Niin on taas jo joulun odotus alkanut ja jahti vetelee viimeisiään mehtälintujen osalta. Kaamos on vieny päivänvalon ja työt painaa päälle, mutta kyllä viikonloppuna ehtii. Onneksi talvi tuo tullessaan kaikenlaista muuta. Loukut on vireessä, jäniksiä riittää ja ketunjotokset houkuttelee pillihommiin. Joulun lisäksi odotellaan myös Hopin kiimaa alkavaksi.
Aloitus
Syksyn odotukset olivat elokuussa jo aivan tapissaan. Luvassa oli reissua uusille seuduille, Synkän koulutusta metästyskoiraksi ja naatiskelua Hopin sekä Sukan kanssa. Toki mukana myös perinteistä KAER -kokeiden järjestämistä. Aloitimme luonnollisesti vesilinnuilla, mutta ne jahdit jäivät melkoisen vähiin. Sorsatuksessa piipahdimme kaverin kosteikolla ja sitten teimme muutamat reissut paikallisille sestoille. Muutama sorsa sentään päätyi eräksikkin. Ehkäpä lintujen vähyys näillä leveyksillä on aiheuttanut sen, että aikaisemmin niin rakas laji on jäänyt vähintäänkin paitsioon. Tuore sorsapaisti on kuitenkin riistaruokien aatelia.
KAER -kokeita
Järjestimme myös aloituksen korvilla perinteisesti vesityökokeet ja rauhoitusajan KAER -kokeet kotihuudeilla. Tunkua oli molempiin perinteisesti. Seisojat suhailivat metsikössä parina päivänä kahden ryhmän verran. Mukana oli aimo tukku myös omia kasvatteja ja erinomaisella menestyksellä. Kaksi lunasti heti ensimmäisellä avoimen luokan kokeellaan lipun VOI -luokkaan saaden AVO1 -tuloksen. Suoherran Solo ja meidän oma Suoherran Shawnee eli Synkkä ylsivät ykköseen ja Saajo ja Saga saivat AVO2-palkinnot. Mukava aloitus mettäkokeista! Kävin myös seuraamassa samoihin aikoihin järjestettyjä noutajien vesityökokeita. Sieltä jäi mieltä lämmittämään riistaintoiset ja työteliäät noutajat. Tulipa myös hyvää vinkkiä omiin treeneihin.
Koitelaiseen
Tavoistamme poiketen päätimmä mennä alotukseen jonnekkin muualle kuin kotimaisemiin. Ystävämme Tommin johdolla starttasimme kauteen Koitelaisen erämaissa viikon mittaisella reissulla. Kelit suosivat reissua mainiosti. Metsästäjiä oli aloitusajankohtaan alueella runsaasti, mutta hyvin mahduttiin sekaan. Alueen laajudesta huolimatta mieleen jäi erityisesti aika rajulla kädellä heilunut kirves. Oli siellä kyllä leikattu mehtää melkoisella vimmalla ja vitukkoa riitti. Kuitenkin lintutiheydet olivat varsin mainiot ja tilanteita tuli jokaiselle päivälle mukavasti. Ja kyllähän se taas vuojen tauon jälkeen tuore mehtäkanalintu suppiskastikkeella tai vaikkapa tortillan välissä oli kerrassaan suunmyötäinen kokemus.
Koitelaisen reissun ajatuksena oli käydä myös itse Koitelaisessa ja kävimmä alkuviikosta Lokan kautta tiedustelemassa reittiä kohteeseen. Tienvarresta päästyä alkoikin tulla vastaan aivan mahtavaa vanhaa Lappilaista mehtää naavoineen ja suippokuusineen. Siinä mennessä tuli vastaan pari mehtääjää ja oman koiran seisonnalle mentäessä takana muutaman saan metrin päässä alkoi kuulua pystykoiran haukkua. Siinä sitten pähkäiltiin, jotta ehkä meillä kannattaa tällä kertaa jättää telttareissu välistä, kun mehtääjää lappaa molempiin suuntiin. Takana tulleen mettämiehen kanssa myös porisimma ja Koitelaiseen oli matka. No ehkäpä ens kerralla sitte. Kyllä meillä riitti seutua kahlattavaksi ilmankin.
Kotimaisemiin
Koitelaisen jälkeen oli luvassa pari viikkoa kotimaisemia ja mikäpäs siinä. Lintua näillä huudeilla on vallan kivasti. Tämän syksyn agendana oli tutkia uusia seutuja aina kun mahdollista. Pudasjärvellä nimittäin riittää valtion maata ja sitä vaan aina tahtoo tuppaamaan samoille sensseille kuin ennenkin. Tämä idea olikin hyvä ja nyt on kartalla mukavia seutuja ja linnukkaita paikkoja tuleville vuosille. Alkusyksyn Paula -myrsky myös oli hyvä syy testata uusia mestoja. Monet tutut paikat oli aika hurjankin näköisiä myrskyn jäljiltä ja kulkeminen oli hieman haastellista. Tosin tuli myös siinä samalla huomattua, että kaadoista huolimatta lintuakin oli eli kaadot eivät lienee mehtälinnulle syy vaihtaa asuinpaikkaa. Toki runkoa ei nyt ollu maassa ihan laitaluvulta, kuten esim. Taivalkoskella.
Riistakoiraan
Hopin kanssa tuli sitten välipalana Riistakoira Kauhavalla. Sitä varten oltiinkin syksyn mittaan reenattu parin vesityön ja jäljen verran. Tulipa siinä nousuviikolla käytyä myös pellolla tsekkaamassa meininkiä ja hyvinhän tuo rallatteli. Itse Riistakoira päättyi ensimmäiseen päivään. Pullat oli hyvin uunissa. Haku oli omaan silmään lakialla vallan loisteliasta. Päivän päätteeksi riistapellossa saatiinkin tiedotukselta riistatyö ja tiputus. Siihen hyvä raanakon nouto. Tällä kertaa jälki teki tepposet. Hienosti lähti jäljelle saman tien, mutta jostain syystä jälen päässä ollu sama tiputettu fasaani ei kelvannukkaan. Minä jo tamppasin risukkoon paikkaa, missä olis hyvä istuen luovuttaa..:) Ei voi muuta todeta ku luppakorvat on luppakorvia. Ei muutakö uutta matoa koukkuun ens vuojelle. Silloin ollaankin niissä omimmissa maisemissa eli metässä. Takataskussa on myös ajatus osallistua Ruotsin Riksprovet -kisaan, joka on Riistakoiraa vastaava kabbanaali. Ens vuonna se käydään Kiirunan lähistöllä.
Hetta ja Karesuvanto
Juuri ennen pariviikkoista työpätkää oli vielä luvassa pidennetty viikonloppu Enontekiön maisemiin. Luvat oli otsikon mukaisille seuduille, mutta Enöntekiötä kuitenkin. Kuljimme mehtäisiä maastoja ja kävimme myös riekkoseuduilla ylempänä. Molemmista maastoista lintua löytyi syötäväksi asti ja tälläkin reissulla seura oli mitä parhainta. Illalla aina kerrattiin päivän tapahtumia ja kehuttiin koiria, joista tuli tietenkin sitä parempia, mitä myöhempään iltaa istuttiin 🙂
Tunturireissuun sattui myös Lapin oikukkaat syksyiset kelit. Aamulla startattiin hienossa kuivassa pienessä pakkassäässä. Päivän mittaan alkoi tulla ensilumet maahan ja iltapäivällä piti suunnistaa jo GPS -vehkeitten avustuksella. Sen verran sakiaa ja märkää oli lumen tulo. Hieman jännitti ajella kesärenkailla takaisin majapaikkaan, mutta hiljaa ja hyvä tulee. Perille päästiin turvallisesti. Enontekiöllä on vain aina mukava käyä jahtihommissa.
Muotkalle
Viijen viikon mehtyyloman jälkeen piti pari viikkoa hipelöijä myös näppäimistöä ennen perinteistä Muotkan reissua. Laskettiin tuohon viiteen viikkoon, että kahtena päivänä oli matkustusta, muutoin oltiin joka päivä metässä. Mehtyyloma on mehtyyloma 🙂 Mutta johan pariviikkoisen tietokoneen tuijotuksen jälkeen olikin aika jatkaa harrastusten parissa ja suunnata koko perheen voimin kohti Muotkaa. Koululaisten syysloman ajankohta sattui tällä kertaa aika myöhälle lokakuuta, joten hieman oli pelko persuuksissa, notta kuinkahan talvista siellä on.
Muotkallahan olikin jo lumi maassa heti mennessä. Alkuviikon mehtyytä häirihti hienoinen korppu, joka onneksi löysäsi parin päivän jälkeen. Puolet reissusta päästiinkin sitten ihan ok keleissä mehtäämään. Riekkoa löytyi ihan mukavasti. Poroja oli myös erotuksen jälkeen seurana melkoiset määrät, mutta hyvin me toisia välteltiin. Perinteiset riekkopitsat paistui unohtamatta tietenkään tryffelirisottoa riekon rintojen kera. Reissun loppua kohden alkoikin sitten mättämään valkosta hieman liikaa ja mehtähommat kävivät aika haastaviksi.
Iltojen kähmässä meillä on perinteenä iskiä katkoa koko porukalla ja samalla reissun loppupuolella ratkotaan sitten Muotkan mestaruus. Mestaruusmatsissa on tottakait aina myös Hans mukana. Oliskohan nyt ollu jo kolmas vuosi peräjälkeen, että mestaruus menee allekirjoittaneelle. Saattaahan se muistinkin pettää ja hieman Lapin lisää olla mukana… Joku haukkuu tuuriksi, mutta kyllä minä sanon, että katko on pelkkää taitoa 🙂 Laskettiin myös, että taisi olla jo 7 vuosi peräjälkeen kun olemma samalla porukalla Muotkan maisemissa. Ja kyllä vain meillä on Muotkalla aina lysti!
No mites ne sessut pelaa
Syksyn agendana Synkällä oli tottakait treeniä ja metsästystä. Hopilla ja Sukalla taas homma on itse asiaa eli pelkkää mehtyytä. Toki Riistakoira katkaisi hieman ajatusta. Koirille ei mitään haavereita syksyn aikana tullu ja kulku maistu koko syksyn, vaikka jahtipäiviä tuli paljon.
Jos alotetaan Sukasta, niin Sukkahan hoiteli hommat Sukkamaiseen tyyliin. Hieman varakoiran rooliin on nyt joutunu, mutta tottakait mehtää myös Sukalle on suotu. Kun tilanteisiin mennään, niin ei ole mikään kiire. Jos haju löytyy saarekkeen alkupäästä, niin saattaa siinä mennä tovi jos toinenkin, että jäljen jättäjä löytyy sitten saarekkeen toisesta päästä. Mutta Sukkamaiseen tyyliin aina sieltä linnut löytyy. Pitää vaan olla kärsivällinen ja antaa sen rauhassa puuhata tilanne…
Hopi hipitti koko syksyn varmoin ottein ja sai myös latua, kuten tuon ikäisen koiran kuuluukin. On vain magiaa mettästellä kokenee kanakoiran kanssa, kulkia mantua ja maisemaa ja naatiskella. Tilanteita ja riistatöitä tuli melkoinen tukku ja aina jokunen lintu eräksikkin. Syksyn kohokohtana jäi mieleen tilanne, jossa tiedotuksen päätteeksi lähestyimme koiraa. Siinä seistessään käänteli hieman pääntä eli kuunteli jotain. Ei nostanu päätä terävästi, jolloin yleensä lintu karkaa jostain näkymättömistä vaan teki itse asiassa samaa, mitä Navajo teki koko ikänsä. Tilanteet oli monesti ”aistikkaita”, koira kun metolle mentäessä välillä aina meni määrätietoisesti ja välillä kuunteli, minne metto juoksee. Ensimmäisen avanssin jälkeen Hopi eteni pienen ympyrän svingillä ja pysähtyi seisomaan ja taas hieman pää hitaasti kallistui. Silloin otti siivet alleen metto viereisestä männystä ja tällä kertaa päätyi myös reppuun asti. Tämä mehto kruunaa tulevan uujen vuojen tarjoilut.
Synkkä Tsynkkelssön on melkoisen sähäkkä tapaus 🙂 Heti alkusyksystä päästiin kunnon jahdin makuun ja saatiin nippu onnistumisia. Tämä oli ensimmäinen syksy Synkälle, kun alettiin tosissaan metästää ja jossain vaiheessa meinattiin paukkunoutokin oppia, joten taas piti nuoren koiran kanssa hetki malttaa ja muistella riistatyön mallia. Tämän koneen kun saa lopulliseen muottiin, niin kyllä vain on mukava mettästää, siinä on kyllä hienon linnunlöytäjän vikaa. Tämä syksy onkin ollut juuri se syksy meidän mittapuulla, milloin sitä koiraa lopullisesti tehdään. Toki oppimatka kestää pennusta hautaan, mutta se maaginen toinen syksy on se, milloin koiran kanssa kyllä tulee käytyä kaikki tunnetilat läpi.
Kohti talvijahtia
Vielä on viikon verran jahtia jäljellä näillä selkosilla ja pakkohan se on käyä koiria juoksettamassa. Lumitilanne on vielä maltillinen ja kulkija sekä koira pääsee etiäppäin vallan hyvin. Jos sieltä jotain tilannetta tulee tarjolle, niin otetaan vastaan, mutta tähän aikaan lähinnä riekot päästää lähelleen. Mutta saattaapa se joku iänvanha mehtoki jäähä seisojan pauloihin.
Pian onki jo joulu. Jouluhan on joka vuosi, mutta juhannus on vain kerran vuojessa. Sitten tuleekin saman tien uus vuosi ja siitä vielä tovi, niin hiihdellään jo mustan linnun perässä. Ja mikäpä sen mukavampaa kun tänä vuonna sitä lystiä on luvassa kokonaiset 20 päivää.
hyvää settiä:)