Kanalinnustus

Jahtikausi ja loma parhaimmillaan

Jahtikausi on käynnistynyt mukavasti, vaikka pikkuisen on ollut sitä jo etukäteen tiedossa ollutta koirauupeloa. Lintujakin on saaliiksi saatu, vaikka koiratilanne ei ole tällä hetkellä paras mahdollinen.

Navajo ja kauden ensimmäinen riekko Suomessa.

Navajo ja kauden ensimmäinen riekko Suomessa.

Okariina on kärsinyt valeraskaudesta ja jouduimme aloittamaan sille Galastrop-kuurin. Oka on ollut haluton ja muutenkin vähän muissa maailmoissa. Nyt se on kuitenkin ihan viime päivinä jo alkanut piristymään, ja sillekin on päästy ampumaan jo muutama lintu.

Sukka tomerana - ehkäpä jo ensi syksynä...

Sukka tomerana – ehkäpä jo ensi syksynä…

Navajo taas on juossut pääasiassa vain pieniä muutaman tunnin reissuja. Jalka meinaa hiukan oireilla jos kilometrejä kertyy enemmän, joten sen kanssa voidaan tällä hetkellä tehdä vain lyhyitä jahteja ja on pidettävä riittävästi myös lepopäiviä.

Sukka on hirmu hieno lintukoiran alku ja suorastaan valloittava. Noudon alkeet on jo hyvällä alulla ja pentu vaikuttaa mukavan pippuriselta ja vauhdikkaalta, mutta silti oikein kontaktinhaluinen ja nöyrän oloinen koiranpentu! <3

Minulla on lomaa vielä kolmisen viikkoa ja tästä ajasta viikko vietetään Lapissa riekonpyynnin merkeissä. Reissuun lähdetään koko perheellä ja Oka osallistuu myös KAER-kokeisiin, mikäli vire palautuu normaaliksi parin viikon sisään. Navajon kanssa jatketaan muutamien tuntien reissuja ja yritämme olla rasittamatta jalkaa liikaa. Sukka taas pääsee opiskelemaan reissaamista ja koiranelämän alkeita.

Riekon sulka

maisema

Muutamia päiviä on ehditty samoilemaan tänä vuonna myös Syötteellä. Pari reissua on käyty kansallispuistossa  ihan vain tutkimassa uusia alueita. Pudasjärveläiset saavat metsästästää myös kansallispuiston alueella ja ajatuksena on ollut kartoittaa tänä syksynä mahdollisia Riistakoira 2016 maastoja. Ensi vuonnahan mannermaisten kanakoirien Suomen Mestaruus ratkotaan Pudasjärvellä. Maastot ja maisemat on kansallispuiston alueella hienot, lintuja ei olla kyllä hirveästi sieltä löydetty, mutta jotain kuitenkin.

Nyt osaa kyllä nauttia jahdista Navajon kanssa <3

Parasta.

2 kommenttia “Jahtikausi ja loma parhaimmillaan

  1. Eric Andreas von Ikonoff sanoo:

    Hienoja kuvia ja hyvät jutut.Terveiset Siurualta!

    1. Sanna sanoo:

      Kiitos kehuista Erik Andreas von Ikonoff – paras setäni!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *