Jutun on koostannut Sanna yhdessä siskonsa Sari Ikosen kanssa. Sarin intohimo ovat rekikoirat ja myös niiden jalostus, hän on myös kasvattanut useita arvokisoissa menestyneitä rekikoiria.

Paljon puhutaan käyttökoirien kestävästä rakenteesta, itsessään jo termikin (kestävä rakenne) voi tarkoittaa eri asioita riippuen siitä mistä rodusta puhutaan ja millaista käyttöä rakenteen pitäisi kestää. Rekikoirilla ja pitkän matkan juoksijoilla kestävä rakenne lienee sitä, että se ylipäänsä kestää käytössä kokonaisvaltaisesti, ei mene rikki eli ei ole loukkaantumisherkkä ja kestää kulutusta vuodesta toiseen ja koira on hyvässä juoksukunnossa vielä vanhanakin. Toisaalta monissa koiraharrastuslajeissa toivotaan ns. iskun kestävää rakennetta agilityyn ja muihin sähäköihin harrastusmuotoihin, joissa koira joutuu jopa äärimmäisyyksiin nopeiden käännösten, hyppyjen jne. takia. Metsästyskoirien työ on hyvinkin fyysistä ja tarvitaan kulutusta kestävää rakennetta, joka ei ole loukkaantumisherkkä. Aihe puhututtaa ja rotukoirien rotumääritelmienkin kautta asiaan yritetään ottaa kantaa.

Koiramaailmasta löytyy urheilukoirien huippuesimerkit: rekikoirat ja greyhoundit. Näitä koiria ei jalosteta käyttöön rakennetta tuijottaen, vaan pelkästään käyttöominaisuuksien kautta. Sanonta kuuluukin ”Form follows function”. Tottakai rekikoirakasvattajat arvioivat myös koiriensa rakennetta, mutta pääsääntöisesti jalostuksen tahdin määrää suoritukset valjaissa ja greyhoundin jalostusta ohjaa taas sekuntikello. Jos koira kykenee erinomaisesti työhönsä vuodesta toiseen ilman loukkaantumisia, silloin täytyy myös rakenteen olla riittävän hyvä. Rakenne määrittää juoksutyylin, tehokkuuden, nopeuden ja kestävyyden. Rekikoirat ja greyhoundit ovat fysiikaltaan koiramaailman kestävämpiä ja terveimpiä koiria ehkäpä juurikin siksi, että niitä ei ole koskaan jalostettu ulkomuoto edellä. Ei ole jalostettu aina vain parempia kulmauksia, lisää luustoa tai näyttävämpää yleisolemusta, ainoastaan kokonaisvaltainen suorituskyky ratkaisee.

Koiramaailman kestävimmät koirat, mistä ne on tehty?

Rekikoiraurheilu on suosittu urheilulaji ja sillä on pitkät perinteet. Koiria todellakin jalostetaan, koska koiria tarvitaan paljon – valjakkoon tarvitaan liuta koiria ja maailman menestyneimmät kisa-ajajat kokoavat valjakkonsa kennelinsä parhaimmista koirista. Huippuvaljakon koirat ovat samantyyppisiä ja juoksevat samassa rytmissä synkronoidusti.

Rekikoirista löytyy eri tyyppisiä koiria. Tyypin määrittelee pitkälti matka, jota koirilla pääsääntöisesti ajetaan ja myös ilmasto: kuinka kylmässä koirat asuvat ja työskentelevät. Suurin osa nykypäivän valjakkokisoissa käytettävistä koirista ovat alaskan huskyjä. Alaskan husky on oma ”sekarotuinen” rotutyyppi, sitä ei tunnisteta viralliseksi roduksi. Rodun on aina määritellyt sen suorituskyky rekikoirana, ulkomuodolla ei ole ollut koskaan merkitystä, eikä sille ole mitään rotumääritelmää koskaan tehtykään.

Rekikoirat pystytään nykyisin jakamaan pääpiirteittäin kolmeen eri kastiin: hiihtolajeissa ja sulanmaan kisoissa käytettäviin lyhyen matkan sprinttereihin, alaskan husky tyyppisiin pitkillä matkoilla käytettäviin koiriin, sekä pääasiassa sprintti- ja keskimatkoilla käytettäviin ns. scandinavian hound/alaskan husky -tyyppisiin koiriin. Näiden lisäksi rekikoirina käytetään puhdasrotuisia koiria kuten siperianhuskyjä, alaskanmalamuutteja, samojedinkoiria jne. Siperianhusky on edelleen suosittu työ/kilpakoira. Historiassa nähdään ns. trapper -tyyppisiä koiria, jotka ovat isoja ja karvaisia. Muinoin tarvittiin energiataloudellista koiraa, joka kestää erittäin kylmiä olosuhteita. Nykypäivän koirien parempi ruokinta ja yleishuolto hämärtävät rekikoirien koiratyyppieroja.

Valjakkohiihdossa käytettävät koirat ovat melko isoja ja jalkavia. Robin: säkä 68 cm, paino 30 kg, rotu: lyhytkarvainen saksanseisoja 85%, 1/8 pointteri (11%), 1/32 greyhound (4%) , om. Team Jurvelin. Kasvattaja: Svein Ivar & Mona Moen, EM 3 (2-koiran kärry) SM1 (2-koiran kärry) SM2 (1-koiran kärry)
Kuva: Vesa-Pekka Jurvelin

Valjakkohiihdossa ja sulanmaan lajeissa käytettävät parhaimmat sprinttimatkan koirat ovat nykyisin melko isoja ja jalkavia, puhtaita isokokoisia lyhytkarvaisia saksanseisojia ja erilaisia seisojan, pointterin ja greyhoundin yhdistelmiä, joissa voi olla myös ripaus alaskan huskyä. Tarvitaan nopeutta ja voimaa. Nämä koirat on tehty nimenomaan sprinttimatkojen juoksijoiksi, jolloin kisoissa matka pysyy yleensä alle 15 km päivä ja koirat juoksevat tuon matkan jonnekin puolen tunnin haarukoille, keskivauhdin pysyessä yleensä yli 30 km/h. Kooltaan nämä koirat ovat yleensä +-30 kg. Iso koko tuo voimaa, mutta myös haasteita kestävyydelle ja koko altistaa myös helpommin loukkaantumisille.

Sprinttimatkoilla käytettävät valjakkokoirat (koiria valjakossa 6 tai enemmän) ovat kykeneviä kisamaan myös keskimatkan kisoissa (päivämatka 40 – 60 km) sille matkalle treenattuna. Isot sulanmaan yksilölajeissa (1-2 koiran luokka) käytettävät koirat eivät näihin matkoihin kuitenkaan pysty, esimerkiksi hiihtolajien 15 km voi olla niille liikaa.

Melkoisen tyypillinen pitkillä matkoilla käytettävä alaskan husky. Kovista pitkänmatkan suvuista Suomeen tuotu koira: Payton 24 kg, om. Susanna Saarijärvi. Payton on juossut neljä kertaa maailman kovimman ja pisimmän rekikoirakilpailun Iditarodin sekä useita muita kisoja Alaskassa. Rakenne ja sen kestävyys on testattu äärimmäisen hyvin. Payton Racedogs. -tietokannassa. Kuva: Susanna Saarijävi.

Valjakkoajossa käytettävät koirat ovat pienempiä kuin valjakkohiihdossa käytettävät koirat. Kun valjakossa on enemmän koiria, yleensä myös koirakoko pienenee. Euroopassa rekikoirakisojen kautta peilattuna keskimatkan koirista puhutaan silloin, kun päivittäinen juostava matka 30 – 50 kilometrin kieppeillä. Pääsääntöisesti koirat juoksevat tämän matkan laukalla. Treenitavat tekevät koirista sprintti- tai keskimatkan koiria. Koirat ovat yleensä alle 30 kg. Sprintti- ja keskimatkoilla nopea ja tehokas laukka on eduksi, kun taas siirryttäessä pitkille matkoille koirien tulee olla erityisen hyviä ja nopeita ravaajia. Näin ollen rakenteellisia erojakin näistä koiratyypeistä voi löytää. Lisäksi pitkänmatkan koirilta vaaditaan yleensä paksumpaa turkkia ja niiden tulee olla paremmin kylmässä pärjääviä.

Nopea ja kestävä alaskan husky. Tämän tyyppisiä koiria näkee sprintti -ja keskimatkan valjakoissa, päivämatkat 15-50 km juostaan laukalla. Lola, kasvattaja Egil Ellis, om. Ari Laitinen. Lola oli osa Egil Elliksen ”superseven” tiimiä, joka voitti Fur Rondy -kilpailun Alaskassa 2011. Superseven -tiimiksi Elliksen tiimi nimettiin siksi, että valjakossa oli vain seitsemän koiraa kolmantena kisapäivänä ja oli silti päivän nopein valjakon vähäisestä koiramäärästä huolimatta. Lola oli osa Egil Elliksen huippuvaljakkoa useita vuosia. Lolan sukutaulu.

Alaskan husky – fyysiseltä suorituskyvyltään ylivoimainen koiramaailman atleetikko

Alaskan husky on oma ”sekarotuinen” rotutyyppi, sitä ei tunnisteta viralliseksi roduksi. Rodun on aina määritellyt sen suorituskyky rekikoirana, ulkomuodolla ei ole ollut koskaan merkitystä, eikä sille ole mitään rotumääritelmää koskaan tehtykään. Ne ovat yleensä hieman keveämpiä kuin siperianhuskyt. Ulkonäöllisesti alaskan huskyissä esiintyy monen näköistä koiraa: koot vaihtelevat jonkin verran, karva voi olla lyhyt tai pidempi/paksumpi ja päissä esiintyy monenlaista ilmettä luppakorvista pystykorviin. Alaskan husky voi olla hyvinkin arktisen näköinen koira ja se voi olla ulkoasultaan myös enemmän hound -tyyppinen, eli se karva on lyhempi ja sen ulkoasussa näkyy enemmän pointteri/seisoja/greyhound -tausta.

Alaskan huskyn rotuna määrittelee sen suorituskyky rekikoirana. Joe Runyan, menestynyt pitkänmatkan valjakkoaja ja mm. Iditarod voittaja, on kirjoittanut artikkelin ”Description and Origin of the Alaskan Husky”. Artikkelissaan hän pohtii sitä mikä alaskan husky on, yhdessä Doug Swingleyn, Rick Swensonin, Dee Dee Jonrowen ja George Attlan (sprinttiajaja) kanssa, jotka kaikki ovat menestyneitä pitkänmatkan kilpa-ajajia ja kasvattajia.

Joe Runyanin artikkelin mukaan pitkillä matkoilla käytettäville nartuille sopiva koko on noin 20 – 23 kg, uroksille 23 – 25 kg. Tätä suurempi koko huonontaa nopeutta ja kestävyyttä ja altistaa myös loukkaantumisille. Koirilla on halu miellyttää ihmistä, ne ovat helposti treenattavia ja rakastavat juosta niin hyvässä kuin huonossakin säässä. Niillä on oltava hyvät vahvat tassut, hyvä turkki ja kylmänsietokyky. Iditarodilla käyttevien koirien tulee pystyä juoksemaan 12 tuntia ja 250 km päivässä ainakin kymmenen päivää peräjälkeen. Koiran on palauduttava nopeasti harjoituksesta ja sen on pystyttävä hyödyntämään 10 000 kaloria päivässä. Valjakossa juoksevien koirien on oltava mahdollisimman yhdenmukaisia kooltaan ja juoksutyylin suhteen.

Alaskan husky on alunperin alaskalainen intiaanikoira, johon on risteytynyt Alaskaan kultaryntäyksen aikoihin muualta vetokoiriksi tuotuja rotuja. Rekikoirakilpailujen myötä jalostus on ollut kontrolloidumpaa ja määrätietoista. ”Rodun” jalostusta ohjaa ainoastaan juoksuhalu, käyttökestävyys ja soveltuvuus rekikoiraksi yleisesti – tavoitteena ylivoimainen fyysinen suorituskyky. Alaskan husky on kehittynyt satojen vuosien ajan pelkästään rekikoirana, ja myös mukautunut näin nykyisten rekikoiraharrastajien tarpeisiin. Ruokahalun on oltava hyvä. Syömättä ei palaudu, eikä jaksa. Huippukoiralla on hyvä hermorakenne, sitä on helppo käsitellä, eikä se aiheuta ongelmia laumassa.

Jalostuksen pohjana ovat vanhat rekikoira- ja/tai alaskan husky -linjat, joihin risteytetään tarvittaessa rekisteröityjä ”puhtaita” rotuja. Näitä roturisteytyksiä voidaan puolestaan takaisinristeyttää vanhaan rekikoirakantaan. Laaja geenipooli on oleellinen tekijä alaskan huskyn ylivertaisuudessa rekikoirana.

Moninkertainen Iditarod voittaja Rick Swenson on kuuluisa rohkeasta kasvatustyöstään. Hän on sanonut, että alaskan husky on koira, jonka sukutaulusta voidaan osoittaa kolme sukupolvea rekikoiria, vuonna 1999 hän sanoi, että ainoastaan kolmannes hänen koiristaan oli tällaisia, loput olivat yrityksiä tehdä alaskan huskystä vieläkin parempia erilaisilla roturisteytyksillä. Tämä on hyvä esimerkki siitä, millaista alaskan huskyn jalostus on. Alaskan huskyn rotumääritelmä on olla maailman paras rekikoira.

Treenattujen alaskan huskyjen hapenottokyky VO2 on jopa 240 ml/kg/min eli kolme kertaa suurempi kuin parhailla ihmisurheilijoilla. Alaskan huskyt kykenevät juoksemaan 90 % teholla maksimissaan jopa 1,5 h ja rauhallisemmalla vauhdilla 250 km vuorokaudessa useiden vuorokausien ajan. Alaskan husky ei ole Kennelliitoissa rekisteröity koirarotu, vaan kasvattajat voivat halutessaan rekisteröidä koiransa esim. https://www.pedigree4dog.net/, https://racedogs.org/ ja https://www.dogtec.com/ –sivuille, joista löytyvät rekikoirien sukutaulut.

Esimerkkinä mainittakoon Fur Rondy, joka on Alaskassa juostava isojen valjakoiden MM-kilpailu. Päivämatka n. 40 km juostaan kolmena peräkkäisenä päivänä. Matkaa kertyy yhteensä siis 120 km. Fur Rondy mittaa koiran luonnetta, nopeutta, kestävyyttä ja rakennetta erinomaisesti. Koirat, jotka pärjäävät kisassa ovat pakosti suorituskyvyltään koiramaailman huippuluokkaa.

Rekikoirat ovat yleensä hyvässä kunnossa vielä vanhanakin, ne pysyvät terveinä, eikä niiden yhteydessä kuulu esiintyvän nivelrikon tyyppisiä ongelmia tai luustosairauksia, jotka estäisivät niiden työskentelyn valjakossa vanhemmallakaan iällä. Nämä koirat ovat kuitenkin juosseet elääkseen ja eläneet juostakseen. Esimerkiksi legendaarinen Iditarod-ajaja Dee Dee Jonrowe kertoo, että mukaan luettuna kilpailut ja treenaus, hänen koiransa juoksevat helposti 3000 mailia (lähes 5000 km) vuodessa. Hänen kennelissään suurin osa koirista pystyy tekemään tätä vuodesta toiseen ilman minkäänlaisia loukkaantumisia.

Alaskan husky, kestävä, nopea ja ketterä. Shaktoolik kennelin kisatiimin koira Reid 28 kg, MM 2019, Norway Trail 2019, 2020, La Grande Odyssee 2020. Om. Dr. Detlef Oyen Kuva: Dr. Detlef Oyen
Reidin sukutaulu. Sukutaulussa kerrottaan mm. eri rotujen osuudet % määrillä. Esimerkiksi Reidin emästä Orbeadasta löytyy perinteistä alaskan huskyä 57,5%, lyhytkarvaista saksanseisojaa 27,5 %, pointteria 12 % ja siperian huskyä 3%.
Cook-linjan alaskan husky Stick, om. Riitta Kempe, Ari Laitinen, Juha-Pekka Björkstedt. The Pas 10-koiran luokka, MM 2015, Fur Rondy hopeamitalisti 2014, Fur Rondy 2013 4. Kasvattaja Raymond & Kevin Cook (CANADA). Kuva: George Attla III

Greyhound – maailman nopein koirarotu

Irish Derby finaali 2009. Maailman nopeimmat koirat radalla.
Happy Skipper synt. 2002, ratalinjainen greyhound, n. 33 kg. Mm. Greyhoundien vuoden tulokas 2004, SM 2004 2., Junior Derby 2. 2004. om. Sari Ikonen. Kuva: Taru Lehtonen

Kilpalinjan greyhoundin jalostusta ei ole koskaan rakenne ohjannut, ainoastaan sekuntikello ratkaisee. Nopeimpia koiria ei tehdä jalostamalla tietynlaista rakennetta, nopeus koirassa on kokonaisuus. Pieni 23 kg greyhound narttu voi olla yhtä nopea kuin isompi 35 kg uros. Toisaalta se tiedetään, että kovin isoista koirista ei koskaan tulee nopeimpia kisakoiria. Sekuntikelloperusteinen jalostus on tehnyt kilpalinjan greyhoundista maailman terveimmän puhdasrotuisen koirarodun, jolla ei ole perinnöllisiä luustosairauksia.

Greyhoundin kulmaukset ovat tyypillisesti avoimemmat ja töissään tämä rakenne joutuu erittäin koville g-voimien ja nopeiden käännösten takia, lisäksi greyhoundin on oltava myös ketterä. Greyhoundin etupään iskunkestävyydessä ei ole ongelmia.

Ratalinjainen greyhound on pysynyt ulkonäöltään lähes muuttumattoma satojen vuosien ajan. Jonkunlaisia tyyppieroja on muotoutunut rotuun sen mukaan, mille matkoille ja millaiseen kisatoimintaan koiraa käytetään.

Greyhound nor1-tb
Näyttelylinjainen englannin vinttikoira.

Greyhoundista on eriytynyt näyttelylinja, jota ei oikeastaan samaksi roduksi voi kutsua nykypäivänä. Näyttelylinjassa korostuu pitkä kaula, syvä ja iso rintakehä, vahvat kulmaukset, raskas luusto, nopeudessa ja ketteryydessä näyttelylinjainen greyhound (englannin vinttikoira) on huomattavan hidas ja kömpelö verrattuna kilpalinjan greyhoundiin.

Koiratyypit

Norjalainen Olof Roig jakoi aikanaan rodut tyyppeihin: laukkatyyppi, ravityyppi ja voimatyyppi. Tästä tyyppijaottelusta puhuu myös Salme Mujunen kirjassaan ”Koiran rakenne”. Kirjassa esitelty teoria ns. peruskoirasta on varsin mielenkiintoinen. Peruskoira asettuu näiden kolmen tyypin välimaastoon, kuten suurin osa käyttökoiraroduista, joilta vaaditaan hyvää fyysistä suoristukykyä ja hyviä juoksuominaisuuksia. Mujanen esittelee peruskoiran keskikokoiseksi hieman alle 20 kg painavaksi sopusuhtaiseksi koiraksi, jolla on kuivahko lihaksisto. Ulkoiselta olemukseltaan se on kevyehkö ja sillä on kohtuulliset kulmaukset. Koira on melko jalkava mitään liioittelematon kokonaisuus. Tyypiltään se asettuu laukka- ja ravityypin väliin, mikä tekee koirasta keskimittaisella askeleella ravaavan ja laukkaavan koiran. Mujusen teorian mukaan koiralle alkaa muodostumaan rakenteellisia ja fyysisiä ongelmia sitä enemmän mitä kauempana rotu on koiran perustyypistä. Poikkeuksena puhtaat laukkatyypin koirat (esim. greyhound), joilla ei rakenteen kanssa ole ongelmia.

Peruskoiran fyysisistä ominaisuuksista Salme Mujunen toteaa, että se on nivelten, lihaksiston ja kaikkien rakenteellisten yksityiskohtien osalta luonnon muovaama perusteos ja sen liikkumisen tuottama rasitus jakautuu tasaisesti kaikille raajoille. Isommissa valjakoissa ja pidemmillä matkoilla käytettävät rekikoirat ovat melko lähellä tätä ns. peruskoiraa, ne ovat vain hivenen suurempia. Alaskan husky on koiramaailman yksi parhaimmista esimerkeistä käyttöä kestävästä terveestä rakenteesta.

Mujunen korostaa kestävän terveen rakenteen kohdalla koiraa kokonaisuutena, mutta myös etupään rakennetta. Koiran painosta 60 % nojaa etupään varassa. Koiralla ei ole solisluita, sen eturaajat ovat kiinnittyneet runkoon lihasten ja muiden pehmytkudosten avulla. Lihaskunnollakin on siis merkittävä osuus koiran etuosan toiminnassa. Liikkuessa eturaajoihin kohdistuu rasitus, joka jakaantuu siten, että kovimman iskun vastaanottaan tassut ja ranteet, tämän takia ranteiden ei kärsi olla suorat tai liian löysät. Seuraavana iskunvaimennussarjassa iskun ottaa vastaan koiran kyynärnivel ja viimeisenä olkanivel. Mujunen esittelee, että kestävään ja terveeseen etupään olkanivelen kulmaan tarvitaan voimakkaat etupään kulmaukset 90 – 125 astetta. Huomion arvoista tässä on, että ns. hyvät/riittävät kulmaukset ovat tuollaisella vaihteluvälillä. Avoimista kulmauksista Mujunen puhuu, kun kulma on 125 – 170 astetta.

Kun etuosan tehtävä on ottaa vastaan liikkeen tuoma isku, ohjata ja tasapainottaa koiraa, takaosan tehtävä on siirtää koiraa eteenpäin eli takaosa tuottaa vauhdin ja voiman eli ns. driven. Takaosan kulmausten tehtävä on myös toimia iskunvaimentimena. Suurimman iskun takaosassa ottaa vastaan kinner, sitten polvi ja lopulta lonkka. Heikkoudet näissä raajan alimmissa osissa rasittavat ristiluuta ja selkää.

Paljon puhutaan kulmauksista. Mitä tarkoittaa etukulmaukset ja mitä ovat takakulmaukset? Kuvaan on piirretty astemitalla mitatut kyseisen kuvan koiran kulmausten asteluvut. Eli tässä greyhoundin luustoa kuvaavassa kuvassa koiran etukulmaukset on 110 astetta. Eli Salme Mujusen mukaan etukulmaukset ovat voimakkaat (vaihteluväli 90 – 125 °). Vinttikoirien yhteydessä puhutaan usein avoimista etukulmauksista, mutta esimerkiksi greyhoundeja tarkastelemalla huomaa, että itseasiassa etukulmaukset ovat useinkin välillä 100 – 125 astetta. Greyhoundin etupään iskunkestävyydessä ei ole ongelmia.

Näyttelykehissä usein haetaan fyysisiltä käyttökoirilta ravaajatyypin rakennetta sekä voimakkaita kulmauksia eteen ja taakse. Tätä vaatimusta perustellaan kestävällä rakenteella. Etsitäänkö ravaajaa vai laukkaajaa? Voimakkaat kulmaukset tuovat pitkän näyttävän ravin.

Salme Mujunen ottaa kirjassaan myös kantaa koirien kasvattamiseen näyttelyitä varten. Näyttelymenestyksen toivossa koirien jalostus ohjautuu näyttävämmän ja täten usein myös sairaamman rakenteen ihannointiin ja ylilyönteihin. Käyttökoirien jalostuksessa olisi syytä pitää mielessä ns. peruskoiran teoria: mitä kauemmaksi tästä peruskoirasta ajaudutaan, sitä mukaa kasvaa myös rakenteelliset ongelmat.

Rakenteen tasapaino

Rekikoiramaailmassa korostetaan kestävän rakenteen yhteydessä rakenteen tasapainoa. Kestävää rakennetta ei tehdä vain etukulmauksilla ja takakulmauksilla, vaan koiraa tarkastellaan kokonaisuutena. Tasapainoinen rakenne takaa siistin tehokkaan energiataloudellisen liikkeen. Rekikoirakasvattajilla tuppaa olemaan hyvä silmä koiran liikkeeseen, koska he arvioivat jatkuvasti isoja koiramääriä ja niiden liikkumista. He eivät jalosta rakennetta, se on sivutuote hyville käyttöominaisuuksille – form follows function! Näiden koirien tehtävä on juosta – paljon, kestävästi ja tehokkaasti.

Vuonna 1992 Suomen Siperianhuskyjen erikoisnäyttelyssä tuomareina olivat Leigh ja Susan Gilchrist, siperianhuskykasvattajat Kanadasta. Meilläkin oli tuohon aikaan siperianhuskyjä. Gilchristien intohimona oli koirien rakenne. He mittasivat 1980 – 1990 -luvuilla satoja koiria yli 80:stä rekikoirakennelistä: menestyneimpiä alaskan huskyjä ja siperian huskyjä, mukaan mahtui myös muutama lyhytkarvainen saksanseisoja. He analysoivat tätä dataa sekä vertasivat tietoa suoraan rekikoirakasvattajien kokemuksiin. Myös tässä erikoisnäyttelyssä kaikki koirat mitattiin, luiden pituudet, kulmaukset ja mittasuhteet. Leigh ja Susan pitivät myös luennon hyvästä kestävästä rakenteesta ja havainnoistaan. Kestävän rakenteen avainsana heilläkin oli rakenteen tasapaino. Parhaimmassa tilanteessa scapula (lapaluu), humerus(olkaluu), pelvis(lantioluu) ja humer(reisiluu) ovat mahdollisimman saman pituisia ja samoin kulmautuneet. Tämän pitäisi taata tasapainoinen kestävä liike. Näyttelyn voittajaksi päätyi siperianhusky Goosak S Uulof, jonka mittasuhteet olivat parhaimmat, ei mitenkään voimakkaasti kulmautunut, mutta mittasuhteet ja rakenteen tasapaino hipoivat täydellisyyttä. Näyttelyssä etsittiin kestävää rakennetta.

Goosak S Uulof (om. Seija Kuusinen & Jarmo Seppä) ja Sari joskus 90-luvun alussa. Susan ja Leigh Gilchrist valitsivat Goosak S Uulof siperianhuskyjen erikoisnäyttelyn kauneimmaksi koiraksi.

Eräässä haastattelussa Susan Gilchrist kuvaa hyvää kestävää rekikoiran rakennetta pääpiirteittäin seuraavasti. Se on noin kymmenen prosenttia pidempi kuin korkeampi. Lapaluu (scapula), olkaluu (humerus), reisiluu (femus) ja lantioluu (pelvis) pitäisivät olla suurin piirtein saman pituisia. Näiden neljän luun mitta määrittää oikean pituuden värttinä- ja kyynärluulle (radius/ulna) ja sääri- ja pohjeluulle (fibula/tibia), jotka ovat noin 20-30 % pidempiä suhteessa näihin neljään luuhun. Koiran luiden pitäisi olla melko kevyitä. Kevyempi luusto on myös kestävämpi/lujempi eikä iso/raskas luusto ei ole suotavaa. Tasapainoinen kevytluustoinen koira kuluttaa vähemmän energiaa ja kestävyys näin kasvaa. Koiran takapää tuottaa laukan ns. driven (vauhti ja voima). Kaikista tärkeintä on tasapainoinen rakenne, joka muodostuu neljän pääluun mitoista: lapaluu, olkaluu, lantioluu ja reisiluu.

Kuva: Care of the Racing Greyhound -kirjasta.

Susan Gilchrist myös korostaa sitä, että rakenteeseen ei pidä jalostuksessa laittaa liikaa huomiota ”Form follows function”. Rakenne voi olla käyttöä haittaava asia, jos se on todella huono. Keskinkertainenkin rakenne on kuitenkin työhön riittävä, jos koiralla on muuten erinomainen liikkumista tukeva elimistö ja koiran työmoraali on erinomainen. Muita rekikoiran tärkeitä piirteitä ovat hyvät kestävät tassut, käyttötarkoitukseen sopiva turkki, lihaksikkuutta tukeva rakenne ja työinto. Gilchrist kiinnittää huomiota myös tassun muotoon, hän vertaa sitä kissan jalkaan (pyöreä) ja jänisjalkaan (erittäin pitkä). Koiran jalan tulisi olla Gilchristin mukaan jossain tässä välissä, ei liian pyöreä ja tiukka. Lisäksi jalkojen tulisi kääntyä hieman ulospäin (ns. ranskalainen etuosa, jossa lavat ja kyynärpäät asettuvat lähelle rintakehää).

Leigh ja Susan Gilchrist mittasivat 90 -luvun taitteessa ja alkupuolella satoja rekikoirien rakenteita. Kuvat: http://www.sleddog.com/sleddog/ezine/pdf/bones.pdf

Siperian husky 2/92 lehdessä Leigh Gilchristiltä kysyttiin, että mitä liikunnallisia ominaisuuksia hän etsii nuorista koirista, kun hän arvioi koirien kyvykkyyttä pärjätä kisatiimissä. Hän kertoo etsivänsä sulavaa tasaista liikuntaa, yleensä hän suosii koiria, jotka juoksevat pää selkälinjan jatkona ja selkälinja pysyy mahdollisimman muuttumattomana ja joilla on tehokkaat takaliikkeet. Valjakossa nopean laukan tulee näyttää siltä kuin kukaan ei tekisi töitä. Leighiltä kysyttiin myös rakenteen, ravin ja laukan yhteydestä. Hän vastasi, että ravi muuttuu epästabiiliksi, kun nopeus kasvaa ja koiran täytyy vaihtaa seuraavaan vakaaseen tyyliin, laukkaan. Hänellä ei ole paljonkaan kokemusta ravaavista koirista, koska hänen koiransa työskentelevät laukalla. Ravia tulee seurattua pääasiassa vain koirien vapaana liikkuessa. Hän kertoo omistaneensa tasaisia ravaajia, joiden liikunta on kuitenkin kömpelöä siirryttäessä laukkaan. Hän ei valitse koiraa sen perusteella miten se ravaa.

Dogs in Motion

Martin S. Fischerin ja Karin E. Liljen kirja Dogs In Motion sisältää saksalaisen Jenan yliopiston tutkimuksen ”The Jena Study on Dog Locomotion”. Tutkimuksessa haluttiin vertailla erirotuisten koirien liikkumista. Koirista tehtiin liikeanalyysi käynnissä, ravissa ja laukassa. Tutkimukseen osallistui kaikkiaan satoja kliinisesti terveitä koiria koiria 32:sta eri rodusta. Tutkimuksessa videoitiin, tehtiin liikeanalyysiä ja 2D-röntgenvideota. Koiria kuvattiin juoksumatolla samanaikaisesti sekä edestä että sivulta. Kerätyn datan avulla tehtiin ensimmäistä kertaa todenmukaisia animaatioita koiran liikkeistä. Tutkimuksissa mm. tehtiin havaintoja siitä, miten eri roduilla aiheutuu erilaista kuormitusta lihaksiin ja niveliin koiran rakenteesta riippuen. Esimerkiksi iso- ja leveärintaisilla koirilla kohdistuu huomattavasti kuluttavaa epäsuotuisaa liikettä (rotaatiota) niveliin ja lihaksiin verrattuna vaikkapa kapearintaiseen kevyeen whippettiin.

Olkavarren pituuden saa mitattua parhaiten korostamalla lavan ja olkavarren kulmaa esimerkiksi näin.

Lisäksi tässä tutkimuksessa havaittiin luustomittausten kautta, että koiran olkavarsi on aina (rodustakin riippumatta) n. 27 % koko eturaajan pituudesta, lavan pituus vaihtelee +/-2,2 %. Näyttelykertomuksissa näkee silti edelleen usein termin ”lyhyt olkavarsi”. Kyseessä on kuitenkin vain avoimempi lavan ja olkavarren kulma, joka puolestaan vaikuttaa eturaajan liikeradan laajuuteen. Tutkimuksissa havaittiin, että eri rotujen välillä näiden pääluiden (lapa, olkavarsi, lantioluu, reisiluu) mittasuhteet vaihtevat eri rotujen välillä yllättävän vähän.

Tasapainoinen rakenne = kestävä käyttökoiran rakenne

Koiran raskas luusto, iso koko ja epätasapainossa oleva liikunta on pois koiran käyttöä ja kulutusta kestävästä rakenteesta, jos tavoitellaan koiraa, joka pystyy juoksemaan helposti päivästä toiseen useita tunteja päivässä ja vieläpä useita vuosia. Täydellistä rakennetta ei ole olemassa ja mikäli koiran rakenne on riittävän hyvä, koiran työmoottorin ollessa erinomainen, se todennäköisesti pystyy tekemään työnsä hyvin. Tärkeintä on, että rakenne on kokonaisuutena tasapainoinen. Kestävän koiran tulee olla ketterä, liikkumisen tulee olla helppoa ja vaivatonta kaikissa askellajeissa. Laukalla työskentelevän koiran laukan on oltava helpon ja keveän näköistä.

Rotukoirien jalostuksessa keskitytään usein ulkomuodon arviointiin näyttelyjen perusteella. Kulutusta kestävää rakennetta etsittäessä saattaisi olla paikallaan katsahtaa myös koiramaailman suorituskykyisimpiin ja terveimpiin rakenteisiin eli juoksija-ammattilaisiin: rekikoiriin ja greyhoundeihin. Ehkä sieltä olisi jotakin opittavaa myös puhdasrotuisen käyttökoirien jalostukseen, kun toivotaan käyttöä kestävää rakennetta? Salme Mujusen esittelemä ”peruskoira” on erinomainen esimerkki käyttökoiran kestävästä rakenteesta.

Lähteet:
Koiran rakenne: Salme Mujunen
Dogs In motion: Martin S. Fischer and Karin E. Lilje
DOGS IN MOTION, Prof. Dr. Martin S. Fischer, KYON Symposium 2017 https://www.youtube.com/watch?v=rAvOPCp6Itk
https://lt.org/publication/how-form-limbs-dogs-related-their-function
http://www.sleddog.com/sleddog/ezine/pdf/bones.pdf
Siperian husky -lehti 2/92
Care of the Racing Greyhound: Linda Blythe, James R. Gannon and A. Morrie Craig
Incredible Athletic Dogs: Dr. Arleigh Reynolds, Physiologist https://www.youtube.com/watch?v=gAEJG93cR3g
“Description and Origin of the Alaskan Husky”: Joe Runyan http://www.nolimits-sleddogs.ch/hundeAH.html

JÄTÄ VASTAUS

Kirjoita kommenttisi
Kirjoita nimesi tähän