Metsästys

Ultracom R10 Hybrid

Männä syksynä saimme testiin uusimman Ultracomin GSM ja VHF -teknologioita hyödyntävän pannan. Samaan syssyyn päivittyi myös seuranta ja karttasofta eli Next -sovellus näki päivänvalon. Tällä kombolla on nyt käyttöä kertynyt aina alkusyksystä pitkälle pakkastalveen ja kevään korvalle. Pääosin tutka on ollut seisojan kaulassa, mutta keräsimme myös kokemuksia kaverin kautta hirvijahdista ja nimenomaan sellaiselta seudulta, missä on GSM katvealueita.

Unboxing ja käyttöönotto

Mekin ollaan opittu tällainen hieno termi nykynuorisolta. Kun paketti saapui kotiin, niin sitten sitä alettiin availemaan. Hybrid sisälsi kaiken tarvittavan: laturi, patterit, isäntälaite ja tietenkin itse panta sekä tarvittavat ohjeet käyttöönottoon. Näppituntumalta pannan paino on aikalailla sama kuin Aviuksen eli tuntuu kevyeltä. Patterit sitten vain laturiin ja uuden seurantalaitteen lisäys sovellukseen. Lisäys sujui mukisematta. Isäntälaitteen eli vhf -vastaanottimen kanssa olikin sitten pientä pähkäilyä. Jostain syystä bluetooth ei löytänyt laitetta vaikka iPhonen systeemit oli päällä. Jossakin vaiheessa keksin sitten tutkia itse sovelluksen asetuksia puhelimesta ja sieltä löytyi erillinen itse Next softaa koskeva bluetooth -asetus, jonka jälkeen isäntälaitekkin alkoi kuuntelemaan.

Sen jälkeen piti miettiä miksi ruudulla näkyi vain oma sijainti, vaikka seurantalaite oli valittu ja koirakin siihen kytketty. Hetken päästä hoksasin ”silmä” -ikonista painamalla valita seurattavan laitteenkin. Aluksi käytin myös vanhaa sovellusta samaan aikaan, koska Next ei heti kärkeen tarjonnut seisontahälytystä. Tämä asia kuitenkin korjaantui joidenkin viikkojen kuluessa syksyn aikana. Kaiken kaikkiaan helppo pannan käyttöönotto, mutta pieniä epäloogisuuksia omille aivoille aiheutti tuo seurattavan laitteen valinta.

Next -sovellus

Samoihin aikoihin tuli siis myös uusi versio sovelluksesta käyttöön. Heti ensi tuntumalta uusi Next -softa tuntui makiammalta yleisfiilikseltään ja helpommalta käyttää alun paria mainittua häsläkkää lukuunottamatta. Kuten vanha softa, myös uusi tarjoaa tukun sellaisia ominaisuuksia, mitä ei ole tullut käytettyä ollenkaan, johtuen seisojien kanssa pelaamisesta. Käytännössä kaikki tarvittava itselle on toimivat ja hyvät kartat sekä nopea 3:n sekunnin välein VHF:n kautta tapahtuva päivitys. Tottakait myös seisontahälytys. Vanhaan softaan verraten asetukset myös säilyvät, vaikka ohjelman laittaa kokonaan kiinni. Nextin myötä ilmakuvat ovat nyt aktiivisessa käytössä varsinkin reitinsuunnittelussa, kun sellaiset on sovelluksessa tarjolla. Ja kyllä tulee myös seurailtua kuljettua matkaa, aktiivista aikaa ja keskinopeuttakin, kun ovat nyt niin helposti ja visuaalisesti mukavasti saatavilla. Seisontahälyn rajan voi asettaa nyt portaattomasti, mutta hälytyksen ääntä ei voi ainakaan vielä valita. Tätä ominaisuutta ei ollut toki vanhassakaan sovelluksessa.

Kaiken kaikkiaan hieno kehitysaskel verrattuna edelliseen ohjelmistoon. Softaa on helppo ja mukava käyttää, tärkeät toiminnot ja tiedot ovat helposti saapusalla. Kuten aikasemmankin softan kanssa, myös Next tarjoaa loistavaa ajanvietettä karttasulkeisten merkeissä. Tätäkin kirjoittaessa on jo ensi syksyn jahtipaikkojen karttoja tullut selailtua ja reittejä suuniteltuja. Varsinkin kun ne suuntautuvat oudommille maille, jos vain eräkaupan lupamyynnistä lupia irtoaa. Nyt myös valtion alueiden lisääminen karttapohjiin on helppoa. Riittää, kun tietää alueen numeron, niin lisääminen käy käden käänteessä.

Talvinen pahnausreissu huurremettojen perässä.
Eipä siellä päässy juuri koira tai isäntä…
Talvinen pikalenkki kotijärven jäällä ja vähän metässäkin.

Virtaa

Varmasti monia kiinnostaa etenkin akun kesto. Ei niinkään itse laitteen akun kesto, koska se on todella hyvä, kuten Aviuksessa ja R10:ssä, vaan luurin akun kesto. Tämä on varmasti hyvinkin puhelinkohtainen ja riippuu siitä, onko käytössä uusi hyväkuntoisella akulla varustettu peli vai vanhempi jo parhaat päivänsä nähnyt luurivärkki. Omalla kohdalla syksyllä iPhone 7 oli jo 2,5 vuoden iässä. Varmasti monelle kännykänhiplaajalle varsin pitkä aika yhden kamppeen kanssa, mutta minulle täysin normaalia. No joka tapauksessa akun syönti perstuntumalta on isompi verrattuna vanhaan softaan. Käytännössä päivän reissu ja semmoinen seisojahommissa aktiivinen käyttö ja päivän päätteeksi virta oli loppusallaan. Aktiivinen käyttö itsellä tarkoittaa karttasuuntien tarkistamista, tulevan maaston katselua, kulkureitin suunnittelua ja silloin tällöin toki koiran ”toiminnan” eli luovien tai seisontapaikan tarkastelua. Täytyy myös toki todeta, että luurin akku oli ja on muutoinkin ns. päivänmitassa eli kestää tätä nykyä päivän normaalikäytössä.

Puhelinpäivitys tulikin sitten tähän alkutalveen ajankohtaiseksi ja uusi tutka pääsi mukaan talvitouhuihin iPhone 11:sen kanssa. IPhone ja pakkanen ei tunnetusti ole hyvä yhdistelmä, mutta nyt täytyy myöntää, että hyvinhän tuo kombo pelitti. Akun syönti oli maltillista verrattuna vanhaan puhelimeen ja virtapiuhaa ei tarvinnut olla saapusalla päivän päätteeksi. Mustien lintujen perässä tammikuussa hiiheltiin semmoinen satakunta kilometriä ja melkein joka päivä oli hybrid myöskin käytössä. Hyvin pelitti hommat, vaikka pakkasta oli jossakin vaiheessa 15 asteen tietämille asti. Itse pannan akkuihin en huomannu pakkasella vaikutusta, mutta varmasti kylmä syö virtaa niistäkin enemmän. Ja kuten olettaa saattaakin, niin saldoksi tuli perus nolla, mutta pääsimmä seisonnalta kuiten paukulle. Ei ollut tällä kertaa mehtääjistä kuitenkaan ottajaksi ja iso musta ladonovi sai jatkaa havun syöntiä.

Talvijahdin tunnelmaa.

Hirvijahtiin

Loppusyksystä kaveri lainasi tutkaa hirvijahtiin muutaman viikon tehosessioon. Pähkäilimme siirtoa jonkin aikaa, mutta loppusellaan se sujui helppoon. Teimmä totaalisen siirron eli panta kokonaan kaverin käyttöön ja hallintaan. Samassa rytäkässä kaveri otti myös uuden softan käyttöön. Jostain syystä päivitysviestit oli jääneet noteeraamatta, vaikka Ultracomin aikaisempi käyttäjä olikin. Parin viikon päästä kyselin, että miten on tutka pelannu? Vastauksena tuli parin peukun kera, että ukkojen ryhmittely oli uutta ja tutka on pelannu just niinku pitää. Katvealueilla VHF on jauhanut ja muutoin GPS on hoitanut hommat. Tähän vielä pari viikkoa lisää, niin hirvet oli nurin ja hybridi pääsi taas seisojan kaulaan takaisin.

Luotetteva kampe

Kaiken kaikkiaan täytyy puolen vuoden kokemuksella todeta, että hybrid on luotettava ja toimiva koiratutka. Minkäänlaisia käytönaikaisia ongelmia, pätkimisiä tai muutakaan ei ole tullut vastaan. Myös Next on alun beta -versiosta muovautunut hemmetin hyväksi kartta/tutkasoftaksi. Varmasti tässä matkan varrella on myös optimoitu asiota, koska tuntuu, että akun syönti on pienentynyt matkan varrella, vaikkakin myös oma puhelin päivittyi. Monelle tutkan laittajalle negatiivisin asia lienee laitteen hinta, joka on 1249 euroa. Verrattuna muihin tarjolla oleviin laitteisiin hinta on toki huomattavan korkea, mutta onhan tutkassa ainoana lajissaan sekä GPS, että VHF -paikannus.

Yhteistyössä Ultracom

3 kommenttia “Ultracom R10 Hybrid

  1. Heidi sanoo:

    Tässä hyvä vinkki, joka auttaa luurin akkua ”elämään” pidempään… Kannattaa kerran kuussa antaa luurista loppua akun (noin 5 minsaa puhelin kii) ja sitten laturiin. Pidentää myös puhelimen käyttöikää. 🙂

    1. Antti sanoo:

      Onkohan tästä ihan faktaakin jossakin kirjotettuna?

  2. Eva sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta Antti! Ensimmäiselle omalle mehtuu koiralle ( karkeakarvainen Saksanseisoja ) tuli tämä kyseinen kampe hankittua ja tästä artikkelista oli meille paljon apua käyttöön otossa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *