Pentusyksy

Edellisestä pentulaumasta eli Hopin toisesta pentueesta meille jäi kasvamaan uros. Ajatuksissa ennen pentueen syntymää oli narttu, mutta tällä kertaa sieltä putkahteli pelkkiä uroksia eli mennäämpä siis pitkästä aikaa semmosella. Mitäpä sen väliä, jahtikoiriahan me tarvitaan ja onhan se mukava Navajon jälkeen taas pitkästä aikaa koulutella koiven nostajaa.

Suoherran Ute

Pennun valinta oli loppusuoralla kahden kauppa, vaikkakin olisin voinut mielelläni ottaa minkä tahansa näistä pennuista. Eipä näistä hullukaan tiedä loppujen lopuksi, että minkälaisia vinkeitä tarjoavat sitten aikuisemmalla iällä. Loppusuoralla oli valittavissa joko ”Pitkis” tai ”Hullu”. Pitkiksen pentunimi juontui siitä, että sillä oli poikkeuksellisen pitkä karva lyhytkarvaiseksi seisojaksi. Hullu taas oli jossakin vaiheessa aikalailla hullu 🙂 Päätimme antaa lopullisen valinnan Hopille käytetyn uroksen omistajalle, joka halusi astutuksesta palkkioksi pennun. Hän sitten valitsi ”Hullun”, joka kantaa nimeä Suoherran Kläbo. Me tietenkin kutsuttiin sessua Iivoksi ja kutsutaan myös jatkossa. Pentuhan kasvaa jahtikoiraksi Norjassa, joten ainahan sitä pitää pientä piikkiä laittaa urheilun maailmassa naapurikansoille. Loppujen lopuksi valinta meni siis hyvin. Jossakin vaiheessa tuntui, ettei sitä pitkistä kehtaa kenellekkään antaakkaan – pitkäkarvainen lyhytkarvainen kun oli. No onneksi karva on lyhenemään päin ja nimikin on jo kauan sitten vaihtunut Uteksi.

Koulutusta ja mehtää

Ute on osoittautunut mukavaksi penneliksi. Vaikka sanonta on melkoinen klisee, niin ainahan se vaan tuntuu siltä. Erittäin oppivainen ja kuuliainen kaveri ainakin vielä. Semmoisia erityisen positiivisia piirteitä ovat luontainen hyvä tarttuminen riistaan sekä mettälenkeillä nokan nostaminen tuuleen. On mahtava seurata, kun tuuli tarjoilee pieniä virikkeitä jostakin mielenkiintoisesta, niin koiran nokka ei mene maahan vaan nousee tuuleen.

Perusasioita eli paikkaa, luoksetuloa, noutoa jne. on harjoiteltu tottakait alusta asti ja ne ovat ihan hyvällä mallilla. Seuraaminen on syksyn aikana hioutunut jo varsin hyväksi. Pakostahan siinä oppii seuramaan, kun pitemmillä päiväreissuilla parin koiran kanssa menee ja on aina seurattava toisen hakuvuoron aikana. Seuraaminen on minulle erityisen tärkeää, koska en suurin surminkaan halua olla metällä kahden koiran kanssa niin, että toista joutuu pitämään kytkettynä. Asetin seuraamisen aikoinaan myös Hopin kanssa tiptop -asiaksi ja sen koulutus onnistui hyvin. Siinä sivussa on toki tullut paljon muutakin mukavaa. On erinomaisen vapauttavaa, kun mehtähomissa saa laittaa koiran remmin taskuun ja mennä toisen koiran tilanteeseen siten, ettei toinen ole häiriöksi.

Kävimme myös kyyhkysillä heinäkuussa Karstulan Erä-Ässällä. Kolme penneleistä pääsi paikalle ja oli kyllä mukava seurata nuorten seisojanalkujen touhuja. Erä-Ässän emäntä veti päivän varmalla otteella ja kaikille tarttui takataskuun hyviä neuvoja ja vinkkejä. Kyyhkysillä voisi varmasti treenailla useamminkin ja se onkin ollut se suuri trendi seisojakoulutuksessa jo useamman vuoden. Koiran riistatyön mallin saa varmastikkin muottiin helpommin, mutta minneppä tässä kiirus. Mettälinnuillakin se on onnistuttu tolskaamaan kohilleen ja mikä tärkeintä, koira oppii tekemään työtä tulevalla työmaallaan – myös tyhjällä sellaisella.

