Kun alakaa hanki kantaa kaksjalakasta kulkijaa, niin silloin on myös ketunpillittäjän hyvä kaivella kamppeet esiin ja lähtiä illan- tai aamunkähmään. Näihin aikoihin on pohjosemman ketuilla kiima-aika tai se on lopuillaan ja sitä kautta myös mahdollisuudet paranee. Hyvin usein hiljaisen huhuilijan reissu on täynnä tyhjää, mutta sitten kun tapahtuu, niin se piirtyy muistiin painavilla erämuiston makuisilla kirjaimilla, mielikuvilla ja parhaimmillaan myös ihonkarvoja nostattavilla ääninäytteillä.

Tiedustelu

Tyhjän huhuaminen on jo sen verran tuttua puuhaa, että ilman etukäteistiedustelua en pillittämään lähde. Näillä huudeilla tänä syksynä ja alkutalvena ajokkailla on saatu kettuhommissa sen verran kovaa tulosta, että kettuja ei myöskään pyöri ihan joka nurkalla. Myyrien ja vastaavien piipertäjien kannat ovat myös alhaalla, joten se myös varmasti heijastuu kettujen määriin. Joka tapauksessa niitä vain aina tuntuu riittävän. Jos joltakin isolta erämaa-alueelta esimerkiksi haaskan avulla narutetaan vaikkapa muutama kettu ja pariin viikkoon ei alueella näy jälen jälkeä, niin jovain kohta tyhjiö täyttyy ja jälkijonoja menee jo ristiin rastiin.

Nyt hanki kantaa Pudasjärvellä makiasti mehtäsuksella kulkijaa ja niimpä päivän hiihtolenkki suuntautui paikallisen Iijoen varrelle. Tavoitteena oli toki hyvä lenkki, mutta myös löytää mahdollisia merkkejä punaturkeista. Tovin hiihtomatkan jälkeen suuntasin kohti vanhaa tiedossa olevaa ketun koloa ja siellähän oli helminauhoja jos vaikka mihin suuntaan. Kololla oli myös kaiveltu ja kenties paranneltu asumusta. Tämähän minulle riitti ja suuntasin takaisin autolle. Illan hämärtyessä seittemän aikaan on sitten aika siirtyä pelipaikoille.

Tuoreehkoja kaivuujälkiä kololla.

Passisuunnitelma

Jos tiedustelu on tärkeää, niin sitä on myös passien ja pillityssuuntien suunnittelu. Pyrin suuntailemaan homman niin, että kettu ei ainakaan selän takaa pysty yllättämään, mutta tästä huolimatta näin on käynyt monta kertaa. Huhuan pääsääntöisesti myötätuuleen. Kettuhan tunnetusti pyrkii tuulen alle, jotta se voi haistaa äänen aiheuttajan. Monesti taas paikan valinta pakottaa huutelemaan vastaiseen tai sivuttaiseen tuuleen. Tällöin yleensä olen myös laskelmoinut, että selän takaa ei ole mahdollista tulla. Tai jos on, niin useamman erästäjän tullessa mukaan, voidaan nämäkin suunnat ottaa kiinni. Näin tehtiin myös tällä kertaa.

Mukana nyt oli kolme ukkoa, joten suunnittelimme porukassa passit niin, että ensimmäinen jäi etupassiin joessa olevalle lammelle laskevan ojan varteen, jossa ketun tullessa pillittäjää kohti ojan vartta olisi täydellinen haulikkoholli. Kaksi muuta eli minä ja raiffelimies eli kiväärin haltija suunnattiin lammella olevaan pieneen saareen. Tästä matkaa etukäteistiedustelulla havaitulle aktiiviselle kololle oli vajaa kilometri. Koska kiväärille oli sen verta hyvä holli oletettuun ketun tulosuuntaan kolon suunnasta, niin istuin ite saaren toiseen reunaan tähyämään toisesta suunnasta tulevia veijareita, mutta pillitys suuntautui kuitenkin aina kohti koloa ja oletettua tulosuuntaa.

Havainnekuva illan passipaikoista ja suunnista.

Pillittämään

Tällä kertaa aloitin Nordicin kiimapillillä. Puputusta ja kiekaisuja n. vartin verran. Mitään vastauksia ei kuulunut, joten päätin vaihtaa tuttuun ja turvalliseen Dan Thompsonin PC4:een. Ensimmäisen rääkäsyn jälkeen kuulin, että kiväärimies hiilautuu eri asentoon selän takana. Lamppu syttyi heti ja tiesin ketun tulleen näkösälle. Laitoin saman tien pilliä ilmoille lisää, jotta kiväärimies voi äänen aikana asettua parempaan asemaan. Kohta lähtikin laaki ilmoille ja käännyin itsekkin katsomaan tilannetta. Ammu, ammu! Pomppaan pystyyn ja nään ketun poukkoilevan hollin rajamailla. Pari laakia Ammoxin 2.4 mm tungstenia perään. Kettu heilahtaa, mutta lähtee pyrkimään kohti rantavitikkoa. Sillä aikaa kiväärikin on taas päässyt vireeseen parin vaatekerroksen alta kaivetun varakutin ansiosta. Kettu jatkaa epämääräistä laukkaa kohti tulosuuntaa. Siihen vielä yksi laaki kiväärillä, mutta sinne meni. Saattelimme ketun parin ärräpään avulla takaisin metän suojaan.

Pikasuunnitelma

Kuiskaten alkanut palaveri sai pikaistakin nopeamman lopun, kun metästä alkoi kuulumaan oikein kunnon tappelukonsertti. Siellähän on ketuilla nyt menot pystyssä! Kekkeröintiä tuntui kuuluvan paristakin eri suunnasta. Liekkö kiimapilli koonnut seudun ketut taistelemaan kumppanista. Joka tapauksessa kaivan äkkiä Verminator Strykerin esiin ja alan haukkumaan sekaan. Välillä tappelun tauottua metästä kuulukin vastausta, mutta näkösälle sieltä ei ketään ollut tulossa. Päätämme vartin jälkeen lopettaa pillityksen ja lähteä tarkastamaan näkösälle tulleen ketun jälkitilanteet.

Jäällä näkyi hieman karvaa, mutta verta ei ollenkaan. Kiväärin laakit on hivahtaneet karvoilta ohi. Haulikolle äkkiseltään laskettuna oltiin hiinä ja hiinä. Matkaa oli n. 60-70 metriä ja kettu jo peräpää kohti ampujaa. Hauliparvet näkyivät kyllä käyneen oikiaan kohti, mutta tehon kanssa on varmasti niin ja näin varsinkin, kun ensimmäinen laaki lähti puolisupparilla ja tiedän paukkuja testanneena, että kyseisellä supparilla haulet leviää jo melkoisesti ja aukkoja on. Toisessa putkessa olikin Ammox:n oma puolisuppari, mutta paikkolaakin lähtiessä ketun etäisyys oli varmastikkin jo kantaman ulkopuolella.

Lisää jännitystä

Seurasimma pakojälkeä ohtalamppujen valossa ja ihan normaalisti jutellen. Yleensä tässä vaiheessa tilanne on melkoisella varmuudella ohi, joten varovaisuuteen ei ollut tarvetta. Päätin lähteä kertomaan etupassiin, että lähemmä seuraamaan pakojäljen ja tarkastamaan, onko kettu jäänyt raanaan. Muutaman kymmenen metriä kerkesin siinä liikahtaa, kun selän takaa kuuluu kaverin vislausta. Käännyn ja sieltähän kettu pukkaa haukkua aivan vierestä ilmoille. Äkkiä kyyryyn ja taskusta Stryker. Vastaan haukkuun ja kettu vastaa myös. Ääni lähenee ja sydän lapattaa rinnassa. Kylmät väreet menevät pitkin selkänahkaa, sen verran hyisevän kuulosta on ketun rääkäsyt näin läheltä. Ääni sen kuin lähenee ja lähenee. Nyt sen täytyy olla jo ihan vieressä. Ilta on jo tummunut sen verran, että rantakoivikossa täytyy ihan tosissaan tiirata, näkyykö tummaa hahmoa liikkeessä. Pian vierestä kajahtaa ja kettu on keuallaan. Ampumamatka n. 20 metriä ja kivääri on puhunut.

Jäljestys

Pieni uroskettu oli erehtynyt. Päätämme viedä ketun autolle ja samalla suuntailla loppuillan ohjelman. Yksi mies autolla hieman eri paikkaan passiin ja kaksi miestä mahdollisen raanakon perään. Kovin on terveen näköisesti kettu edennyt. Samalla jäljestäessä tuoreita jälkiä näkyy ristiin rastiin ja välissä on myös tappelun merkkejä. Tunnin porkkaus mahdollisen raanakon jälkien perässä ei tuota tulosta ja pohdimme myös mahdollisuutta, että kyseessä saattoi ihan hyvin olla sama kepe, joka päätyi eräksi. Päätimmä vielä seuraavana aamuna käydä koiran kanssa tarkistamassa jäljen siitä, mihin edellisenä iltana lopetimma jälestyksen, mutta ei sieltä mitään löytynyt.

Olipahan kerrassaan ikimuistoinen iltama kettujen kanssa!

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here