Muutaman vuoden olin jo lukenut juttuja pillityksestä ja takaraivossa kyti ajatus kokeilla myös tätä mehtyymuotoa. Ajatus viekkaan ketun houkuttelemisesta pillillä tuntui haastavalta, joskin netistä voi lueskella onnistumisia toistensa perään. Jotenkin en mieltänyt kuitenkaan tätä lajia paperilla
näin helpoksi ainakaan täällä pohjoisen suoselkosilla. Etelässä karvaturria tuntuu tarinoiden mukaan olevan joka nurkassa ja myös Lapista kuuluvat saaneen hirmuisia määriä per talvi.

Haastavan jahtimuodon lisäksi kiinnostus turkin jatkojalostamiseen kaikkine työvaiheineen on jo pitkään ollut asialistalla. Sysäys tähän taitoon on tullut velimieheltä, joka on jo puolenkymmentä vuotta
jalkanaruttanut kettuja sekä kytännyt smirrejä haaskalta. Kotipaikan autotallissa palava valo talvi-illan pimeässä yleensä tarkotti eräksi saatua kettua ja nylkypuuhia. Pitihän sitä aina kävästä kuikkaamassa, jotta
minkälaista kettua tällä kertaa taanalle laitettiin.

Värmeet kuntoon

Ensin tietysti välineet pitää olla ainakin sinne päin, jotta mehtään edes kannattaa vilkaista. En omista kivääriä, joten luonnollisesti haulikko on minun vaihtoehto. Kivääriä voisi ehki soiden reunoilla käyttää, mutta
turreikoissa tuntuu ketut täällä pörräävän, mitä jälkiä on tullut talvien mittaan ihmeteltyä, joten haulipiipuilla mennään. Olin tietenkin kuullut myös Una:sta ja tiesin paikallisen Anon ase ja Tukun kautta näitä ihmeitä saavan, joten sieltä muutamat patit völöjyyn. Kettujahtiin valikoin 12/89 Benelli Novan, johon myös voisin laittaa 89:ä paikkopadiksi, ellei Una jostain syystä napsaha tai en raaski koko värkkiä ladata Una:lla. Onhan nuo padit kuiten sen 5€ kappale, joten ei niitä nyt kovin paljoa kehtaa puiden kylkiin upottaa. Lisäksi tarvin lumipuvun ja jotain huppua, jotta voisin häivyttää itseni maastoon. Lunta tänä talvena piisasi ja todennäköisesti myös tulevina talvina, joten lumipuku passaa mitä mainioimmin. Parilla kympillä halpavekotin käyttöön, siihen vielä kympillä lumimaski ja jo vot. Reppujakkaraa ei myöskään passaa unneuttaa.

Sitten tarvin tietysti pillin. Tänä keväänä ensin kävin velimiehen kanssa muutaman kerran pillittämässä lähihuudeilla tuloksetta. Sitten päätin marssia kauppaan ja ostaa ihkaoman pillin. Pilliksi valikoitui Dan Thompson PC-4. Jotenkin vierastin ajatusta huhuilla myyrän ääniä esim. Vermin -pilleillä, koska jänistähän täällä liikkuu. Tosin pitihän sekin pilli loppukeväästä hankkia ihan vaan testin vuoksi..:) Sitten vielä lukuisia Youtube katseluita ja Googletusta, jotta miten tätä pilliä käytetään. Muutamat reenit ja olen valmis…

Ja eiku mettään

Aikaisempien talvisten reissujen takia tiesin, että kotijärven toisella puolella liikkui ainakin kaksi eri kettua, joten päätin tänä kyseisenä helmikuun 26. päivän iltana lähteä mettäsuksilla järven yli yhden taimikon reunaan passittamaan. Lisäki tuuli kävi sopivasti syänmaan puolelta, joten sekin passasi vallan mainiosti. Ensin haulikko vireeseen, kilometri hiljaa hissukseen suksien, passipaikan valinta ja persaus tuolille. Valitsin taimikon reunan ja tuuli kävi aikalailla vasten naamaa. Taimikko avautui vasemmalla, edessä ja oikealla. Selän takana isoa mettää. Ilta oli pimeä, mutta heikko kuutamo valaisi riittävästi. n. 4-5 minuuttia hiljaa istuskelua. Tuuli kävi aika kovasti puuskissa. Päätin pillittää aina, kun puuska hieman taukoaa.

Ensimmäinen pillisarja 10-15 sekuntia ilmoille varovasti tunnustellen. Puoli minuuttia ja toinen sarja – kolmas ja neljäs. Huomaan jonkin hahmon lähestyvän ravia todella lähellä. Ensin ajattelin, että koira ja sen jälkeen mietin supikoiraa. Hahmo pysähtyy n. 20 metrin päähän kylki edellä minuun tuulen yläpuolelle. Olin hiljaa liikkumatta ja mietin miten toimia. Otin vielä rauhallisesti 10-15 sekuntia ja varmistin, että kettu se perkele on. Pulssi oli noussut huomaamatta jo taivaisiin. Naksautin varovasti varmistimen pois, nostin pienellä liikkeellä haulikon poskelle. Tässä vaiheessa ihmettelin, että kettu vielä oli paikallaan. Sitten laaki kylkeen ja siihen jäi. Istuin vielä paikallaan varmaankin minuutin verran ja annoin tilanteen tasaantua hämmennyksestä onnistumisen tunteeseen. Tuntuihan se nyt aika uskomattomalta saada ensimmäisellä kerralla omalla pillillä heti kettu. Tiesin kuitenkin esim. kaverin pillitelleen jo toista vuotta näkemättä vilaustakaan ketusta.

Sitten menin tarkistamaan tilanteen ja jovain iso narttukettu oli keuvallaan. Verta ei näkynyt missään. Una oli pölissyt läpi ja veikkailin, että ainakin 30-40 haulta oli osunu, mutta sehän selviäisi sitten nylkiessä. Sitten kännykkää taskusta, kuva, kettu kantoon ja kepein suksin kotia kohti.

Nylkyyn vai?

Antin ensimmäinen pillikettu
Antin ensimmäinen pillikettu

Tämä kettu ei vielä päätynyt koristenahaksi seinälle vaan pari vuotta sitten aloitettu perinne jatkuu. Aina kun tapahtuu jotain erikoisempaa, niin haluan siitä täytetyn muiston, mikäli vain mahdollista. Tämä tosin on vasta toinen erikoinen. Ensimmäisen erikoisen tulos on komea kukkofasaani, joka oli oman koiran ensimmäinen tiputus. Tätä kirjoittaessa kettu vielä odottaa täyttövuoroaan. Todettakoon, että täyttöön viedessä otettiin myös paino selville ja seitsemän kiloa oli nartulla painoa. Varsin kookas siis ja erittäin komeassa karvassa.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here