Kamppeet

Koiralle reppu vaelluksille ja jahtireissuille

On heinäkuu ja syksyn jahtireissujen suunnittelu on jo kuumimmillaan. Meillä oli onni mukana ja saatiin heti ensimmäisestä lupamyyntirykäsystä hommattua viikoksi riekkoluvat Lappiin. Suunnitelmissa on lähteä lystikkäällä pikku sakilla erämaahan kauas lähimmistä teistä.

Käytännössä tämä tulee tarkoittamaan sitä, että vaellamme 20 km määränpäähän, jossa aiomme sitten viettää liki viikon. Kannettavaa riittää, vaikka sen verran reissua helpotamme, että mönkkärikyyti vie osan tavaroistamme jo etukäteen maastoon ja vastaavasti myös sitten hakee ne. Tänä vuonna ajattelimme laittaa myös koirat töihin kantamaan osan tavaroista ja tätä varten koirille on reput.

Non-stop Amundsen reppu on koiran reppuvalikoimasta sieltä laadukkaimmasta päästä. Reppu on ergonominen ja siinä on erinomaiset säätövarat, mikä takaa parhaan mahdollisen istuvuuden ja paino jakautuu tasaisesti ja oikein.

Koira pystyy reppu selässä luontevasti tekemään mitä tahtoo, eli myös makaamaan ja istumaan. Reppu ei tunnu vaivaavaan koiraa ollenkaan.

Meillä ei koirat ole ennen reppuja kantaneet, joten treenaus repun kantoon on siis aloitettu jo nyt kesällä. Koirat ovat alkaneet tekemään lenkkejä reput selässä ja pikkuhiljaa reppuihin on lisätty myös myös painoa. Yleinen ohjeistus on, että koira voi kantaa noin 25 % omasta painostaan. Eli tämä tarkoittaa, että Navajon reppuun tavaraa voidaan kantoon laittaa n. 7 kg ja tyttöjen reppujen paino pidetään noin viidessä kilossa. Lyhemmille reissuille painoa voi olla jopa puolet koiran painosta mikäli koira on hyvin harjaantunut repun kantamiseen ja muutenkin hyvässä kunnossa.

Reppua kannettaessa kannattaa pitää silmällä, että reppu ei pääse hiertämään ja paino jakautuu tasaisesti. Non-stopin Amundsen repussa on pehmustettu kaulaosa ja hyvät säätömahdollisuudet. Lisäksi siitä löytyy vedenkestävät kuivapussit. Reppu kannattaa pakata sellaisella tavaralla, joka ei varmasti pääse pistämään tai painamaan koiraa. Eli esimerkiksi koiranruoka on mainiota tavaraa reppuun pakattavaksi. Kannattaa tarkistaa välillä, että reppu varmasti istuu tukevasti ja napakasti ja tarvittaessa kiristää säätöjä.

Hyvien säätömahdollisuuksien ansiosta Non-stop Amundsen reppu istuu tukevasti ja oikein koiran selän etuosassa.

Repun tilavuus on 15 – 55 litraa repun koosta riippuen. Navajolle oikea koko on M ja sen repun tilavuus on 30 litraa.

Reppu pakataan siten, että ennen kuin reppu laitetaan koiran selkään, laitetaan reppuun painavimmat kantamukset repun taskujen etuosaan. Raskain paino pitää tulla kannettavaksi koiran olkapäiden ja jalkojen varaan. Tietysti on myös varmistettava, että reppu on tasapainossa eli molemmilla puolilla on yhtä paljon painoa. Amundsen-repussa on jämäkät pehmusteet koiran selkää vasten.

Repun koiran selkäpuoli on tukeva ja siinä on hyvät pehmusteet.

Reppu kiinnitetään koiraan rintakehän ympärille leveällä vyöllä, jossa on kaksi solkea –  vähän kuin satula hevoselle. Alusremmit on hyvin pehmustettu. Reppu on helppo kiinnittää ja kiinnitysremmit saa kiristettyä juuri sopivaksi koiran selkäpuolelta löytyvien solkien avulla. Rinnanympärysremmit ovat sopivan kireitä, kun pari sormea mahtuu vyön ja koiran väliin. Kaulan ympärille kaulan alaosaan tulee leveä helpposäätöinen tuki, siinä on tarrakiinnitys ja hyvä säätövara.

Reppu on tehty kestävästä vedenkestävästä materiaalista. Siinä on neljä tilavaa taskua kantamuksille, kaksi taskua repun sisässä päällysläpän alla ja kaksi taskua repun läpän päällä. Ylempiin taskuihin siis kannattaa pakata ne tavarat, joita todennäköisesti tarvitsee kesken matkan.

Repussa on molemminpuolin hyvin suojatut oikeaoppiset tilavat kuivapussit.

Repun balanssia ja istuvuutta pystyy säätämään monella eri tavalla ja tämän takia repun saa istumaan mainiosti koiran kuin koiran selkään. Takaosassa myös paikka hihnan kiinnitykselle. Hihnan kiinnitys liikkuu siten, että reppu pysyy mahdollimman hyvin oikeassa asennossa hihnasta huolimatta.

Mahanalusvyön säätäminen sopivaksi käy kätevästi selän päältä, lisäksi repun sivupusseihin tulee hyvä lisätuki selän yli kiinnitettävistä lisäkiinnityksistä.

Meillä on nyt kaikki koirat kantanee reppua usiampia kertoja ja kukaan ei ole repun kantoa oudoksunut. Painoa on myös lisätty ja tyytyväisenä porskuttavat menemään oli reppua selässä tai ei. Erityisesti repun hyvät säädöt ja repun istuvuus ovat asioita joista tykkää ja näyttää, että koirillekin kelpaa, koska eivät välitä repusta ollenkaan.

Yhteistyössä Non-stop Dogwear

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *