Hurahdin aivan täysin ketun pillitykseen ensimmäisen kaadon jälkeen. Keväällä 2015 kerkesin huhtikuun puoliväliin mennessä pillittää n. 40 kertaa ja se tuotti yhteensä viisi kontaktia. Kaksi päätyi eräksi ja yksi harmittavasti todennäköisesti raanaksi, vaikka sitä etsittiin myös koirien kanssa. Alla kuitenkin tarinoita kerroista, jolloin jonkinlaista kontaktia oli.

Pöllökö se huhuilee

Palttiarallaa kymmenen huhuilua ja pääsin seuraavaan kontaktiin. Olin aika lähellä kaatopaikkaa ja keli oli lähes identtinen. Tosin tuuli oli jo melkein myrskylukemaa ja näkyvyys astetta huonompi. Samojen maneerien jälkeen – hiljaa passiin, 5 min odottelua ja tarkkailua – aloitin pillityksen. Noin 10 minuutin jälkeen jostain kaukaa kuuluu ikäänkuin pöllön huhuilua. Oisko jopa huuhkaja, ajattelin ja jatkoin pillittelyä. Ääni kuitenkin läheni pikkuhiljaa ja aloin tosissaan miettiä, että mikäs tämä nyt on. Jos se olisi pöllö, niin varmaan se olisi tullut hieman nopeammalla tahilla kyllä kohteeseen. Toisaalta en tiennyt mitään muutakaan ääntä, mikä tähän oikein täsmäisi.

Viiden minuutin jälkeen ääni oli jo tullut vastakkasein suon reunaan n. 200 metrin päähän minusta. Toki siinä oli vielä taimikko välissä. Täytyy myöntää, että pari lusikallista kökkelbäriä oli jo lähellä sloggien pohjaa, sen verran riipaiseva tämä ääni oli. Sitten aloin miettiä, että onko tämä nyt sitä ketun kiimaääntä tai vastaavaa. Varmemmaksi vakuudeksi olin aivan liikkumatta muutaman minuutin, kunnes jatkoin pillitystä. Käänsin hitaasti pillittäessä päätä vasemmalla ja näin vilauksen silmäkulmassa, joka katosi heti metsään. Matkaa n. 80 metriä. Siinä vaihessa tajusin, että kettuhan se siellä huhuili ja totesin, että peli on menetetty tällä kertaa.

Seuraavana päivänä tutkin taas internetin syövereitä ja sieltähän ne ketun äänet Youtubesta löyty. Ilmiselvä kettuhan se oli. Varmemmaksi vakuudeksi menin vielä päivän valossa paikalle toteamaan, että ketun jälki oli tullut suoraan kohti pillittäjää, mutta siinä 80 metrin kohdalla jäljet teki täyskäännöksen ja katosivat takavitteeseen. Taas oli lisäoppia ammenettu.

Toinen kaato

Pillittelin noin 15 kertaa ensimmäisen kaadon jälkeen ennen kuin taas tärppäsi 12.3. Keli oli vaihtunut jo varsin keväiseksi, kantohanki oli ollut jo parisen viikkoa, aurinko paisto sangen korkealta, mutta takatalvi kolkutteli kuitenkin takaraivossa. Tällä kertaa suuntasin sukset erään ojan varteen. Jossakin kohtaa oja levenee suistoalueeksi, jossa keväisin on laitojen täydeltä vettä, mutta normaalikelillä oja mutkittelee suiston läpi ja siitä pääsee helposti kumppareilla yli. Hiihdin keskeltä suistoa n. 200 metriä paikkaan, jossa oja tekee mutkan ja passipaikka on ikään kuin kainalossa. Selän takana suorämeikköä ja etualalla suistoalue, n. 100 metrin päässä vastarannan metsikköä/rämeikköä. Tuuli kävi puuskittain selän takaa. Pillittelin tällä kertaa siis “oikeaoppisesti” myötätuuleen. Kettuhan pyrkii tulemaan aina tuulen alta, jotta se saa hajun kohteesta. Tosin tämä nyt ei minusta kyllä pidä omien kokemuksien kohdalla nyt paikkaansa, mutta tällä kertaa mentiin oppikirjan mukaan – myös kettu.

Tässä vaiheessa oli jo hankkinut myös PC-2 pillin, jotta voisin laajentaa repertuaaria. PC-2 myös omaa kovemman äänen, joten kenties sen avulla voisin houkutella kettua kauempaakin. Olin tehnyt n. 20 minuuttia PC-4:lla sarjaa vaihdellen 30 sekunnin sarjavälistä aina kahteen minuuttiin. Päätin vaihtaa pilliä ja pidin n. 2-3 minuutin tauon. Ensimmäinen sarja PC-2:een hiljaa ja perinteinen vaivihkainen katsanto vasemmalle, oikealle ja myös taakse.

Oikeassa silmäkulmassa näkyy liike ja kettu on tulossa selän takaa n. 60 metrin etäisyydeltä kohti aukkoa. Otan heti varmistimen pois ja alan nostamaan haulikkoa samalla vartaloa käänten, kun jakkara narahtaa… Kettu pysähtyy ja katsoo suoraan minua silmiin. Tässä vaiheessa älyän olla ns. paska jäykkänä ja tuijotan kettua. Huh – kettu jatkaa varovasti matkaa ja alan taas kääntämään lisää, että saan ketun hollille. Tuoli narahtaa taas. Kettu seisahtuu välittömästi ja alkaa sären paisto osa 2. Tällä kertaa kesto on n. 30 sekuntia. Lasken sekunteja mielessä ja arvuuttelen, että mitenhän nyt käy. Epäluuloinen eläin luovuttaa ja jatkaa taas matkaa. Ketun jatkaessa n. 5 metriä sen nokka tökkää suoraan minun tulojälkeen ja kettu ampaisee täyteen pakolaukkaan tulosuuntaan. Nousen saman tien seisomaan, nopea tähtäys ennen kuin kettu katoaa rämeseen ja heittolaukaus! Kettu menee kyljelleen, mutta nousee samasta vauhdista ylös ja painuu harvaan rämeeseen. Ei kuitenkaan mitään asiaa ampua toista kertaa. Liikaa esteitä.

Kiroan hiljaa mielessä ja ensimmäisenä ajattelin seisojia kotona, että nyt äkkiä soittoa ja koiraa perään. En kuiten malta tehdä niin vaan lähen äkkiä jalkamiehenä perään. Hanki kesti myös kävellä hyvin. Samaan aikaan päivän viimeiset auringon säteet painuu mailleen ja kaivan kännykkää esiin, kun tutkin paikkaa, jossa kettu kävi kyljellään. Selvät jäljet ja myös muutama haulen jälki hangessa. Verta ei missään, ei edes karvaa. Näinkö pummasin prkl! Epätoivo hiipi hiljaa mieleen katkeamattomana kirosanojen tulvana, kun lähdin seuraamaan jälkeä rämeikköön kännykän valossa. n. 200 metrin päässä puun alla jälki katoaa. Hanki on käytännössä jäätikköä ja nyt pääsee sadattelua jo huulien välistä hieman luonnonkin sekaan. Nostan katsetta, jotta näkisin, minne jälki mahdollisesti jatkuu ja siinähän se kettu köllöttää hangella. Mukavan kokoinen narttukettu ja komiassa karvassa. Huhheijaa!

On ne vain ihmepateja nämä unat. Tällä kertaa laskin matkaksi piitkillä askelilla 55 metriä ja haulet oli menny ketusta tyylipuhtaasti läpi. Tämä selvisi, koska nyt päästiin nylykyhommiin. Onneksi velimies oli saanu myös samoihin aikoihin haaskalta ketun eräksi, joten nyt molemmilla – mestarilla ja kisällillä – oli kampe, mitä työstää. Oppinsa tämä mestari oli ammentanu kirjoista ja isännän velimieheltä, joka aikoinaan pyysi myrkyillä läjäpäin keteriä näiltä seuduilta. Silloinhan nahan myyntiarvo oli huikea ja sen takia niitä kait myös pyydettiin. Taisi olla 300-400 markkaa per nahka aina tietenkin nahan kunnon mukaan. Nykyrahassa se varmaan olisi 300-400 euroa… No minä pyyän koristenahaksi. Ei niitä turhan päiten kehtaa kuitenkaan ammuskella. Erästelyssä pitää olla minulle aina jokin tarkoitus ja päämäärä. Riistaa täytyy kunnioittaa. Jos mahomäärin joskus näitä alakaa saamaan (tuskin), niin silloin voisi harkita toki myyntiä, jolloin nahat pääsee ihan aidoiksi tuotteiksi asti. Oishan se joskus ihan komiaa, kun olis ite pyyetystä ketusta vaikkapa vanhan liiton crokettilakki eli Davy Crocket -tyylinen karvalakki. Nahoista kuiten maksetaan taanattuna palttiarallaa 20-30 euroa, joten en ihan heti lähtene myymään. Tulevaisuuden tarkoitus on myös opetella parkkaaminen, jolloin lakin voisi vaikka itsekkin tehdä.

Neljäs kontakti

Pari viikkoa ja n. 6-7 pillikertaa oli taas välissä, kunnes tuli seuraava kontakti. Ja tämäkin aika ikimuistoinen..:) Menin aikalailla samaan paikkaan, jossa toinen kaato oli tullut. Mennessä selveni, että mestoilla on uusi tulokas. Tuoretta jälkeä oli siellä täällä.

n. 15 minuttia pillitystä, kun kuulin takavitteestä ihan kuin joku astelisi hangella. Sydän ei tahtonu pysyä rinnassa. Mietin, että mitä tehdä. Oisko rynnäkkö. Äkkiä ylös ja haulikko poskelle vai odotanko hiljaa ja liikumatta. Ääni voimistuu ja tulee lähemmäs. Kylmän väreet menee jo selkänahkaa myöten. Mikä on tuo ääni. Sen täytyy olla joku eläin vai onko sittenkin tuuli, joka hakkaa koivunkaarnaa suhteellisen tasaisella tahilla puun runkoa vasten. Päätin odottaa vielä 1-2 min ja kuunnella. Ennenkaikka odottaa, että oma pumppu ei räjähdä. Sitten katson hitaasti taakse vasemmalle, katson taakse hitaasti oikealle – mitään ei näy eikä kuulu enää. Mikä hemmetti se oli. Odottelen vielä pari minuuttia ja jatkan pari sarjaa pillitystä. Mitään ei tapahdu.

Pakkohan se nyt on käyä kuiten kattomassa. Lopetin pillityksen ja kävelin n. 10 metriä selän taakse ja siitähän se oli kettu hipsiny ihan kaikessa rauhassa selän takaa… Isot jäljet. Varmaankin iso uros tällä kertaa. Seurasin vielä jälkeä muutama sata metriä suksilla ja kokeilin pillittää perään, mutta kyllähän se kettu tässä vaiheessa jo tiesi, ettei tämä ole hyvä juttu. No pienen kirosanatulvan jälkeen tämäkin kääntyi opiksi. Seuraavalla kerralla vastaavassa tilanteessa homman nimi on rynnäkkö.

Viides ja viimeinen tälle kevättä

Jokainen metsästäjä tietää, että raanakko ahistaa. Se voi ahistaa pitkään, mutta sitä en tienny, että ketun kohdalla se ahistaa todella pitkään… Menetetty saalis on aina paska homma. Oli saalis sitten vaikkapa pyy tai tavi. Ihan mikä vaan. Onneksi näitä tilanteita varten on koirat, mutta ei sekään välttämättä ole saaliin tae.

Elettiin jo Huhtikuun 12. päivää. Ajattelin vielä käydä kokeilemassa. Takatalvi oli tuiskutellut uutta lunta, mutta hankea oli vielä jonkin verran jäljellä. Tänä keväänä olikin poikkeuksellisen maukkaat keväthanget pitkään. Joka tapauksessa suuntasin reissun taas tutuille tanhuville. Josko se vielä se selän takaa hiiviskelijä tulis hollille… En jaksanut hiihdellä kovin kauas, joten jäin autosta n. 500 metrin päähän suoraan keskelle pientä metsikköä, josta maasto vaihtuu suorämeeksi. Näkyvyys eteenpäin mahdolliselle ampumasektorille oli vallan mainio. Tuuli kävi selän takaa.

Taas 5 minuutin tarkkailu ja aloitin pillityksen. Heti toisen sarjan jälkeen tulee tunne, että nyt on jotain muutakin metsässä liikenteessä kuin minä. Vasemmalla ojan varressa kuusen oksat heilahtavat voimakkaasti. Ei varmaan ollu tuuli – mietin. Odotan jännittyneen muutaman minuutin ja tilanne sekä tunne raukeaa. Jatkan pillitystä. n. 10 minuuttia ja taas tulee tunne, että jotain voisi tapahtua. Kuulen etäisesti suoraan edestä niitä pahamanaisia tassuttelun ääniä. Äkkiä aikalailla suoraan edestä alkaa vilkkua kettu, joka tulee suoraan kohti pillittäjää. Otan varmistimen pois, mutta jostain kumman syystä päätän olla nostamatta vielä asetta poskelle, vaikka kettu on vielä suht peitteisessä. Jos se piru minut äkkää. Odotan niin, että kettu on 35 metrin päässä suoralla hollilla pienessä aukossa ja kettu pysähtyykin siihen juuri sopivasti. Odotan vielä 10 sekuntia että kumpi tekisi ratkaisun. Kettu tekee, kääntyy aika rivakasti tulosuuntaan ja silloin kajahtaa ensimmäinen una ilmaan. Olin melkoisen varma, että siihen nyykähtää, mutta mitä vielä kettu jatkaa tulosuuntaan. Ootan sopivaa aukkoa ja toinen una ilmaan – ei vaikutusta. Ootan vielä kolmannen aukon ja pyyhkäsen vielä kerran, mutta ei sekään tuota tulosta. Jo on perkele.

Tässä vaiheessa kävi taas koirat mielessä, mutta ajattelin, että tällä kertaa sen on kyllä pakko olla kumollaan vähän matkan päässä. Ei tuommosesta rytinästä voi selvitä. Sukset jalkaan ja perään. Ensimmäisellä ampumapaikalla haulen jälkiä, toisessa ja kolmannessa myös. Oisinko sittenkin pummannu? Kettu oli kuiten melkein suoraan pakeneva eli ennakoita ei juurikaan kyllä tarvinnu miettiä.

Seuraan laukkajälkeä ja hajuvanaa. Tällä kertaa kettu tuoksui todella vahvasti. n. 300 metriä ja haju on suorastaan käsin tuntuva. Ojan ylitys ja jälki katoaa. Samalla katoaa taas näkyvyys ja kännykkää esiin. Pyörin ympyrää katoamispaikan kohdalla laajentaen ympyrää, mutta jälkeä ei vain ole missään. Tutkin kaikki kuusenpersaukset ja mahdolliset kolopaikat. Mutta ei mitään. Huomattava on myös, että hajuakaan ei ole missään muualla kuin jälkien katoamispaikalla. Tutkin pitkään ja hartaasti, mutta ei löyvy ei. Pettyneenä suunta kohti kotia pimeässä ja miettien seuraavan päivän kuviota.

Heti aamusta seisojien kanssa perään. Navajo ottaakin jäljen ja selvästi ajaa sen juurikin siihen, mistä jäljet katoaa. Myös Okariina on menossa mukana, mutta selkeästi Navajo hanskaa kettuhommat paremmin. Onhan se jo näissä hommissa kertaalleen kunnostautunu löytämällä yhden raanan. Nimenomaan seuraavana aamuna, jolloin raanakko toki löyty kuolleena. Mutta se oli hieno suoritus ja toisen tarinan arvoinen. Palataan tähän tilanteeseen. Koirat hakee vimmatusti laajenten aluetta, mutta mitään ei vain löydy. Pakko se on luovuttaa. Joko ammuin tyylipuhtaasti ohi 3 kertaa tai kettu löysi piilopaikan maan alta. Muuta vaihtoehtoa ei ole..

Kävimmä vielä velimiehen kanssa iltapäivällä tarkistamassa paikan ja mahdollisen kolon n. kilomterin päästä jälkien katoamispaikalta, mutta ei sieltäkään löytyny mitään merkkejä mistään. Kyllä korpesi. Vieläkin korpeaa.

Seuraavaan talveen

Nyt on pillit kesäteloilla ja ootellaan sinne marraskuulle, jolloin taas on ketulla turkki hyvässä hapessa. Uusia pillitarinoita odotellessa siihen asti siis.

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here