Jakt
Talvikoe Abiskossa
Jo pitkään on ollut mielessä, että pitäisi käydä myös Ruottin maalla starttaamassa KAER -kokeisiin ja samalla tutustua sikäläiseen koek...
Mustan linnun pyyntiä seisojalla
Myös Pudasjärvellä oli tämän vuoden tammikussa kymmenen päivän jakso, jolloin sai pitkästä aikaa verestää vanhaa suomalaista jahtiperin...
Hopi – juniorista mehtäkamppeeksi
Vuonna 2017 kirjoittelin tarinaa meidän silloin nuorimmaisesta seisojanalusta eli Hopista - Hopi - odottamaton matka. Nyt jonkin verran...
Rinkkareissu riekkomaille
Tänä vuonna huhut kertoivat Lapin riekkokannan olevan hyvässä nousussa ja odotukset reissun suhteen olivat hyvät. Tiedossa oli hienoja ...
Alkusyksyn kuulumisia
Syyskuu on jo yli puolen välin ja monenlaista jahtia, sattumaa ja tapahtumaa on jo ehditty elää elokuun alun jälkeen. Vuoden paras aika...
Metsähanhia rengastamassa
Kemijärveltä tuli männä viikolla varsin mielenkiintoinen puhelu. Tuttu kaveri seisojapiireistä kysyi mukaan rengastamaan mettähanhia Pu...
Lundhags Gneik – kantomukavuutta
Jahtikauden alkuun on enää noin kuukausi ja jotain uuttahan sitä on aina syksyn varalle kehiteltävä. Yksi niistä on tälle syksyä uusi k...
Keväinen pillipiipari
Kun alakaa hanki kantaa kaksjalakasta kulkijaa, niin silloin on myös ketunpillittäjän hyvä kaivella kamppeet esiin ja lähtiä illan- tai...
Ensimmäinen mettähanhi
Kaiholla muistelee aikaa, jolloin vielä sai mettähanhen perässä rimpisoilla kuleksia. Tässä pyyntimuodossa jos missä, on saalis tiukass...
Navajon 10-vuotisjahti
Niin se aika rientää. Navajo, meidän ensimmäinen seisoja täytti 10.2.2019 pyöriät 10 vuotta. Sen kunniaksi lähdimme Kiuruveelle Vehnäah...