Kamppeet

Metästyspukuna Sasta Mehto Pro 2.0

Ladonovi, metrinen pölli, metusalem tai mehto. Siinäpä nimiä kotoisten metsien siivekkäälle kuninkaalle. Yhtä lailla arvokkaasti on nimetty Sastan lippulaiva mehtyypukujen osalta. Viime kesän hankintalistalla oli uusi asu tuleviin koitoksiin ja valintani osui kyseiseen pukuun. Vuoden verran on nyt kertynyt jahtia aina lämpimien kelien sorsahommista pakkasen puremiin kuutamon valaisemiin kettupasseihin ja tunturien keväiseen tuiverrukseen.

Edellinen Gore -asuni oli tullut tiensä päähän noin kuuden vuoden iässä. Erityisesti housujen taskut olivat jo reikäjuustoa ja takki oli menettänyt ryhtinsä. Oli aika hankkia uusi puku. Jos ennen mehtyymiehelle riitti kotoinen 62:nen eli armeijan perusmaastopuku, tietää nykymetästäjä, että parempaakin on olemassa. Ensimmäisen Gore-Tex -pukuni hankin veronpalautuksilla 2000 -luvun alussa. Monet edelleenkin kauhistelevat pukujen hintaa, mutta kun aikajanalle laitetaan rahat ja puvun kestävyys, niin hinta alenee silmissä. Jos peruskamppeella riuhtoo risukoissa 1-2 vuotta, kunnollinen kalvopuku kestää helposti sen 5-10 vuotta, vaikka käyttö on runsasta. Tämän lisäksi kalvopuku toimii ympärivuotisessa käytössä hellepäiviä lukuunottamatta. Laadusta kannattaa maksaa.

Nykymarkkinoilla kotimaiseen Sastaan on helppo luottaa. Edelleenkin näkee mehtyymiehiä, joilla on päällään jo 20 vuoden iässä olevia Sastan anorakkeja tai muita metsästysasuja. Materiaalit ovat eittämättä kestäviä. Lisäksi Sasta tarjoaa valmistamilleen tuotteille korjausompelupalvelua, mikä takaa varmasti pitkän elinkaaren hankinnalle. Aika vaikuttavaa.

Sastan valikoimassa on pukua moneen lähtöön, mutta nyt kriteereinä olivat liikkuva metsästys, keveys ja istuvuus. Kalvollisessa puvussa kaupan päälle tulee veden ja tuulen pitävyys, joka myös voi aiheuttaa nihkeyttä puvun sisälle. Tämän vuoksi myös tuuletusaukot on löydyttävä. Lisäksi puvun pitää olla äänetön ja toimiva huppu kuuluu ilman muuta asiaan.

Sastan kokotaulukko on mitoitettu hieman normaalia reilumman miehen mukaan eli jos normaalisti valitsen takista L:n ja housuista 52:en, päädyin nyt M koon takkiin ja 50:een housuun. Ensituntuma takista on istuva ja keveä. Sisäpuolelta löytyy miellyttävä kangas, joka luistaa alla olevien kamppeiden päällä hyvin ja tuntuu huomaamattomalta vasten paljasta ihoa. Päällykangas on kahisematonta. Kyseessä on 3-kerroksinen  Gore-Tex® -kangas. Pukua hankkiessa kannattaa muistaa, että Gore-Tex® eli PTFE -kalvojakin on useanlaisia erilaisiin tarkoituksiin. Kalvon tarkoitus on pitää sade ja tuuli vaatteen ulkopuolella, mutta samalla päästää kehon tuottama kosteus ulos eli hengittää.  3-kerrosrakenteessa Gore-Tex –kalvo on laminoitu päällyskankaaseen sekä vuorikankaaseen ja näin kuluminen on vähäisempää ja käyttöikä pitempi.
Takin kauluksen sisäosa on ihoa vasten miellyttävää fleeceä.

Taskuja löytyy neljä kappaletta. Molemmilla sivuilla perinteiset käenlämmitystaskut, jotka on mukavan reilut. Rintatasku on viistossa vasemmalla ja oikealta puolelta löytyy sisäpuolen povari.

Povariin kätkee mukavasti mehtylupalaput. Rintatasku on hieman pienehkö. Siihenhän sitä kännykän sujauttaa ja nykyloopanat tuppaa olemaan liian isoja. Kännykän ollessa taskussa muita tavaroita ei tähän taskuun juuri enää mahdu. Takin molemmilla sivuilla on reilut tuuletusaukot. Lämpimillä kelillä ne ovat erittäin paikallaan tai kun luvassa on esim. siirtymämarssia muutama kilometri kantamusten kanssa. Hihansuut on jämäkät ja tarroilla säädettävät.

Hiha on napakka ja siinä on toimiva kiristys.

Huppu löytyy ja sen voi irrottaa. Hupun säädöistä löytyy suuaukon kiristys ja lisäksi myös niskapuolen kiristys, jolla voi mukavasti säätää hupun tyköistuvaksi. Tämän hyvän lisäksi hupun lippa on taiteltavissa haluamaansa muotoon. Myös takin alahelmasta löytyy molemmin puolin säädettävä kiristys.

