Tämän syksyn kohokohta oli kauan suunniteltu reissu yli 25 kilometrin päähän lähimmästä aseutuksesta Lapissa. Luvassa oli runsaasti ulkoliikuntaa koskemattomassa erämaassa, yöpymisiä autiotuvassa ja teltassa sekä ennen kaikkea riekostelua seisovilla kanakoirilla. Kaiken kaikkiaan kuusi päivää mehtyytä aina tunturikoivikoista jänkhän laitoihin ja avotunturiin. Tavoitteena nauttia kauniista maisemista, olla kaukana sivistyksestä ja viedä Hopia eteenpäin mehtäkoiran uralla.

Onneksi Metsähallituksen lupamyynti oli alkukesällä suosiollinen ja saimma porukalle luvat hommattua. Mukana reissussa piti alunperin olla neljä ukkoa ja kolme koiraa, mutta pahaksi epäonneksi yksi joutui taudin kourissa perumaan reissun ja matkaan lähettiin yhtä miestä vähempänä. Koirista mukana kaksi lyhtykarvaista saksanseisojaa ja yksi karkeakarvainen versio. Hopille tämä oli ensimmäinen aikuisten oikia eräreissu ja tunnelma oli korkealla, mutta samalla kutkuttava.

Kohti kämppää

Ensimmäinen päivä starttasi yhden aikaan aamuyöstä, kun suuntasimme peräkärryn kanssa kohti Lappia. Auto sammui n. klo 8 aamulla ja lähdimme talsimaan kohti uusia maisemia. 5 km päässä tiestä löysäsimme ensimmäisen koiran hakuun ja suuntasimme kohti ensimmäisen kahden yön majapaikkaa. Koirat pääsivät vuorotellen hakemaan etumaastoa. Harmittavasti sumu oli suorastaan käsin kosketeltava eikä koirasta hakuvuoroon lähtiessä näkynyt kuin lähöt. Suunnistus olisi ollut melkosta hakuammuntaa ilman nykyaikaisia GPS karttasovelluksia.

Hopille tunturi tai Lapin maisemat ylipäätään olivat entuudesta tuntemattomia viime keväistä talvijahtia lukuunottamatta. Koira kuiten tietää jo, mitä sieltä haetaan ja niimpä olikin ilo katella, kun Hopi lähti rallattelemaan riista mielessä heti alusta lähtien. Junkkarin jälkeen lepoa oli päivän verran, mutta mitään väsymystä ei koirassa näkynyt. Ensimmäisen päivän anti oli n. 22 kilometriä kävelyä ja kokonaista kaksi nähtyä riekkoa. Illalla oli sitten luvassa karttasulkeiset ja hieman kuivakampi illallinen ilman riekkopaistia.

Sumussa

Toinen päivä valkeni yhtä sumussa kuin ensimmäinenkin – enkä puhu nyt miehistä. Toiveikkaina tulevasta illalla suunnitellusta reitistä lähdimme taas ryhmänä liikenteeseen ja kukin koirista sai hakia vuorollaan. Hopi sai ehki nuoruuden innostaan johtuen enemmän hakuaikaa. Toki kokemuksia nimenomaan Hopille haettiin. Vanhemmat koirat suorittivat homman enempi dieselillä, mutta varmasti. Nyt suuntasimme kosteammille seuduille ja koivikkoon. Josko sitten olisi niin, että myöhäiset poikueet källäilee vielä kosteammalla seudulla.

Puoleen päivään mennessä nähtynä oli puolenkymmentä riekkoa, mutta ammuntahommiin ei vielä ollut tarvetta. Ei muutakön persaus tonttiin ja siesta päälle. “Treitterit” naamariin, kuten poijjaat tapasi sanoa. Puhutaan siis kuivamuonasta, joihin lisätään keitetty vesi. Kahvit toki myös piti aina keitellä. Ei tämä nyt huonommaksi voisi ainakaan mennä riekkojen osalta. Vahvasti kuitenkin näytti siltä, että poikiminen oli kokenut Lapissa tänä vuonna kolauksen. Toisen päivän iltapäivällä mieli kuitenkin koheni hieman. Saatiin jo muutama aikuisten oikia tilannekkin ja muutama riekko illalliseksi. Syömälinnut siis oli repussa ja askel kepeä, kun polettiin viimeinen etappi ennen autiotupaa. Mainittakoon, että siestan aikana piti toki kokeilla myös kalahommia ja eihän siinä kauaa menny, kun jänkhäkoira tarrasi kiinni. Siinä vaiheessa oli kuitenkin tiedossa jotain muuta kuin kuivamuonaa illaksi.

Kolmas päivä

Edellisillan karttasulkeiset johtivat meitä kohti avotunturia. Jos oli puukot pari ekaa päivää tupessa, niin nyt ne oli koirilla ja omistajillakin jo tiukasti hampaissa. Merkkejä linnuista oli joka puolella – täytyihän niiden jossakin majailla. Päivä lähti hienosti käyntiin Hopin osalta. Ensimmäisen hakuvuoron päätteksi Hopi hienosti selvitteli hajukenttää, otti luovin koukaten kunnolla tuuleen, pari tarkennusta ja töks. Siinähän ne on. Sen kummempia mietintöjä ei tarvittu ja haulikko tanaan. Avanssia en ehtiny antaa, kun koiran eestä pomppaa 3 riekkoa pallina hollille. Siitä yks suistaa rinteeseen ja Hoppana seuraa tyynesti tilannetta. Kun vesilintuja tahi kyyhkyjä ei lasketa, niin siinähän se eli Hopin ensimmäinen puotus! Hain ite linnun ja esittelin sen Hopille. Tämän jälkeen teetätin noudon, joka meni hienosti! Jovain tästä on nyt hyvä jatkaa kohti tunturia!

Hopin ensimmäinen riekko

Kun kohteeseen saavuttiin oli sumu edelleen päällä. Päätettiin perata kukkula oikein kunnolla ja kukin lähti eri reittiä. Yksi vasemmalle, toinen oikealle ja kolmas keskeltä. Eipä aikakaan, kun keskeltä alkoi mouke kuulua. Kohta pari kumausta kuuluu myös oikealta reunalta. Minulle sattuikin sitten sen hiljaisempi puoli, mutta ei se mitään. Päädyin sovitulle kohtaamispaikalle hyvissä ajoin ja otimma Hopin kans pienet ettoset. Tässä vaiheessa päivää oli myös hyvä antaa koiralle hieman palautusjuomaa ja rasvaista snäkyä, jotta loppupäivä jaksetaan painattaa ennen tulevaa lepopäivää.

Lepohetken jälkeen Hopille tuli vielä pari tilannetta eteen. Ensimmäisessä koira ottaa seisonnan ylhäällä kummun päällä. Kun pääsen paikalle, se lähtee kuskaamaan kuin vanha tekijä. Mennään sen 100 metriä, kunnes koira hölmistyneenä nostaa päätään ja porot rynnistää etuviistosta ohi. Koira siitä naruun ettei turhaan poroja häiritä. Olihan toki mukavaa huomata, ettei porot Hopia kiinnosta, mutta en millään voinu uskoa, että moisen tilanteen poroille kehittää. Siitä sitten löysättiin 9,5 vuotias matkaan ja 50 metrin päästä häntä olikin jo jäykkänä ja avanssista 4 riekkoa ilmaan. Oppia ikä kaikki. Nuori koira hieman hölmistyi, että porojako siellä olikin, mutta jovain riekon hajuhan se siellä nokassa oli, kuten pitää. Jälkiviisaana olisi pitänyt Hopin antaa perata vielä aluetta uudelleen porojen mentyä.

Ennen majapaikkaa Hopi sai vielä yhden mahdollisuuden. Avanssin mennessä hieman ohi, koira tarkentelee ja koivupuskasta lähtevä riekko meinaa jäähä vallan kopiksi, mutta onneksi pääsee siivilleen. Yritin jarruttaa lentoa, mutta hutihan siitä tuli. Tulevan lepopäivän aikana on Hoppanan hyvä sulatella kolmen ensimmäisen päivän kokemuksia. Loppupäivästä myös iso luuta pyyhkäisi vähäksi aikaa sumua pois ja pääsimme nauttimaan mahtavista maisemista. Päivän aikana laskettiin, että nähtiin kuitenkin se nelisenkymmentä riekkoa.

Riekkoillallinen

Lepopäivä

Telttasauna

Kavereiden sännätessä aamulla toisen avotunturin valloitukseen me jäätiin Hopin kanssa majaa pitämään. Tarkoituksena oli huoltaa kamppeita ja antaa koiralle ansaittua lepoa. Koira olikin koko päivän melkolailla reporankana makuupussin päällä, joten Junkkari ja sen päälle kolme jahtipäivää olivat tehneet tepposiaan. Lepo tuli tarpeseen. Kenttälounaan jälkeen aloin virittelemään järven rantaan telttasaunaa illaksi. Siitähän tuli vallan hyvä viritys. Kaverusten palatessa 20 km päiväretkeltä laitoimma tulta uuniin. Löylyistä ehittiin nauttia 5 heittokierrosta ja sitten tuli kiukaalle hyytymä. Ensi kerralla tarvitaan isompi ressu ja paljon enemmän kiviä kiukaaseen. Saunakeikasta ja järvessä virkistäytymisestä saatiin kuitenkin naurun aihetta loppureissulle.

Kortto

Viidennen päivän aamuna pystyi jo suunnistamaan ilman apuvälineitä. Näkyvyyttä oli varmaankin se 50 kilometriä. Suuntana oli samainen kolmannen päivän tunturi, jonne marssimma melkolailla suorinta tietä. Hopi ensimmäisenä irti ja eipä aikakaan kun ruoto oli suorana ja linkut kiinni. Riekot ilman avanssia koiran läheltä ilmaan ja varmistin ei jostain syystä halua päästää lukkoaan. Siinä sitten räplätessä tilanne kuivuu kasaan, vaikka molemmat piiput saankin ilmoille. Sen verran heiluvaa oli toiminta, että sihti oli jo tipotiessään. Taitaa olla orastava kortto putkessa. Kirosanoilta ei voi välttyä. Koiran puolesta tilanne oli erinomainen, mutta isäntä kämmi pahemman kerran.

Loppupäivä kierrettiin tunturia, hajannuttiin, mentiin porukalla ja tilanteita tuli. Hopille aamupäivän tilanne jäi kuitenkin ainoaksi ja sekös lisäsi korton painetta aivolohkossa. Onneksi sentään toisten tuliluikut on oikiassa suunnassa ja illalla oli luvassa riekkotortillaa. Tälle päivää lintuja nähtiin jälleen sen verran runsaasti, että jo sieltä soppalinnut sopi ottaa. Jälkiviisaana korttokaan ei nyt niin paljoa haittaa. Onhan ne nuorelle koiralle hyviä kokemuksia, vaikka tilanteista ei tiputuksia saakkaan. Toisaalta ei se riekkokantakaan nyt niin vahvalta näytä, joten päivittäinen kolmen riekon kiintiökin saa olla ihan rauhassa. Lepopäivästä huolimatta loppupäivän aikana kisaväsymystä alkoi näkymään niin Hopissa, kuin myös vanhemmissa koirakaveruksissa, jotka toki olivat jättäneet lepopäivän väliin. Tulossa oli vielä viimeisen päivän siirtymä autolle, joten oli aika suunnata kohti leirinuotiota.

Kortosta vielä sen verran, että se voi olla monesti tiukassa. Eräs kaverin vanha eläkkeellä oleva mettä/kalamies on todennut kortosta seuraavaa: On olemassa kolme vanhan ajan varmaa keinoa korton poistoon. 1. Upota piippu vastavirtaan virtaavaan veteen. 2. Piilota pyssy viikoksi kirkonportaan alle. Viimeinen keino on irrottaa pyssyn hihna ja heittää se syvään veteen.

Kohti kotia

Edellisen päivän iltana keli meni kuulaaksi ja jo illalla kuuneltiin riekkokukkojen laulantaa. Aamulla aikainen herätys ja sama konsertti jatkui. Kyllä niitä kukkoja ainakin kuulostaa olevan mukavasti. Jos ens vuonna kelien puolesta poikiminen onnistuu, niin jovain on luvassa parempaa. Tukevan aamupalan jälkeen matka jatkui ensi kertaa tälle reissulle pakkasen huurtamassa varvikossa. Näkyipä lampien ja lätäköiden peittona olevan jo jääriitettäkin.

Viimeinen päivä lähti ihan hyvin käyntiin. Hopi oli jälleen aamuiskussa ja hieman yllättäen törmäsi ojaheinikossa isoon poikiaaseen. Koira pysähtyi paikalleen ja kutuin sen siitä luokse palautteen pariin. Tästä saman tien jatkoon ja ojan jälkeiseen rintuuseen tiukka seisonta. Avanssia en ehi antaa ja riekko säntää siivilleen. Kaksi laakia ja nyt voidaan toeta, että jokasyksyinen kortto on putkessa. Kaiken hyvän päälle pomppaa toinen paremmalta hollilta, mutta putket on tässä vaiheessa jo tyhjät. Tähän oli hyvä päättää reissun anti Hopin osalta. Onnistumiseen on aina mukava lopettaa koiran puolesta. Isännän mieltä jäi hudit nyt kaivelemaan. Reissukavereiden viisaus kuitenkin helpottaa: kortto lähtee yleensä myös ampumalla.

Reilu parikymmentä kilsaa ja auto on viimein näkösällä. Vanhemmat koirat loihti mukavia tilanteita loppumatkalla ja pari riekkoa päätyi eräksikin. Hopin kanssa tyydyttiin pureskelemaan kynsiä, mutta aina sinne koiran pääkoppaan kokemuksia tarttuu ja niistä koira myös oppii. Kerrassaan mahtava reissu tiettömän taipaleen taa. 6 päivää riekostelua mahtavassa seurassa ja maisemissa.

Hopi avotunturissa

Tunnelmapaloja reissusta videon muodossa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here