Metsästys, Videot

Jahtikausi käynnissä

Kuluvan kauden jahtia on nyt takana kuukauden verran ja tapahtumia on ollut moneen malliin. Lintuja on löytynyt Pudasjärveltä ihan mukavasti ja mikä tärkeintä, myös nuori Hopi on saanut hajuja sen verran nokkaan, että riistatyötä on päässyt hieromaan parempaan malliin.

Jos aloitetaan Hopista, niin kävimmä Niesta -kilpailussa Savukoskella kokeilemassa KAER -kokeita ensimmäistä kertaa. Tuloksena oli NUO3 riistatyön rääpäsyllä. Kovasta yrityksestä huolimatta riistaa ei tullut enää toista kertaa päivän aikana eteen, joten finaalipaikka jäi haaveeksi. Kaikesta huolimatta kisapaikka Kairijoella oli kerrassaan loistava ja koeryhmän porukka aivan mahtava. Kanakoiratunnelmaa oli tarjolla koko reissun ajan yllin kyllin! Hopi on saanut syksyn aikana kokemuksia mettälinnuilla mukavasti. Riistatyö alkaa olla hyvällä mallilla. Myös sorsaa on käyty porkkaamassa. Tästä on hyvä jatkaa kohti Junkkaria ja tulevaa Lapin reissua.

Komiasta tilanteesta oli Sannalla ilo mettopoika neljän meton poikueesta Sukalle puottaa.

Sukka on porskuttanut tänä syksynä mukavasti ja riistahommat hoituvat. Tiedotus toimii mettämaastossa ja tiedotukselta on saatu Sukallekin noudettavaa. Mettäkoira.

Navajon kanssa metsästys on silkkaa nautintoa. Vanhus porskuttaa ja kaivaa satavarmasti linnut hollille, jos niitä on mistä kaivaa. Sytämmessä tuntuu aina pieni läikähdys, kun saa herrasmiehen noutoon laittaa. Pikkusen meinaa pitemmän reissun jälkeen jalkaansa ontua, mutta se ei ole vielä menoa hidastanut. Liekkö luussa oleva kystä sitten aiheuttaa jomotusta vaiko vanha lihasvammako se sitten jo kummittelee. Nivelistähän vikaa ei ole koskaan löytynyt. Nautimme nyt siis täysin rinnoin jokaisesta mehtyypäivästä Navajon kanssa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *