Jo pitkään on ollut mielessä, että pitäisi käydä myös Ruottin maalla starttaamassa KAER -kokeisiin ja samalla tutustua sikäläiseen koekulttuuriin. Kauan sitten Sanna starttasi Navajolla Arvidsjaurissa Lady Pokalen -kilpailussa ja myös hyvällä menestyksellä. Siitä lähtien olemme aina silloin tällöin pohtineet, että olisipa se mukava käydä uudestaankin kokeilemassa. Alkutalvesta sitten avautui tilaisuus lähteä Abiskoon talvikokeisiin, joten sinne siis. Jos hommasta hakee muuta porkkanaa, niin Hopin ollessa Suomen käyttövalio, hän tarvitsee käytännössä yhden ykköstuloksen Ruotsin kokeista yleisarvosanalla 8 tai enemmän, tullakseen myös Ruotsin käyttövalioksi. Siinäpä reissulle motivaatiota.

Kohti Abiskoa

Päätin tehdä pikaisen reissun eli käytännössä matkustaa paikan päälle koetta edeltävänä päivänä, startata seuraavana ja ajaa saman tien kotiin, kävi miten kävi. Jo silloin kävi mielessä, että eipä tuossa kovin järkeä ole, mutta työt haittaa sen verran harrastuksia, että tällä kertaa pitempään reissuun ei jäänyt mahdollisuuksia. Käytännössä parhaiten homma varmasti toimisi niin, että matkustaa muutamaa päivää aiemmin ja metästelisi pari päivää. Sitten yksi lepopäivä ja seuraavana kokeisiin. Mutta nyt mentiin näillä eli torstaina 600 km kohti Abiskoa. Käytännön järjestelyt olivat muuten kohillaan, koska tutut olivat parhaillaan jahissa paikan päällä ja tarjosivat kohteliaasti yösijaa kokeisiin tulijalle. Suuret kiitokset heille!

Matka sujui pääosin sulien teiden ansiosta leppoisasti. Kiirunan jälkeen avautuikin sitten upeaa talvista ihmemaata silmänkantamattomiin. Maisemaa väritti autot ja isot peräkärryt sekä vähän väliä tien varressa olevat parkkipaikat, jotka olivat näitä yhdistelmiä täynnä. Taitaa Abiskon seutu olla myös melkoista vintterwonderländiä kelekkailevien ihmisten keskuudessa. Moista näkyä ei ennen kyllä ole tullut vastaan. Reiteillä on varmasti tunkua, mutta Ruotsissa taitaa ollakkin kelkkailu hieman vapaampaa kuin Suomessa eli pelkkiin merkattuihin reitistiöihin ei tarvitse tyytyä.

Suomea, ruotsia ja svengelskaa

Illalla kohteessa sitten käytiin läpi, mitä huominen koe tuo tullessaan. Tulevan päivän tuomari ja aspirantti olivat myös samassa majoituksessa, joten siinä sitten tottakait puhuttiin kokeen kulusta. Kävi selville, että eihän homma sen kummempaa ole. Käytännössä koirat ovat parihaussa, mutta kyseessä ei silti ole kilpailu, vaan laatuarvostelu. Eli jos toinen koira ottaa seisonnan, niin toinen koira sitten pyritään kytkemään samon tein, ettei toiselle koiralle aiheudu haittaa. Pyritään myös tottakait pudottamaan riistaa, mutta jos tämä ei onnistu, niin matkassa on perinteiden kylmä lintu noudon testaamiseksi. Lähtökohtaisesti haun pitää olla kunnossa, muutoin korkeimmille pisteille ei ole mahdollisuuksia. Samalla myös selvisi, että lähdemme hakemaan aakeita laakeita, jotta nimenomaan hakua pääsee kunnolla arvostelemaan. Kärpänen katossa sai varmaan aika makiat naurut kuunnellessaan pohjoismaista kielisekamelskaa, mutta i alla fall kaikki kyllä pääsi toistensa kanssa samalla aaltopituudelle loppujen lopuksi.

Ensimmäinen pari hakuun.

Tunturiin

Pian olikin jo perjantai 13. ja suuntasimme kohti kokoontumispaikkaa. Kaikilla muilla osallistujilla oli tottakait omat kelkat ja hienot kuljetusboksit koirille, varusteille ja suksille. Minä pääsin sitten kuokkimaan muitten kyytiin. Nousimme kymmenisen kilometriä kohti aavaa tunturialuetta, josta myös koe starttasi. Tuomari piti alkupuhuttelut, kuten Suomessakin ja siitä vain pareittain liikenteeseen. Mukana oli 2 elitklassen -koiraa eli voittajaluokkalaisia. Muut 4 koiraa starttasivat avoimessa luokassa. Heti ensimmäisestä parista oli selvää, että nämä kokeisiin tulijat olivat liikkeellä kovakuntoisten ja sitä kautta erittäin hienosti hakevien koirien kanssa. Mukana oli 5 kappaletta lyhytkarvaista mallia ja yksi karkeakarvainen. Oli kerrassaan mahtavaa seurata hienosti hakevia koiria.

Pian olikin sitten Hopin ensimmäisen erän vuoro. Parinaan Hopilla oli lyhytkarvainen voittajaluokan uros. Homma lähti varsin mallikkaasti liikkeelle ja molemmat luovivat puolillaan sekä ristiin tunturin rinnettä riekot mielessä. Erään ei kuitenkaan sattunut lintuja molempien hyvästä hausta huolimatta. Tuomari antoi heti erän päätteeksi lyhyen kritiikin ja kertoi, mitä oli touhusta mieltä. Tällä kertaa kritiikki oli ytimekäs very good. Erittäin mukava käytäntö. Kokeeseen osallistuja on koko ajan kärryillä, mitä kenties tuomari haluaa lisää tai mitä pitää pitäisi parantaa.

