Tänä vuonna huhut kertoivat Lapin riekkokannan olevan hyvässä nousussa ja odotukset reissun suhteen olivat hyvät. Tiedossa oli hienoja syyssäitä ja paljon kävelyä aina mäntyrajalta puuttomalle tunturille tiettömän taipaleen taa. Matkaseurueessa tänä vuonna kaksi miestä ja kaksi koiraa, Hopi sekä Kuru.

Rinkkaa pakatessa alkoi tuntumaan jo siltä, ettei tästä voi tulla mitään. Vaikka kuinka yritti säännöstellä tavaran määrää, niin kantimen paino alkoi lähennellä jo 40:ntä kiloa. Mutta kaikki tarpeellinen siellä nyt vain oli eikä yhtään ylimääräistä. Ja vielä eväät kaiken hyvän päälle… Ensimmäiseksi etapiksi oltiin laskeskeltu siirtymistä n. 11-12 km ja seuraavalle päivälle se 15 km. Aikaisin reissuun lähtiessä neljän aikaan aamuyöstä aloitimmekin pienen epäuskoisen keskustelun rinkkojen painosta ja miesten kestävyydestä. Lopputulemana päätimme aamun lopullisesti valjettua ottaa pari puhelua ja saimmekin rinkoille kuljetuksen kauas tunturiin sovittuun paikkaan. Siinä vaiheessa pääsi pieni helpotuksen huokaus. Nyt voisimme tempaista suoraan sen 25 km kohteeseen ja suunnitella jahtia hieman helpommilla varusteilla.

Rinkka paisuu.

Ensimmäinen päivä

Kun kyyti oli sovittu ja kamppeet letrattu lähdimme leppasemaan kohti mäntyrajaa. Tarkoitus oli tempaista se kymppi alkuun koirat kytkettynä ja sitten alkaa jahtihommiin. Näin myös teimme. Eipä aikakaan, kun ensimmäistä tilannetta alkoi pukkaamaan. Reissun tarkoituksena molemmilla koirilla oli hieroa tiedotusta. Kurun varastoon tulisi saada tiedotuksia ja Hopille hinkata tiedotuksen vientiä yhteyttäpitävämmäksi. Tilanteita kehkeytyi mukavaan tahtiin, vaikkakin välillä mentiin ihan normaalisti 2-3 tuntia ilman mitään tapahtumia. Joka tapauksessa rinkkojen häämöttäessä syömälinnut oli repussa ja koiratkin pelasi vallan mainiosti. Tästä on hyvä jatkaa. Maastouduimme siinä puoli yhdentoista maissa aamupäivällä ja kohteessa olimme vihdoin puoli yheksältä. Ihan tolokun marssi.

Riekostellen

Seuraavat kolme päivää menivät leiristä lenkkejä tehden. Ensimmäinen kohdepäivä loikattiin kosteammalla ja koivikon rajoissa. Lintuja löytyi mukavaan tahtiin ja nimenomaan aina, kun jotain kosteampaa kohtaa oli lähettyvillä. Esimerkiksi pieni suolämpäre koivikon keskellä tahi suon reuna. Marjaa ei liiemmälti näkynyt oikein missään, ei puuttomallakaan. Poikueet olivat jo paikoitellen yhdistyneet ja saipa koirat naulittua 20-30:kin riekon porukan seisontaan. Arkiintumista ei ollut havaittavissa juurikaan ja tilanteet pääsääntöisesti onnistuivat. Ensimmäisiä lintuja perkatessa toki vilkaisimme kaulapussiin. Sieltä löytyi mustikan lehtiä, muita kasvien osia, mutta marjaa vain nimeksi.

Hopi ja riekko.

Toinen päivä suunnattiin puuttomalle. Korkeaan vaaraan noustessa alkoi soijaa lykkäämään jo ihan huolella, mutta onneksi ei turhaan. Sieltäkin löytyi heti noustessa yksi porukka, jolle Hopi teki kelpo riistatyön. Yllättäen vaaran lakea siksakkiin mentäessä muita porukoita ei sitten löytynytkään, joten suuntasimme takaisin alaville maille, mutta edelleen puuttomalle. Eipä aikakaan, kun kosteamman läntin lähestyessä Kuru alkoi jäykistellä. Sieltähän sitten varsinainen eldorado alkoi paljastumaan. Koirat löysi samalta pienehköltä kostealta alueelta puuttoman keskellä muutaman ison poikueen. Jo oli mukava hinkata riistatyötä ja tiedotuksia kohdilleen. Kiintiöt olivat päivälle kohta täynnä, joten keskityimme kunnialaukauksiin.

Kolmantena leiripäivänä oli luvassa koirille ja isännille lepoa. Päätimme vasta illasta tehdä pienen koupaisun eiliseen puuttomaan ylänköön. Parin tunnin lenkistä huolimatta tilanteita tuli mukavasti ja jälleen pääsimme illalla riekon makuun.

Välillä reitteriä, jotta jaksaa.

Hartiajumppaa

Johan oli nopeasti neljä päivää takana ja luvassa oli rinkkojen kantoa 25 km takaisin autolle. Tässä vaiheessa painoa oli omien ja koiran eväiden syönnin myötä toki huomattavasti vähemmän kuin lähtiessä, mutta täytyy kovakuntoisellakin myöntää, että alkoi loppupäivästä tuntua rinkka jo liian heviltä. Aamulla heräsimmä kuuden aikaan ja seiskan aikaan oltiinkin jo matkalla kohti autoa. Luvassa oli riekostelua vielä 14 km ennen loppumarssia. Tilanteita saatiinkin jälleen mukavasti ja sitä myötä melkein kiintiölinnut kotiintuomisiksi. Ennen loppumarssia oli reitterin ja pienen siestan aika. Sitten vain lompsis ja auto alkoi kiilumaan ilta-auringon säteissä siinä viiden maissa. Kaverin älykello näytti lopulliseksi marssimatkaksi 24.7 km.

Kokemuksia

Taas ollaan monia kokemuksia rikkaampia. Tästä on hyvä jatkaa syksyä maalintujen parissa kotomaisemissa. Ja ensi vuoden reissun suunnitteluhan alkaa viimeistään joulun jälkeen. Reissun tavoitteet onnistu vallan mainiosti. Kurusta alkaa kehkeytyä tiedottava kanakoira ja Hopikin tuntuu löytäneen hieman jarruja viennin osalta. Molemmat sessut esitti hienoja riistatöitä noutoineen pitkin viikkoa.

Kuru ja Hopi tauolla.
Hopi seisonnalla.
Riekot.
Videolla muutama Hopin tilanne tämän vuojen reissulta.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here