Jos Uten ikää ajattelee , niin maaliskuinen syntymäaika oli aikalailla täydellinen. Pikkuisena hulina lumet oli jo aikalailla sulaneet, kesällä pysty hieromaan perusasioita kondikseen ja nyt syksyllä jalka on jo sen verran kasvanut, että ne molemmat pääkopassa olevat herneet ovat päässeet yhistelemään oikeita asioita riistalla.

Kokemuksia, kokemuksia

Tämä sanonta on tullut tavaksi poikain kanssa keikkareissuilla ja olen sitä alkanut viljelemään myös seisojahommissa. Kokemuksia tarvitaan kaikenlaisesta, jotta koira osaa seuraavalla kerralla toivottavasti hanskata tilanteet kenties paremmin. Ja niitähän on kyllä tullut mehtyykauden ollessa jo pitkällä. Uten, kuten muiden meidän koirien kohdalla jahtihommat alkoi tänä syksynä Ruotsin maalta. Siellä mentiin jokunen päivä makeissa maastoissa. Ute pääsi myös välillä purkamaan energiaansa ja sattuipa myös teeret kahteen otteeseen löytämään. Toisen tilanteista laskin jo ihan riistatyöksi avansseineen päivineen. Varhaissyttöä tuntuu olevan. Tällöin ikää oli joku viitisen kuukautta.

Kausi jatkui kotimaisemissa, joissa lintua on ollut varsin mukavasti. Paikoin hyvin ja paikoin taas tuntuu, että jonkinasteista taantumaa on ollu. Pitkin kautta on tullut kontakteja lintuihin kaikenlaisissa tuulissa. Joitakin hätäisiä riistatöitä aina siinä sivussa. Alkusyksystä hajun tullessa nenään alkoi semmoinen pikaisten seisontojen sarja ja tilanteeseen oli mentävä kiireellä 🙂 Mukava oli seurata hösyämistä. Välillä Ute tsekkasi isäntäänsä, että meneekö oikein ja sitten taas mentiin päättäväisillä sykäyksillä kohti lintuja. Mikä mageinta, Utella on hyvä draivi päällä aina kun sen irti laskee. Nyt kohta seitsemän kuukauden ikään ehtineenä alkaa myös luovit kivasti laajenemaan eikä yhteyden pito ei ole unohtunut.

Ute on päässyt myös tunturiin ja siellähän homma sitten alkoikin rokkaamaan ihan pysyvän seisonnankin muodossa. Muutaman kerran riekoilla ei ollut mahdollisuutta muutakuin pirahtaa paremmille marjamaille, kun koivikosta syöksyi kohti vapautuneella avanssilla seisoja. Lintujen lähtöä Ute ainakin vielä luontaisesti kunnioittaa, vaikkakin pilli viheltää pitkää siivua ja välissä tulee automaattisesti paikkaakin sanottua. Haussa Ute käy välillä jo mukavasti 100 metrin luoveja, joten tästä on hyvä rakentaa. Jos mettäreissujen määriä joku pähkäilee, niin käytännössä sorsahommien alettua Ute on käynyt melkolailla päivittäin metässä vähintään sen puolituntia. Paljon on tullut myös päivän mittaisia reissuja, joissa pääasiallinen anti on ollut seuraamisen opettelua.

Puuhapete

Vaikka Ute on melkoisen cute, niin murkkuiässä ollaan ja hampaat hakee koko ajan jotain purtavaa. Pientä jäynää on tehty purtujen hihnojen ja vetoketjujen muodossa. Vaikka kuinka yrittää, niin aina sitä jotain jää liian hollille. Tuntuu olevan halua tehä pikku jekkuja, toisin kuin esim. Synkkä tai emänsä Hopi, joiden pentuaikana ei kyllä juuri kepposia näkynyt. Koiran nimi on siis jossain vaiheessa vaihtunut myös jo kirosanaan.

Seuraavaksi on luvassa lisää mettää, joskin linnut ovat jo melkoisen arkiintuneita. Onneksi aina silloin tällöin edessä on riekkoja. Suunnitelmissa on myös jo fasuhommat ja pentueelle onkin jo marraskuulle buukattu parin päivän peltosessio. Muiden pentujen omistajilta on myös kuulunut mukavia tarinoita. Riistatöitä on tehty ja mettää ovat saaneet, joten jatketaan luottavaisena syksyä!