Lumimyräkkä nousee.

Toinen erä

Sää voi olla korkealla oikukas ja sitä se myös oli. Ensimmäisen erän aikaan tuuli oli suht navakkaa, mutta ei mitenkään haitallista. Toiseen erään lähdettäessä tuuli oli yltynyt melkoisiin mittoihin ja lunta tuli vaakasuoraan pärstävärkkiin, niin ettei eteensä nähnyt. Tästä huolimatta edellisessä parissa avoimen luokan lyhytkarvainen onnistui tekemään hienon riistatyön yksittäisen koivupuskan juuressa keskellä lumimyrskyä. Pudotusta ei valitettavasti tuosta tilanteesta koiralle saatu.

Sitten tulikin taas Hopin vuoro parinsa kanssa ja käänsimme kohti koivikkoa ja myötätuulta. Ensimmäiset pari luovia olivat varsin mallikkaita, mutta sitten meno hyytyi kyseleväksi. Mietin kovasti, että mistäs nyt kiikastaa. Normaalisti näkyisi pieni piste horisontissa. Yritin siinä usuttaa Hoppanaa hakemaan kunnolla, mutta aina lähdettyään kävi semmoisen pikkunätin mutkan ja palasi saman tien takaisin kyselemään. Välillä kinkkasi toista etutassuaan, mutta eipä tuosta mitään löytynyt. Kohta kytkettiin koirat ja seuraavaan erään tuomari ohjeisti, että nyt pitää alkaa tapahtumaan, jos meinaa tuloksista haaveilla. Ymmärsin kritiikin täysin ja päätin vielä kolmanteen kokeilla, josko latu alkaisi maistumaan.

Koiria valmiiksi

Riistatyön tehnyt koira esitti toisessakin erässä hienoa hakua. Erän päätteeksi tehtiinkin sitten kylmän linnun nouto, joka oli mallikas. Samalla tuomari ilmoitti, että koiran palkintona on avoimen luokan ensimmäinen palkinto ja fältarbete eli kokonaisarvosana 7. Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että koiran täytyy napata vielä toinen ykkönen joko arvosanalla 7 tai paremmalla, noustakseen voittajaluokkaan. Jos arvosana olisi ollut 8 tai enemmän, niin luokka olisi vaihtunut samon tein. Kerrassaan hieno parivaljakko. Toisille koirille alkoi sattumaan tyhjiä seisontoja aika runsaastikkin, joten siihen alkoi sitten kuivua homma heidän osaltaan. Liekkö kovat tunturituulet tehneet oikkujaan, mutta haku kaikilla oli kyllä erinomaista. Edelleen vahvistui mielikuva, että nämä koirakot eivät todellakaan olleet tulleet vain kokeilemaan tuuriaan, vaan koirat oli erinomaisessa iskussa aivan kuten pitää.

Sitten tuli Hopin kolmannen erän aika. Pidin pienen kahdenkeskeisen keskustelun Hopin kanssa ja lähetin koiran hakuun. Oikiastaan heti kävi selväksi, ettei tänään jostain syystä meno maistu ja huikkasinkin tuomarille, että det räcker eli meidän päivä oli nyt tässä. Kättelin tuomarin ja aspirantin, kuten asiaan kuuluu ja kiitin erinomaisesta mahdollisuudesta. Siinä olisi ollut ottajalle vaikka mitä tarjolla, mutta nyt piti tyytyä jossittelemaan. Ei ollut normaalia Hopia tämä ollenkaan.

Koe päätökseen

Myös toinen voittajaluokan koira laittoi hanskat tiskiin. Haku ei ottanut hänen koirallakaan auetakseen. Palkinnon saanut koira lähti myös meidän kanssa kelkkoja kohti ja muut jäivät vielä kokeilemaan. Kotvan kuluttua ryhmä palasikin kelkoille. Oli siellä saatu yksi riistatyö aikaiseksi ilman pudotusta. Siinä kelkkojen luona tehtiin sitten vielä tälle koiralle kylmän linnun nouto. Tuomari ja aspirantti pitivät pienen tuumaustauon ja sitten olikin loppukritiikin aika. Viimeisenä kylmän linnun noudon tehnyt koira sai kokonaisarvosanaksi 6. Muitten osalta tuomarikin kehui erinomaista hakua, mutta valitteli tyhjiä seisontoja. Totesi myös, että tänä päivänä avoimen luokan koirat esittivät erinomaista hakua. Aivan, kuten olin itsekkin pannut merkille.

Loppukritiikin jälkeen kelkkojen kyytiin ja kohti majapaikkaa. Kamat kasaan ja nokka kohti kotia. Kaiken kaikkiaan mahtava kokemus ja toivottavasti tulevaisuudessa avautuu tilaisuus käydä näyttäytymässä uudelleen. Kyllähän tästä jäi sen verran hampaankoloon, että täytyy alkaa punomaan uusia juonia Ruotsin varalle. Kokeissa oli erinomainen kennelhenki ja juttu luisti, kuten pitää. Muut osallistujat olivat erittäin mukavia ja tiedostavia harrastajia. Esimerkiksi Hopin emä, isä ja ruotsalaisen siskonsa otteet oli hyvinkin tiedossa. Valitettavasti minun svenska tai nimimuisti on sen verran heikolla tasolla, että yksikään muun koiran nimi ei jäänyt mieleen, vaikka varmasti tuomari alkupuhuttelussa ne sanoikin. Taas on uusia kokemuksia taskussa. Ruotsi se on vain hieno maa.

Hopi.
Koe päätöksessään ja odotellaan loppukritiikkiä.

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän