimingissä.

Riekko saaliiksi Pudasjärveltä 2015.

Riekko saaliiksi Pudasjärveltä 2015.

Okan ensimmäinen metto 2014.

Okan ensimmäinen metto 2014.

Oka ja veljensä Otso Pudasjärvellä 2014.

Oka ja veljensä Otso Pudasjärvellä 2014.

Okariina ja veljensä Oiva Ivalossa.

Okariina ja veljensä Oiva Ivalossa.

Riekkolandiassa tauolla.

Riekkolandiassa tauolla.

Riekostelemassa Lapissa syksyllä 2015.

Riekostelemassa Lapissa syksyllä 2015.

ommenttia “Pennusta käyttövalioksi – Okariinan tarina

  1. Piia Ketvell sanoo:

    Hieno tarina! Näitä on mukava lueskella, mitä enemmän tekstiä sitä parempi. Ja olipa upea kokemus viime talvena olla kuvaamassa ja katsomassa Viljakkalan kokeessa Okariinan menoa.

    Terveisin Piia Ketvell

  2. Toni sanoo:

    Mielenkiintoista luettavaa ja ehkä vähän välillä sellaista ”goose bumpia” nousee ja viikset värähtelee, lyhytkarvaiset siskokset on nyt olleet vajaan pari kuukautta talossa. Toinen olis tekeillä ruutihommiin ja toinen sitten jouselle, valitettavasti se jouselle ajateltu vaimon koira on se adhd tapaus ja tuo minun ”pahnan pohjimmainen” on sellanen tasaisen varma suorittaja.

    Mä valitsin oman pentuni niin että kattelin kasvattajan julkaisemaa videota n. 15 kertaa ja yritin seurata aina yhtä pentua eri katselu kerralla mutta palasin aina siihen samaan pilkku selkään.se oli vähän sellanen sivusta katsoja eikä ollu niin kovin innostunu ihmisistä.Sillä oli alkuun sellanen ”tule vähän lähemmäksi niin mä tapan sut” ilme, eikä se ole tässä mihinkään muuttunut, 35 vuotta on elämässä koiria ollu eikä yksikään ole vielä noin villiä katsetta omannut.

    Me on saatu se yhteinen side syntymään ja tuntuu että kyllä siitä vielä saadaan pelaava seisoja, se haluaa noutaa ja totella ja elää elämäänsä mun kanssa, ne kai ne on ne tärkeimmät lähtökohdat kun haetaan sitä pyssyäkin tärkeämpää metsästys kaveria. On kyllä omistajaansa viisaampi koiran alku, vaikka välillä on sellasia tilanteita että sille täytyy selventää että joku asia ei varsinaisesti ole monivalinta kysymys vaan minä kerron mitä tehdään ja koira tottelee. Yleensä kulminoituu kun on panta kaulassa ja linkku lukossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *