Seikkailimma Hopin kanssa muutaman kerran KAER -kokeissa menneenä syksynä. Vaikka kyseessä on nuorten luokan ikäinen puolitoistavuotias koira, niin päätin lähtiä kokeilemaan koiran taitoja myös avoimeen luokkaan. Suoritukset ovat olleet sen mukaisia, että kirkkainkin palkinto voisi olla otettavissa. Jos olet miettinyt, mitä KAER -kokeessa tapahtuu, niin toivottavasti tämän jälkeen omaat jonkinlaisen käsityksen. Matkataan siis päiväksi Hopin ensimmäiseen AVO -luokan KAER kokeeseen.
Koepaikkaa varaamaan
Ensin pitää tietenkin varata koepaikka. Mehtälinnun mehtyy on jo loppunut, joten on mentävä peltolintukokeisiin. Saksanseisojakerhon sivuilta osoitteesta intranet.saksanseisojakerho.fi löytyy koelistat ja toki myös vaikka hurumykke mitä dataa haluaa seisojista tietää. Mutta sieltä on hyvä tsekata, mitä kokeita on tarjolla. Listalta löytyi sopivasti suht läheltä peltokokeet eli Kalajoelta. Mailia koetoimitsijalle ja seuraavana päivänä tulikin vahvistus, että tilaa on. Sitten vain koiran tiedot menemään ja mukaan kuitti osallistumismaksusta, jos ohjeissa näin on. Maksun voi usein suorittaa myös paikan päällä.
Valmistautuminen
Mitäs sinne tarvii mukaan? Ensinnäkin koiran paperit, rokotustodistukset ja aseenkantolupa sekä mehtyykortti, jos asetta meinaa kokeessa kantaa. Tämän lisäksi kelistä riippuen koiralle on hyvä olla jokin loimi. Enempi aikaa koira on narussa, kuin haussa, mikäli koe rullaa normaalisti. Pilli, hihna, liivit ja hieman jotain välisnäkyä koiralle, lämpimällä syyskelillä myös jotain juomista. Itselle toki mukaan koepaikan mukaan mahdollisesti kahvit, eväsleipää, makkaraa ja roppakaupalla reipasta mieltä.
Seuraavaksi vaihdetaankin hieman moodia ja hypätään kokemuskelkkaan. Vietetään päivä Kalajoella KAER -kokeessa.
Koepäivä
Kännykkä alkaa täristä vartin yli kolme. Väsyttää kyllä hemmetisti nousta, mutta nyt on kampeuttava pystyyn, muuten ei ehi kahvia keitellä, syyä, hiukan juottaa koiraa ja toimittaa kahvin jälkipyykit. Eipä aikaakaan, niin kyyti tulee pihaan. Tällä kertaa harrastamma kimppakyytiä. Myös kaveri osallistuu koirallaan päivän kokeeseen. Matka sujuu lupposasti, räntää tulee välillä vaakasuoraan, mutta onneksi neliveto huilaa. Perille päästään juurikin ajoissa ja jos automatkan tarinoita uskoo, niin meillähän molemmilla on jo ykköset taskussa. Eikait tässä tarvi oikiasti koiraa linkusta löysätä.
Paikan päällä heti kärkeen katotaan paperihommat kuntoon. Mukana pitää olla siis koiran passia tai kennelliiton lippulappua, rokotustodistus, mahdollinen kuitti koemaksusta ja tietenkin aseenkantolupa sekä mehtyykortti. Itse otan aina kanuunan mukaan, kun mennään NUO -luokasta ylöspäin. Siten tavalla tulee semmonen fiilinki, että nyt ollaan ihan oikiasti metällä, eikä kokeissa. Tällä kertaa koetoimitsija ei oo täyttäny lappuja valmiiksi, joten kynää käteen ja hommiin. Tässä kohtaa on ne perinteiset: ”Mikä on kokeen numero? Mikä on lyhytkarvaisen rotukoodi?” Onneksi oon viisaana miehenä sentään kirjottanu tuon rotukoodin koiran passiin, samoin kuin koiran rekisterinumeron, niin ei tarvi huuella tai alakaa nettiä pläräämään.
Alkupuhuttelu
Pian kaikkien paperit on tarkistettu, koirien paperit arvottu ryhmittäin, joten tuomarit pääsee ääneen. Käydään läpi lähtöjärjestys ja yleisiä asioita päivään liittyen, tuleva maasto, mitä autoa seurataan jne. Ja todetaan, että ryhmän tuomari pitää sitten tarkemman opastuksen maastossa kun ryhmä on paikalla ja valmiina tositoimiin. Pian ollaankin maastossa ja tässä vaiheessa allekirjoittaneen mahassa kuplii pahaenteisesti. Aina sitä pientä jännitystä on ilmassa, vaikka onhan nuita kokeita tullu juostua jo ihan kiitettävästi. Onneksi tiedän, että kun koiran löysää, niin jännitys loppuu – ainakin siihen asti, kun häntä on jäykkänä jossakin puskassa. Tuomari kertaa kokeen kulkua, turvallisuus ja käyttäytyminen käydään läpi. Eli mitä tulee sitten tehdä, kun koira seisoo ja tilanne alkaa eskaloitua. Järjestys kerrataan ja ensimmäinen ohjaaja voi laskea koiran hakuun.
Oma hakuvuoro on tällä kertaa neljäntenä. Ensimmäisenä olisi jotenkin mukavampi lähtiä ns. puhtaalle pöydälle, sitä ei tosin ole tapahtunu kuin kerran. Arvontatuuri on huono. Eipä aikakaan, kun alkaa paukkua. Ensimmäinen koira on jo löytänyt fasaanin lymyämästä pajupuskasta ja tekee hienon riistatyön. Tämähän lähti mainosti liikenteeseen! Koeporukka on erittäin mukavaa sakkia, kuten pitääkin. Juttu lentää ja tilanne käydään heti läpi uudelleen – jokaisen kanssa tietenkin erikseen, kun eihän siellä klimpissä kuljeta, vaan yleensä seuraavana vuorossa oleva on hieman lähempänä tuomaria, ampujaa/opasta sekä vuorossa olevaa parivaljakkoa. Sitten taas tilanne pitää kertoa uusiksi loppuporukalle. Tai eihän se pakko ole, mutta ainahan sitä pitää kysyä, että mites meni nuin niinku omasta mielestä?
Ensimmäinen erä
Kolmas koira päättää ensimmäisen eränsä myös riistatyöhön ja oma vuoro lähestyy. Usein varsinkin nuo -luokan koiran ollessa kyseessä, vuoro vaihtuu riistatyöstä. Turhaapa sitä nuoren koiran kuuppaa liikaa kuumottaa. Oma kuuppa ja kenties koirankin alkaa ollakkin jo aika kuumana. Koko ajan paukkuu ja nyt sitten pitäisi yrittää suoritua.
Löysään koiran ja sehän alkaa rallattamaan. Onneksi eessä on mettää, niin johan on koira niinku kotonaan. Eipä aikaakaan, niin kukko kiekasee myötätuuleen menevän koiran eestä lentoon. Perhana, tuota ei olis pitäny sattua, mutta näitä sattuu, varsinkin nuorelle koiralle kovalla vauhilla. Siitä sitten jatketaan ja kovasta vauhdista vakuuttava seisonta rantapuskaan. No siinä ei auta empiä vaan kättä ilmaan seisonnan merkiksi ja pyssy tanaan. Jos koira nostaa, niin pudotusta, huikkaa tuomari. Luvalla avanssi puskaan, mutta mitään ei lähde. Koira on kummissaan ja minä myös. No näkyy tuossa jälkiä kyllä. On se jossaki. Muutama minuutti siinä menee, kun koira perkaa koko pusikon ja laajemman alueen, mutta ei siinä vain fasaania ole. Pahaenteisen näkösiä kivenkoloja kylläkin. Nyt on jo pettymyksen karvas kalkki hieroutunu kitalakeen. Eihän tämä nyt näin pitäny mennä. Mutta ei kannata koskaan luovuttaa näissä hommissa. Se kannattaa muistaa!
No, homma jatkuu ja parin luovin päästä seisonta on taas päällä. Ja eikun tilanteeseen. Vaiheittainen avanssirykiminen rantapuskassa. Lopulta ei näy koiraa, mutta ei kuulu ääntäkään. Totean siinä ääneen, että kaippa se pitää summassa avanssia kehottaa ja niin tulee tehtyä. Puskasta kuuluu kunnon rytinä ja fasaanikana pomppaa siivilleen. Siellä se liivikin vilkkuu ja pysähtyy. On sen verran häiläkkä tilanne, että kumautan kunnialaukauksen. Ampuja yrittää kohtikin, mutta ei satu kohdilleen. Koira luokse ja kytketään odottelemaan seuraavaa erää.
Toinen erä
Taas on paukkunu joka koiran kohdalla ja fasaania riittää. Jos oli orastava pettymys rinnassa, niin taukokeskustelujen hersyvä huumori sai taas ohjaajankin teräväksi. Eihän tässä mitään ole menetetty, jos parit hienot riistatyöt tulee eteen ja pudostuskin saataisiin. Ja eipä aikaakaan, kun saan myötätuulessa koiran ohjattua tuulen alle, napsahtaa hajut nokkaan ja häntä jäykistyy. Koira seisoo vasten, joten oikein mietin, että nyt pitää vähän prassailla ja ottaa sieltä nosto. Kehotus ja Hopi ampuu kohti pajuryteikköä, josta kana siivittää suoraan päälle. Tähtään ja juuri, kun olen liipasemassa, niin ampuja hoitaa linnun hienolla laukauksella alas. No nythän rokkaa! Koira on paikallaan. Otan sen siitä luokse ja tuomarin luvasta sitten noutoon. Ja niin sitä noutoon lähetään innokkaasti, kenties liian innokkaasti ehin ajatella ja niinhän siinä käy, että keskisormenhan se nostaa pystyyn ja alakaa leekaamaan linnun kanssa. Sitä kun ei ohjaajan hermo taho kestää, jos riistalla ei käyttäydytä asianmukaisesti, joten kyllä siinä ärräpääkin pärähtää ilmoille. Siitähän Hopi sitten säpsähtää ja lähtee tuomaan lintua, niinkun pitää, pudottaa matkalla vielä kerran korjatakseen otetta ja sitten istuen luovuttaa. No eipä tämmösellä suorituksella kyllä niitä kirkkaimpia tarvi tavotella ja näin toteaa myös tuomarikin. Tämän päiväinen suoritus oli tässä.
Kritiikki
Muutama koirakko on vielä irti ja tekee hienoja töitä. Tilanteita tuli kaikille koirille varsin riittävästi. Taisi olla viisikin riistatyötä yhdellä parivaljakolla, joten mukavasti oli tilannetta. Siinä kritiikkiä odotellessa pruukataan kerrata tilanteita, analysoida ja spekuloida ja se on yksi tämän harrastuksen ja kokeissa käynnin suola. Arvuutellaan mahdollista lopputulosta ja mietitään, mitä olisi kannattanu tehä toisin jne. Kehutaan koiria ja ohjaajia, jos myös huumorilla höystetään ja vitsaillaan.
Tunteroisen päästä tuomari on saanu paperit pakettiin ja on aika mennä leuka rinnassa kuuntelemaan päivän tulokset. Kritiikki on olennainen osa koetapahtumaa ja jos koirakko vaikkapa heti päivän alussa epäonnistuu kokeesta sulkemiseen asti tai luovuttaa, niin siitä huolimatta kritiikkiin on hyvä tulla paikalle. Niin tulee Hopin ja minun vuoro kuunnella päivän kulku ja eihän se nyt niin huonosti menny, kun AVO 2 palkinnon pokkasi.
KAER -kokeesta jää käteen KAER -pöytäkirja ja myöhemmin samat tiedot löytyvät Sakasanseisojakerhon tietokannasta, josta voi vapaasti selata kaikkien KAER -kokeissa käyneiden koirien edesottamuksia.
Paluumatka
Paluumatkalle on lepponen lähtiä, kun on tällä kertaa kohtalotoveri vieressä. Kaverin koirakko osallistui VOI-luokkaan. Alla oli riistatyötä ja pudotuskin hienoine noutoineen, mutta kolmannessa tilanteessa koira liukui hieman voittajaluokkaan liiallisesti lähtevän linnun perään, joten tuloksena VOI2. Ensin käydään tietenkin kaikki tilanteet läpi taas kerran ja jappastaan kaikki maholliset asiat, mitä olisi voinu tehdä erilailla tai paremmin. Siinä kun pari tuntia autossa kahvia siemailee ja tuumailee, niin johan ne kaikki pienet rikkeet on unohtunu ja koirat on aivan loistavia. Riistatyöt on menny kaikki täysin putkeen, mutta ei vaan tällä kertaa ollu tuurin poikanen mukana…
Lopuksi voin todeta, että kyllähän siellä kokeissa aina joku yleensä onnistuu. Ei siinä hirviästi sitä tuuria tarvita, vaan silkkaa kokemusta ja taitoa. Eli ei muutakun leuka turpeeseen ja kohti kirkkaampia palkintoja!
