Navajo ja kuinka minusta tuli metsästäjä

Navajo on meidän ensimmäinen metsästykoira, nyt jo 6-vuotias herrasmies. Se tuli meille Ruotsista Kiirunasta Ensliga Skogens kennelistä. Seisojan hankkiminen oli ollut meillä mielessä jo pitkään Antin metästyshommien takia ja minulla oli lisäksi ajatuksissa hiihto- ja vetohommat koiran kanssa. Jossain vaiheessa greyhound-harrastus oli meillä laskusuunnassa, kisainnostus niiden kanssa alkoi hiipumaan ja näin seisojan hankkiminen alko olla ajankohtaista. Tavallaan Suoherran tarinat ovat saaneet alkunsa Navajosta, joten se ansaitsee oman tarinansa kerrottavaksi.

N JCH N S UCH Haugtuns BRC Ergo Sum, kuva blogista: http://ingeborgnygaard.blogspot.fi/

SEUCH SEJCH Ensliga Skogens Grynet

Minna-tätin kanssa tsuumailtiin sopivaa pentuetta lähinnä Ruotsista ja Suomesta. Tätillä on kokemusta lyhytkarvaisista saksanseisojista jo pitemmältä ajalta. Tämä Ensliga Skogens kennelin pentue jotenkin napsahti heti, metsästyskoira Antille ja vähän vetokoiraa minullekin. Aikanaan Ensliga Skogensin Katariina on ajellut myös kilpaa mettäverisellä seisojavaljakollaan ja pentueen emän Grynetin ansioihin kuului myös hyvät vetokoiraominaisuudet KVA- ja MVA-titteleiden lisäksi. Lisäksi se on ollut myös Riksprovetin kakkonen yhtenä vuonna. Minnalle pentueen emä Grynet oli jo ennestään tuttu ja se tietysti helpotti osaltaan valintaa. Molempien pentueen vanhemmat metsästysominaisuuksineen olivat vakuuttavat, myös isä Haugtun’s BRC Ergo Sum vaikutti oikein hyvältä koiralta. Ensisijaisesti kuitenkin etittiin mettäkoiraa.

Pennun tullessa taloon tilanne oli se, että vain Antti metästi, mutta minäkin olin jo kovasti kiinnostunut aiheesta ja nimenomaan mettäkoiran koulutus kiinnosti kovasti. Alkujaan aattelimme, että tästä koirasta eteenpäin minäkin alan metästelemään Antin kanssa, mutta lähinnä koiranohjaajan roolissa. No – pentu tuli taloon ja melko nopeasti homma eteni niin, että minullai oli todettava, että kyllä tässä metästyskortin hommaukseen joutuu. Tuli olo, että ei tässä oikein koiraa pysty koulimaan jos itsekkin ole ”metästysmoodissa”. Niinpä samalle vuodelle tuli hankittua metsästykortti ja heti seuraavana talvena myös eka oma haulikko.

Ensimmäinen ampumani riistalintu oli telkkä, ja Navajo oli silloin pari vuotias.

Samalle syksylle alkoi sitten mullakin pikkuhiljaa pysymään myös haulikko mukana tilanteissa ja sain ammuttua myös ekan mettäkanalintuni, se oli riekko. Anttihan kyllä oli paukutellut Navajolle melkoisen hyvän määrän noudettavaa siitä asti, kun Navajo oli vielä alta pari vuotias.

Navajon kanssa harjoiteltiin ja kokeiltiin kaikenlaista niin hyvässä kuin pahassakin. Se heräsi jo varhain riistalle ja välillä meinasi jännittää, että kuinkahan tämä menevä vauhtiveikko pysyy käsissä, oli nimittäin nuoruuessaan aika kiireinen kaveri… 🙂 Muttu juu, kun puhutaan työkoirista: rekikoirista tai greyhoundeista, se on sellainen koiran piirre, josta minä tykkään – työkoiralla pitää olla työkoiran polte verissään. Sopivasti hullu. No asiaa helpotti se, että se oli pennusta asti kuitenkin omasta mielestäni tosi yhteistyöhaluinen ja nopeaoppinen.

Yhteistyö palkittiin komealla teerellä

Navajo oli sitten jo alta pari vuotiaana opettanut meille paljon metsästyksestä ja seisovista koirista ja niiden hienouksista. Yhteistyö viilautui ja se alkoi tiedottamaan oma-aloitteisesti jo nuorena. Juniori klaarasi hienosti mettälintuja ja aloimme pääsemään jutun juonesta kiinni. Näin jälkikäteen mietittynä sorruttiin kyllä ylikouluttamiseen ja kaikenlaiseen prässimiseen ihan liikaa.

Tänä päivänä meillä asustaa siis 6-vuotias Navajo, joka on kyllä paljon ihmisiä hurmannut – meidän lisäksi. Se on koira, joka teki meistä molemmista kanakoiraharrastukseen hurahtaneita.

Navajo ja minun ampuma eka metto

Alkuvuosien liiallisenkin säntäilyn (lähinnä oman…) jälkeen nyt ollaan tilanteessa, että se yhteinen sävel on hiotunut yhteistyöksi ja kaveruudeksi ja saa nauttia siitä fiiliksestä, että tässä metsästetään ja kuljetaan yhdessä yhteisymmärryksessä siitä, mikä on päämääränä. Hienoimmat metsästyshetket oon viettänyt Navajon kanssa ihan kahdestaan kulkiessa. Jotenkin tuolloin ihan eri tavalla keskittyy ainoastaan ympäröivään luontoon ja yhteistyöhön koiran kanssa. Se on hieno tunne, kun saat samoilla ihan rauhassa ja tiedät, että mettäkaveri tekee varmasti kaikkensa, jotta se yhteinen tavoite täyttyisi. Eräs unohtumaton päivä jokunen vuosi sitten, kun syyskuun loppupuolella aamusta ääneen puhelin Navajolle, että tänään me saahaan se metto. Oon nimittäin melkoisen monesti pummannut komeat tilanteet… No nimenomaan tämä päivä päättyi siihen, että olimma kaksin Navajon kanssa liikkeellä ja tulimma metto repussa kotia. Olo oli kun Euroopan omistajalla – luultavasti meillä molemmilla.

Minna-täti innosti meidät Navajon kanssa myös aikanaan KAER-kokeisiin ja sen myötä on tullut tutuksi toinenkin puoli kanakoiraharrastamisesta. KAER-kokeet ovat koirien jalostusta tukevaa toimintaa pohjimmiltaan, mutta oman kokemuksen mukaan niillä on arvokas rooli myös yhteisöllisyyden luomisessa lajin harrastajien parissa. Tätä kautta ainakin meille on tullut iso joukko uusia hyviä ystäviä ja siinä samalla oppia lajista ja seisojien kanssa metästyksestä. Eka koiran kanssa tolskaaville jo pelkästään kokeet, tuomarit ja samassa kokeessa kokeilevat kanssaharrastajat ovat tosi arvokas apu oman koiran eteenpäin viemiseen. Oman koiran koulutukseen saa huomattavasti perspektiiviä, kun kattelee toisten koiria ja kuuntelee muidenkin onnnistumisia ja epäonnistumisia välillä. Tällainen tuntuma ainakin meille on tullut.

Navajon kanssa on harjoiteltu myös kokeissa käymistä nuoresta iästä alkaen, sen yhteisen sävelen löydyttyä sitten niitä ykkösiäkin alkoi tulemaan ja Navajo valmistui käyttövalioksi 6-vuotiaana.

Kuusamo Sprintissä 4-koiran luokassa 2014, minulla valjakossa siskon kolme koiraa Navajon lisäksi. Keulassa Naava ja Rosta, pyöränä pojat Navajo ja Savu

Vetokoirahommat on jääneet Navajon kanssa lopulta kuitenkin vähemmälle, pääsyy lienee se ajanpuute: pienet lapset ja kortilla oleva vapaa-aika pistää priorisoimaan ajankäyttöä. Viettiä ja kykyjä sillä olisi kyllä ollut ja juoksee kyllä treenin vuoksi valjaissa talvella paljonkin. Nuoresta asti on päässyt systerin valjakkoon fiilistelemään. Onpa tainnut Sari joskus haukkua valjakon parhaimmaksi koiraksikin… Työmyyrä <3. Antti on hiihtänyt sillä yhden kisan harrastesarjassa ja minä ajanut yhden kisan 4-koiran luokassa. Päänsä puolesta sillä olis ollut kyllä lahjoja sinnekin puolelle.

Navajo on nyt fiksu aikuinen metsästykoira, ja minusta tuntuu, että se on kuin ajatus. Eli tietää sanomattakin mitä pitää tehdä tai mitä siltä toivotaan. Varmasti tuttu tunnu usealle saksanseisojan omistajalle: älykkäitä eläimiä. Tämän takia tulen varmasti aina omistamaan saksanseisojan. Navajo <3.

Lisää tarinoita, joissa Navajo on osallisena löydät täältä.