Takin tuuletusaukot ovat isot ja ilma kiertää niiden kautta hyvin.

Housut istuvat päälle myös hyvin. Ehkä olisin sittenkin voinut valita 48 koon, mutta hyvinhän tuo vuosi on mennyt näilläkin. Jos lähdetään alhaalta ylös, niin lahkeet ovat säädettävissä tarrakiinnityksellä. Housujen sisäpuolella lahkeessa on vahvikkeet. Pohkeen kohdalta löytyy toinen tarrakiristys. Molemmat kiristykset ovat käytännön hommissa osoittautuneet toimiviksi. Molemmilla puolilla reisiä on reisitasku. Vasemmalla kiinnitys neppareilla ja oikealla vetoketjulla. Munaskutaskuissa on vetoketju. Oikealla puolella taskun sisällä on erikseen vielä joustavalla kankaalla tehty sisätasku.

Housujen tuuletusaukot ovat myös reilut.

Kummassakin lahkeessa on reilut vetoketjulla pelaavat tuuletusaukot, jotka avutuvat ylhäältä alkaen ulkoreidestä päätyen viistosti alas kohti sisäreittä. Sepalus pelaa vetoketjulla ja sepaluksen läpässä on jämäkkä tarrakiinnitys. Vyötärö on mukavan leveä ja jämy. Selän puolelta löytyy vielä erillinen levennys, joka tuntuu mukavan tukevalta ristiselässä. Vyölenkeistä molemmilta puolilta löytyy erilliset muoviset lenkit, joihin voi ripustaa tavaraa. Lisäksi housut on varustettu joustavasta materiaalista tehdyillä henkseleillä, jotka voi kiinnittää vyötärössä oleviin muovisiin lipareisiin helposti tai ottaa pois.

Lahkeet saa näillä säädöillä juuri sopiviksi.

Siinä puvun ominaisuudet tarkalla tarkastelulla. Sitten onkin vuorossa se tärkein eli käytäntö. Olen siis kyseistä pukua pitänyt nyt vuoden päivät. Mukana on suomalaista keliä oikeastaan ihan laidasta laitaan. Henkselit eivät ole olleet käytössä ollenkaan. En ole kokenut niitä tarpeellisiksi, vaan housut pysyvät päällä ilmankin. Kaikilla keleillä tuntuma on erinomainen. Sekä housut, että takki istuvat hyvin ja ovat huomaamattomia käytössä. Silloin kun vaatteeseen ei tarvitse kiinnittää mitään huomiota, se toimii. Kangas ei muuta formiaan vaikka keli vaihtelee reilusta plussasta kovaankin pakkaseen. Kovalla pakkasella kerrospukeutuminen estää kylmän pääsyn kroppaan. Talvisella kelillä lumi hieman tarttuu pintakankaaseen, mutta irtoaa helposti ja mikä tärkeintä ei vetytä kangasta vaikka mukana roikkuukin. Vesisade ei tunkeudu sisään, kuten Gore-Tex -kamppeessa ei pidäkkään.

Taskuratkaisut ovat olleet toimivat. Kuten jo aikasemmin mainitsinkin, niin rintatasku voisi olla hitusen suurempi. Tarpeelliset tavarat kulkee kuitenkin hyvin tarjolla olevissa taskuissa. Oikealla housuntaskussa oleva lisätasku on osoittautunut hyväksi huulirasvajemmaksi. Huppu on erinomainen ja käytössä usein. Tuuletusaukot ovat parhautta. Gore-Tex on sen verran jämäkkää tavaraa, että kuumilla keleillä kulkiessa tahtoo soija pyrkiä pintaan. Tuuletusaukot ovat isot ja toimivat. Ilma kiertää sekä takissa, että housuissa hyvin aukkojen ollessa auki.

Hihojen klipsit esimerkiksi hanskoille.

Vuoden käytön jäljiltä en huomaa materiaalin pinnassa oikeastaan mitään muutosta ja puvun ryhti on säilynyt ennallaan. Yksityiskohdista pitää vielä mainita takin hihoissa olevat joustavalla kankaalla varustetut pienet muovilenkit, jotka on tarkoitettu hanskojen kiinnittämiseen. Jos jollekkin on tuttu asiaa ns. idiotstringssit, niin nyt ei tarvitse pitkää narua vetää takin sisältä hihasta toiseen, vaan karvakinttaat voi helposti kiinnittää näihin lenkkeihin. Loistava lisä talvisiin jänis/kettupasseihin, jossa käjet tuppaavat jäätymään. Tilanteen ollessa nopea, voi kinttaan helposti pudottaa ja keskittyä ampumiseen.

Kaiken kaikkiaan olen erittäin tyytyväinen ja uskon, että tällä puvulla mennään tästä eteenpäin vielä useita vuosia. Onnittelen itseäni loistavasta valinnasta ja suosittelen lämpimästi muillekkin erästelijöille.

Pukua on saatavilla myös optifade -camokuosilla.

Katso lisää tietoja Sastan sivuilta.

Yhteistyössä Sasta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *