Kanalinnustus

Lapin riekkojahti takana

Kävimme koko perheen lomalla Muotkalla. Riekostusta harrasteltiin koko viikko ja mahtuipa mukaan yhdet KAER-kokeetkin Okariinalla. Kaiken kaikkiaan reissu oli huikean hieno: säät suosivat, koirat kulkivat mainiosti ja riekkoja löytyi kaikkina jahtipäivinä kiitettävästi, seurusteltiin kavereiden kanssa ja saatiin puhua koirista aamusta iltaan… 🙂

Eka päivän eka lintu Antille ja Navajolle

Navajon ja Antin ekapäivän eka saalis

Okariina vaikutti jälleen pirteämmältä kuin joitakin viikkoja sitten. Se haki aivan mainiosti ja haku johti linnuillekin useasti sekä pudotuksia tuli mukavasti. Noudot paranivat hyviksi viikon loppua kohti, alussa ilmassa meinasi olla vähäistä mussuttelua lintuun tarttumisvaiheessa. Pientä onnuskelua oli havaittavissa loppuviikosta, nyt muutaman lepopäivän jälkeen näyttää kulku jo ihan hyvältä. Liekkö sopivasti venäyttänyt koipensa jossakin kohtaa, koska päällepäin jalassa ei näy mitään.

Okariinan osalta viikolle tuli täydellinen lopetus, kun se nappasi tunturikokeista Antin kanssa VOI1-palkinnon. Epäilyksille ei jäänyt sijaa: kolme hyvää riistatöitä, hyvä oma-aloitteinen tiedotus, tiputus (Antti puotti ite) ja hyvä nouto raanakolle. Haku oli ollut hiukan vaisun oloista varisinkin aamusta eli jalka varmaan hiukan vaivasi, mutta oli kuulemma vertynyt päivän mittaan. Nyt on Antilla ja Okallakin lippu ensi vuoden Riistakoiraan Pudasjärvelle! Huippua!

Nappisuoritus

Nappisuoritus – ilman paukkunoutoa

Navajolle tunturi maistui entiseen malliin, haku oli vauhdikasta ja laajaa, mutta silti yhteyttä pitävää ja tuloksellista. Jalka tuntui kestävän hyvin ja loppuviikosta juoksikin sitten kolmena päivänä peräkkäin ilman merkkejä jalkavaivasta. No pientä ontumista mökin kulmilla aiheutti toisen etutassun anturasta irronnut anturan palanen, liekkö viiltänyt varpaansa johonkin. Tällaisiahan koira ei muista, kun liivi laitetaan päälle.

Jahdin loppupuolella haasteeksi meinasi muodostua paukkunouto. Riistatöissä Navajo meinaa usein liukua lintujen perään joitakin kymmeniä metrejä jos koiraa ei muista käskeä ja monesti minulla tuppaa unohtua ”paikka” -käskyn anto, muistan käskeä vasta kun on ammuttu ja jos lintu tipahtaa lähelle niin käytännössä koira on jo melkein linnulla, kun paikka-käsky tulee… Hauskahan se olisi jos koira pysähtyisi niille sijoilleen ilman käskyäkin, mutta Navajon kanssa on oltava melko tarkkana, että komento tulee ajoissa ja näin tulee varmasti aina olemaan. Pitää skarpata jatkossa ettei pääse tulemaan tavaksi. Paukkunoutoja on tehty ennenkin ja nimenomaan vastaavasta syystä ja kun olen täsmentänyt omaa toimintaa niin taas on palattu ruotuun.

Riekkoselfie Pasin kanssa

Riekkoselfie Pasin kanssa

Kävin yhtenä päivänä myös Erosen Pasin ja Sukan emän Karpaleton Rauhan kanssa jahdissa. Koirina siis Navajo ja Rauha. Erittäin mukava päivä. Meillä oli lopulta melkein koko päivän koirat parihaussa. Rauha osaa säestämisen taidon ennestään, mutta Navajon kanssa ei olla oikein päästy asiaa kokeilemaan. Hienosti toimivat koirat yksiin ja Navajokaan ei koittanut Rauhan seisontoja ryöstää. Mahtavia tilanteita, kun kaksi koiraa seisoo tunturissa samoja lintuja ja kerrassaan tehokasta metästystä.

Sukka opiskeli koirien tapoja ja senkin osalta matka meni mainiosti – sosiaalistamista ihmisiin ja erilaisiin koiriin. Eli hukkaan ei mennyt varmasti pikkukoiran osaltakaan tämä reissu. Muotkalla oli myös pari sisarusta: Selma ja Saku. Aivan mainioita tapauksia ovat kaikki.

Karpaleton Suokukka eli Sukka

Karpaleton Suokukka eli Sukka

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *