Koirat, Muut

Koiraharrastuksen nousut ja laskut

Näillä koiraharrastusvuosilla on jo oppinut, että koirien kanssa puuhaamiseen väistämättä kuuluu huikeat hetket onnistumisista ja välillä myös epäonnistumista. Välillä fiilikset on katossa ja toisena päivänä pettymykset ja huolet siivittävät harrastamista.

Tämä syksy on myös meidän osalta ollut melkoista vuoristorataa. Heinä-elokuussa luulimme, että Navajon päivät ovat luetut ja osteosarkooma koituu sen kohtaloksi melkoisen varmasti, mutta toisin kävi. Jalkavaiva ei ollutkaan ostesarkooma vaan ilmeisesti traumaperäinen luumuutos, joka paranee. Eilen kävimme parin kuukauden tauon jälkeen kontrollissa ja ottamassa uudet rg-kuvat jalasta ja hyvältä näytti. No ontumattomuus ja koiran huikea vire kyllä antoi jo olettaakin, että paraneminen on edistynyt. Rg-kuvat antoivat tälle vahvistuksen ja vaiva näyttää olevan menneen talven lumia, seuraava kontrolli sovittiin vuoden päähän. On hienoa! Tähän draamaan peilaten viime viikonlopun peltokokeessa tapahtunut riistan erittäin nopea talteen otto (paukkunouto) ei harmittanut kuin pienen hetken. Hyvin nopeasti mieli palautui tyytyväisyyteen siitä, että meillä on vielä mahdollisuus yrittää peltoykköstä uudelleen – eloisan ja terveen koiran kanssa.

Okan kausi lähti tahmeasti käyntiin, oli kaikenlaista haluttomuutta, valeraskausoiretta sun muuta, mutta kunto ja pirteys löytyi pikkuhiljaa. Saipa Antti Okan kanssa tunturikokeesta VOI1-palkinnonkin ja sitä saatiin riemuita. Lapin reissulla Oka alkoi kuitenkin ontuilemaan ja vaivaa tutkittiin sitten Seinäjoella saakka osaavan ortopedin toimesta. Diagnoosina hauisjänteen repeämä, jota ei kannata operoida, koska olkanivelessä ei ole kipua ja operaatioista ei ole yleensä toivottua hyötyä – ovat hankalia paranemaan kestäviksi. Jalassa kuitenkin pysyvä liikeratavaurio, joka sinällään on huolestuttava käyttökoiralla, mutta sopivasti ja maltilla juoksutettuna pitäisi kyllä kestää ihan hyvin. Mettäkoiralla kilometrejä kuitenkin kertyy nopeasti ja huolihan jalasta tietysti on. Mitä muuta vaivaa jalan hiukan väärä liikerata jatkossa tuo? Se jää nähtäväksi… Toivotaan, että Okalla on kuitenkin huolettomia mettäreissuja vielä reilusti edessä.

sukkaSukka-pennun kanssa toistaiseksi vain iloitaan pienistä mettäkoiraksi tekevistä oppimisen askelista. Harmeja sen kanssa ei ole ollut. Naamaa vetää virneeseen mm. iloisesti lintua noutava koira, joka keskittyy hommaansa jo kuin konkari konsanaan.

Koiraharrastuken harmit: loukkaantumiset, vaivat ja terveyshuolet pistävät tietysti arvostamaan juurikin sitä tervettä mettäkaveria ja niiden myötä muistaa nauttia niistä onnistumisen hetkistäkin sitten ehkä jopa erilailla. Nämä seisovat lintukoirat ovat sen sortin koiria, että niistä tuppaa tulemaan omistajalleen hirmuisen rakkaita. Mistäköhän tämä johtuu? Varmaankin siitä, että koirat eivät tule hyviksi sohvalla rapsuttelemalla, vaan niiden kanssa koetaan, nähdään ja tehdään paljon. Tuijotetaan tulehen ja pohditaan nuotilla syntyjä syviä. Opitaan tuntemaan juurikin se yksilö ja koirakaveri, opitaan tekemään yhteistyötä. Saadaan sen kanssa harmaita hiuksia ja riemuitaan sitten niistä mahtavista onnistumisista niillä parhaimmilla metsästyretkillä, joita sitten kavereiden kanssa vuodesta toiseen muistellaan ja kerrataan uudelleen ja uudelleen.

Harmit ja ne ilon hetket ovat osa koiraharrastusta. Koirat ovat kuitenkin melko lyhytikäisiä ja ilman terveysongelmiakin tuntuu, että hyvin usein se matka koirakaverin kanssa loppuu ennenkuin ehtii kunnolla alkaakaan. Tästä oravanpyörästä kuitenkaan harva haluaa pois hypätä. Paljon pitäisi tapahtua, että meidänkään taloudessa ei koiraa olisi. Koira on ihmisen paras ystävä – siitä voisi tarinan jos toisenkin kirjoittaa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *