Hopi – juniorista mehtäkamppeeksi
Vuonna 2017 kirjoittelin tarinaa meidän silloin nuorimmaisesta seisojanalusta eli Hopista – Hopi – odottamaton matka. Nyt jonkin verran yli 3-vuotiaan Hopin kanssa on päädytty eräänlaiseen päätepisteeseen, kun koirasta tuli käyttövalio lokakuussa. Matka on kuitenkin edelleen vasta alussa. Onhan koiran parhaat mehtyyvuodet käytännössä vasta edessä. Nyt kun Hopin ensimmäinen pentuekin on jo 7 kuukauden iässä on mukava mennä aikajanaa jälleen puolitoista vuotta taaksepäin ja alkaa muistelemaan.
Jahtia
Seisojan toisesta varsinaisesta mehtyysyksystä puhutaan ns. vaikeimpana syksynä. Silloinhan koira lähentelee usein parin vuoden ikää. Koira kopsuttelee aikuisiän kynnyksellä ja on silti vielä juniori. Vietit alkaa olla tapissaan ja isäntä/emäntä jo mehtyyn pauloissa. Maisemat vaihtuu ja tilanteita tulee laidasta laitaan. Hopin toinen syksy kaikesta huolimatta lähti varsin mallikkaasti liikenteeseen ja metsästys sujui hyvin. Kaikenlaista kuitenkin sattui matkan varrelle. Mieleen muistuu erityisesti päivä Enontekiöllä. Mukana oli yhteensä 4 koiraa ja immeistä. Siinä Hopin katellessa muiden riistatöitä ja tiputuksiakin tuli sitten vihdoin linnut eteen myös Hopille. Siitä tilanteeseen avanssia antamaan ja Hopi tempaisikin semmoset 50 metriä täydellä höyryllä suoraan riekkoparveen, jäi istumaan niille sijoilleen ja katto taakseen, että no ammuppa nyt! Taisi pientä kateutta olla ilmassa Hopin osalta muita koiria kohtaan. Mitäpä tuosta koiraa torumaan. Hienon työn teki, vaikka tuskin ymmärsi, mille tilanteeseen tulijat hymyili ja tirskui.
Syksy oli kaiken kaikkiaan tasapainoinen ja hyvä. Hopi paransi ja varmensi otteitaan koko ajan. Haku oli mallikasta, riistatyöt oli suoraviivaisia ja sähäköitä, lämpimän linnun noudot alako sujumaan rutiinilla ja tiedotustakin treenailtiin kovasti. Taas tuli kerran todistettua meidänkin motto: mitä kuluneemmat saappaan pohjat, sitä pelaavampi koira. Vieläkin korpeaa eräs päivä Puhoksen perukoilla, jolloin Hopi yritti tarjoilla meille mehtoa vaikka minkälaisella tarjottimella. Kaiken kaikkiaan laskettiin 6 tilannetta, josta vähääkään haulikolla ampunut olisi voinut linnun myös eräksi saaha. Vaan eipä ollut tällä kertaa ottajaksi. Viimeisessä tilanteessa katajapuskassa läksin antamaan koiralle avanssia, kun huomasin raavaan meton katajan alla n. 2 metriä minusta. Avanssi oli jo luvasta täydessä vauhdissa, kunnes komensin paikan ja sitten hölmistyneenä noutokomentoa päälle. Minähän luulin, että tämä on nyt edellisessä tilanteessa jääny raanaan. No sieltähän Hopi ryykää ja myös metto ottaa siivet alleen. Vielä hölmistyneempänä puhallan yhden putken tyhjäksi ja lintu pölähtää oikein kunnolla. Siitä sitten varmana, että no sehän tippuu ja turhaapa tuohon toista kertaa, vaan mitä sitä tyhjää. Sinne meni. Loppupäivä haakuroitiin lentosuuntaan ja piti vielä seuraavana päivänäkin muutama tunti käyä etiskelemässä mahdollista raanakkoa, mutta eipä sitä vain löytynyt.
Koko syksy meni käytännössä jahtien parissa. Kun mettälinnun pyynti loppui luvassa oli muutamat fasaanijahdit/treenit. Pitkin talvea tietenkin lenkkejä mettäsuksilla salojen kätköissä. Sieltähän aina sillon tällön koira löytyy seisomasta ja treeni linnuilla on aina paikallaan. Syksyn mittaan tehdyt tiedotustreenit johtivat myös ensimmäisiin oma-alotteisiin tiedotuksiin ja sekös isännän mieltä lämmitti.
Peltohommia ja kokeita
Toki jahdin lomassa kävin myös kokeissa. Mielessä tietenkin AVO1 -palkinto ja lippu voittajaluokkaan. Vesitöistä saatiin taskuun 4 pistettä, joten sillä oli kelpo startata. Muutamat mettäkokeet kauden aluksi tuottivat kaksi AVO2 tulosta ja yhden AVO3 -tuloksen. Sen jälkeen loppusyksystä vielä riekoilta AVO2. Siitä sitten pellolle Tornioon marraskuun alussa ja siellähän se onnisti sitten oikein kunnolla ja lippu tuli lunastetuksi. Luvassa oli siis tulevana kesänä voittajaluokan vesi- ja jälkityö.
Vuosi 2019
Hopin pennutus sattui sopivasti jahtikauden loppuun. Astutusmatkalle Östersundiin lähdettiin uuden vuoden aikaan ja vuoden alku olikin sitten odotuksen aikaa. Maaliskuussa syntyi 7 terhakkaa pentua ja kaikki sujui mallikkaasti. Yksi pennuistahan jäi myös meille kotiin ja sai kutsumanimen Synkkä. On ollutkin erityisen mielenkiintoista seurata äippäkoiran ja tyttären yhteistä taivalta. Tätä kirjoittaessa pennut ovat jo seitenkuisia eli parhaimmassa teini-iässä koirien mittapuulla. Tulevaisuus sitten näyttää, mistä puusta nämä vesselit on veistetty ja mitä ominaisuuksia kenties on tullut Hopin tai uroksen eli Jazzamarken’s Frippen puolelta, mutta mainiot pentujen omistajat ovat viestitelleet varsin positiivisia uutisia varhaissyttöisistä koiranaluista. Jo nyt näyttäisi siltä, että Hopin puolelta on tullut se kuuluisa ”linnunlöytötuuri”.
Kohti syksyä
Kesällä treenailtiin eri paikoissa vesitöitä ja myös jälkeä. Ei mitään hinkkausta, mutta aina sillon tällön sopivan sauman tullen eli laatu korvaa määrän. Muuta treeniä tehtiin myös nousujohteisesti perinteisesti Juhannuksesta alkaen. Pyöräilyä, juoksua, uintia, pitkiä vaelluksia jne. Vesi- ja jälkireenit sujui varsin mallikkaasti, joten oli levollinen mieli lähteä heinäkuussa kokeilemaan. Hyvinhän se sujuikin ja lähes täydet vedestä ja jälki sitten täysillä pisteillä.
Peruskuntokauden jälkeen oli luvassa perinteinen jahti Ruotsin maalla. Siellähän kanalintujahti alkaa 25.8., joten ”varaslähtöä” oltiin taas ottamassa. Toki sitä ennen porkattiin vesilintujen perässä, kuten asiaan kuuluu. Ruotsin reissu ei pettänyt tälläkään kertaa. Hyvää ruokaa, mukavia jahtipäiviä ja rentoa meininkiä. Ainut miinus tämän vuoden alueella oli runsas norjalaiskertymä. Alueiden ollessa pieniä tuntui, että rauhallista paikkaa ei oikein löytynyt. Se toki laski jahdin tunnelmaa huomattavasti, mutta ei met annettu sen häiritä. Hopi jatkoi oikeastaan siitä, mihin viimevuoden jahtihommat loppui. Pennutuksen vaikutuksia toimintaankin arvioitiin, mutta ihan sama Hopihan se edelleen oli. Ruotsin ”leiri” on myös toki erinomainen ajatellen rauhoitusajan kokeita. Koira saa ihan oikiasti metästää aamusta iltaan ja olla asian ytimessä. Sen jälkeen muutama lepopäivä ja kokeisiin.
Rauhoitusajan kokeet
Kokeisiin Ruotsin reissun jälkeen suuntasimme kotimaisemiin Pudasjärvelle. Luvassa oli mahtavaa suomaisemaa saarekkeineen pari päivää. Lintutiedustelut alueelle olivat osoittaneet etenkin riekkokannan olevan varsin hyvissä kantimissa, joten mukavahan se oli startata. Hommahan meni melkoisen putkeen molempina päivinä. Lauantaina sekä sunnuntaina tuloksena oli VOI1, joten siinä samalla tuli lippu Riistakoiraan eli mannermaisten kanakoirien SM-kisaan, jonne voi osallistua vain koirat, joilla on voittajaluokasta ykköspalkinto. Ensimmäisenä päivänä ykköstulokseen siivitti hieno haku ja kaksi riistatyötä riekoille. Toisena päivänä hyvä haku jatkui ja riistatöitä kertyi 4 kappaletta. Käyttövalion titteli oli nyt sitten yhtä koetta vajaa ja koska nämä ykköset tulivat metästä, niin se tulisi saada sitten pellolta. Vastaavasti homma voisi mennä toisinpäin. Joka tapauksessa ykkönen tulee siis olla sekä pelto, että mehtälinnuilta.
Riistakoira
Kertakaan aiemmin en ole voinut osallistua riistakoiraan, vaikka Okariina olisi tulosten puolesta siihen kyllä ollut kelpoinen. Hauisjänteen katkaisu kuitenkin johti siihen, ettei Okan kanssa kolmipäiväiseen kisaan ollut järkeä lähteä. Nyt oli Hopi kunnossa ja tietenkin halusin lähteä kokeilemaan. Tällä kertaa kisa järjestettiin Kalajoella peltokokeena. Kävimme kerran Tyrnävällä näyttämässä aakeeta laakeeta ja sitten kohti Kalajokea. Ensimmäinen päivä pellolla sujui ihan ok. Pari riistatyötä tiputuksen kera, mutta kovin pyrki koira fasaanin perään. Riistatyöt eivät olleet sitä myötä ihan mallikkaita, mutta tästä huolimatta pääsimme päivän päätteeksi kokeilemaan jälkeä, joka sujuikin moitteettomasti. Illalla kritiikissä selvisi, että pääsimme myös jatkoon eli luvassa oli seuraavana aamuna vesityökoe, jonka jälkeen onnistuessaan homma jatkuisi taas pellolla.
Tällä kertaa vesityökoe ei mennyt sitten ihan putkeen. Hopi kyllä ui yli ja löysikin linnun. Kävi monta kertaa mallaamassa lokkia suuhun, mutta eipä siitä jäänyt turpavärkkiin muutakuin höyhenet. Jostain syystä ei ollut lokki suunmyötäinen :). Hyvillä mielin kuitenkin olin Hopin otteista, vaikka kisasta tipuinkin vesityön jäädessä nollille. Seuraavana kesänä arvaatte varmaan, millä linnulla vesitöitä treenaillaan. Sinällään jännää, että korpit, varikset ja kettukin tulee istuen luovuttaen, mutta jostain syystä lokki ei ollut Hopin makuun. Luppakorvat on luppakorvia 😀
Syksyn antia
Riistakoiran jälkeen oli luvassa viisi päivää tiettymän tien takana riekkojahissa, josta onkin video katsottavissa Youtubessa ja juttua luettavissa täällä. Kerrassaan mahtava reissu. Kaksi miestä ja kaksi koiraa. Jahtia ja turinointia aamusta iltaan painavien rinkkojen kanssa. Lintuja löytyi vallan mainiosti. Riekon makuun päästiin joka päivä ja tilanteita kehkeytyi niin koivikossa, kuin puuttomalla.
Tämän jälkeen oli luvassa jahtia Pudasjärven maisemissa, mutta myös työt alkoivat painaa päälle. Joka tapauksessa mukavasti löytyi lintua myös täältä. Sanoisinko, että ihan samaan malliin kuin viimeiset 3-4 vuotta. Ei mitään hurlumheitä, mutta lintuja edessä aina silloin tällöin. Riistakolmiot lupailivat itse asiassa aika hyvää lintuvuotta, mutta täytyy todeta, että omille jahtipoluille sattui ihan normivuosi. Pitkiä pätkiä tyhjää, mutta jokunen lintu eräksikin asti. Positiivisena merkkinä huomattiin, että riekkokanta oli noussut huomattavasti.
Peltokoe
Päätinpä sitten ekstemporeen startata siellä pellolla, josta se viimeinen ykkönen piti hakia käyttövalion arvoon. Ylivieskaan sain paikan ja sinne sitten starttia ennen syyslomaa. Edellinen kerta pellolla oli Riistakoirassa muutama viikko takaperin, mutta täytyy luottaa koiraan. Jos mettälintu hoituu, niin kyllä fasaanikin pitäisi hoitua. Koe menikin sitten varsin mallikkaasti. Heti ensimmäiseen erään saatiin riistatyö fasaanikukolle. Sen jälkeen tiedotus ja riistatyö toiselle kukolle. Harmittavasti pudotuspaikat eivät osuneet kohalleen. Seuraavassa erässä Hopi esitti hienoa peltohakua. Siinä täytyi isännällä miettiä, että mistäs se moisen on oppinu – mettäkoira. Erä päätyi hienoon riistatyöhön kukolle ojan varressa, josta saatiin myös pudotus. Loppu olikin sitten kylmää rinkiä hanurin ympärillä, koska hakuaika piti saaja täyteen. Sekin meni hyvin, mentiin sitten myötätuuleen tahi mihin tahansa tuuleen. Sattuipa kolmanteen erään maslakka rusakkoajokin oikein ääneen kanssa. Tuloksena päivän päätteeksi VOI1 ja Hopista tuli siten Suomen käyttövalio.
Odotettu syysloma
Syyslomaviikkoa oltiinkin sitten odotettu vesi kielellä – niin me aikuiset kuin perheen pienimmätkin. Luvassa oli taas perinteinen reissu Muotkan Ruoktuun ja siellä viikko jahtia, mutta ennen kaikkea seurustelua ja hauskaa tuttavaperheen ja lasten kanssa. Viikko käynnistyi härmän ollessa maassa, mutta loppuviikkoa kohden mennessä maassa oli jo n. 20 senttiä lunta. Lupia meillä oli ympäri ämpäri – Karigasniemi, Muotka, Kaamanen ja Kaldoaivi. Jokaisena päivänä lintuja myös löytyi. Toisena päivänä vähemmän ja toisena enemmän. Reissun parasta antia oli pahnueen pienimmän eli Synkän onnistumiset. Viikko alkoi oma-alotteisilla nostoilla, mutta päätyi vakuuttaviin seisontoihin. Avassipommi on Synkällä vielä sitä luokkaa, että jarruja täytyy välillä katella se 10-30 metriä lintujen siivityspaikasta, mutta kerrassaan makialta näyttää tämän sessun otteet. Mahtava viikko jälleen kerran Hansin vieraanvaraisuudesta nauttien.
Kohti joulua
Nythän on niin mellevä tilanne täällä Pudasjärvellä, että teertä ja mehtoa saa vielä yrittää eräksi 10.12. asti. Tämän jälkeen vielä tammikuussa on parin viikon jakso, jolloin voi kokeilla latvahommia. Aika makiaa sanon minä. Luvassa on siis jahtia lumen keskellä. Päivä käy lyhyeksi ja lumikerros kasvaa, mutta viikonloppuisin täytyy koittaa ehtiä jahtihommiin, kun kerran se on mahdollista. Linnut ovat käyneet araksi, kuten tähän aikaan aina, mutta sehän ei haittaa. Kerrassaan mahtavaa löysätä koira linkusta ja nauttia hienosta Pudasjärven luonnosta.
