Riekon kevätpyynti painottuu yleensä Suomessa maaliskuun kahteen viimeiseen viikkoon. Jahti päättyy 31.3., mutta kahta viimeistä viikkoa ennen usein kelitkin on sen verran haastavat, ettei pyyntiin tuntureille ole asiaa. Tänäkin vuonna suuntasimme kohti Lappia, vaikka olimme jo kuulleet, että lunta on runsaasti ja hankikannosta ei ole tietoakaan. Talvinen riekostus ei ole missään nimessä helppoa, eikä saalis ole itsestäänselvyys.

Varusteet

Varusteista sen verran, että sukset ovat yleensä välttämättömyys. Jos on tiedossa esim. kelkkakyyti aivan ylös, voi keli olla siellä jäinen. Tällöin suksissa on hyvä olla myös teräskantit. Lisäksi luvassa voi olla tiukkoja nousuja ja laskuja, joten esim. nousukarvat on paikallaan ja toki suksen pitää pysyä suurin piirtein alla mukavammissaki laskuissa eikä pyöriä jalassa niinkuin perinteinen armeijan lankku. Sukset kannattaa voidella ennen reissua ja ottaa mukaan pikaluistoa sekä perinteinen pitopurkki. Lumi voi mennä auringossa herkästi takkalalle ja tarttua suksen pohjiin tai pito voi yksinkertaisesti loppua. Tämän lisäksi monet käyttävät lumipukua, kuten mekin. Keväinen riekko on monesti arka, eikä päästä jahtimiestä kovin helpolla ampumahollille. Tietenkin mukana on hyvä olla lämmintä vaatetta ja jotain taukopusakkaa sekä ehdottomasti aurinkolasit. Keli voi tunturissa aina yllättää ja talvinen lumimyräkkä vie helposti suuntavaistot ja peittää kuljetut reitit, joten myös GPS -paikannin tai vähintäänkin kartta ja kompassi on hyvä olla mukana. Koirien varusteista monesti tossut ovat tarpeen, varsinkin jos ollaan jäisellä hangella liikenteessä. Toki myös koiran takkikin on hyvä olla. Itse käytämme Back on Track -loimia, jotka ovat osoittautuneet erinomaisiksi. Ne toimivat myös hyvin makuualusina tarvittaessa, koska eristävät mukavasti kylmän hangen koirasta. Seisojalla mentäessä aseena on yleensä haulikko. Koirattomat käyttävät monesti myös pienaria tai rihlakkoa. Jos keväisiä pälviä on näkyvissä, löytyvät riekot monesti ruokailemasta niiltä, jolloin linnun saaminen kiikarin ristikkoon voi olla helppoakin.

Jahtiin

Monet seisovan kanakoiran omistajat odottavat kevätpyyntiä yhtä innokkaasti kuin kauden aloitusta. Hiihtely parhaimmillaan aurinkoisessa ja plussan puolella olevassa kelissä tuntureilla on sen verran mahtava kokemus, että aina sinne mieli kaipaa uudestaan. Tänä vuonna keli oli umpinen eikä hankikannosta ollut meidän reiteillä tietoakaan. Yleensä mitä ylemmäs mennään, sitä varmemmin hankikantoa löytyy, mutta tällä kertaa päätimme kokeilla tuuria ylängöillä, joissa oli toki myös lähes puutonta aluetta silmänkantamattomiin. Meno ilman kelkan jälkiä oli melkoista pahnausta, eikä koirien hakukaan niin sanotusti auennut. Jos koira hyppäsi pois hiihto- tai kelkkauralta, niin yleensä näkyviin jäi jonkin verran kirsua. Tästä huolimatta yritys oli kova ja jossain välissä puuttomalla koirat tekivät jopa ihan hakua muistuttavia luoveja. Toiveissa oli kuitenkin, että jos hiihtouralta joku haju tulisi nokkaan, niin siitä voisi sitten koiran perässä käydä uimassa ja tarkistamassa tilanteen.

Mukana matkassa olivat konkari Navajo, Sukka ja nuorimmainen Hopi. Hieman ennakkoon arveltiin, että mitenhän tässä käy, Hopilla kun alkoi olla tärpit päällä ja Navajon sukupuolivietin käyrä oli melkoisessa nousussa. Onneksi mukana oli myös Sukka, joka viittasi kintaalla Hopin ja Navajon kisuamiselle ja teki töitä, kuten pitää.

Kolmen päivän tapahtumat

Joka tapauksessa lähdimme tunturiin hakemaan sitä Lapin taikaa, jota myös tänä vuonna koimme roppakaupalla. Kevyt pari metriä sekunnissa oleva tuuli, auringon paiste ja mahtavat maisemat silmänkantamattomiin ovat vuosi toisensa jälkeen kokemuksen arvoisia. Ensimmäinen päivä pahnailtiin Petsikolla, jonne oli saapunut myös muitakin jahtimiehiä. Pari isäntää hiihteli koivikossa ilman koiraa ja toisen auton porukalla oli mukana bretoni. Bretoni onkin pienen koonsa ja keveyden ansiosta mainiosti tunturiin kevätkeleille soveltuva rotu. Siinä missä saksanseisoja saattaa upota kainaloita myöten, bretoni saattaa mennä hiipimällä ihan kuiviltaan. Reippaan 18 kilometrin lenkin tuloksena pääsimme pari kertaa tilanteeseen. Ensin riekkopari löytyi ihan uran varrelta, mutta arkuuttaan eivät päästäneet meitä lähietäisyydelle Sukan hoidellessa hienosti tilanteen. Siinä kävi, kuten yleensä talviriekkojen kanssa, että ne huomaa vasta, kun ovat lentäneet jo haulikon kantaman ulottumattomiin. Täydellinen lumipuku riekon yllä soveltuu maisemaan ja lintua on monesti äärimmäisen vaikea havaita lunta vasten. Toisen kerran hajuvana tuli uralle kauempaa ja sadan metrin kahluun jälkeen pääsimme tilanteeseen, josta riekko siivitti kantomatkan rajamailta. Päätin kokeilla ja riekko suistui rinteeseen. Mahtavan kelin ja maisemien lisäksi oli illaksi siis tiedossa myös maittavaa riekkoateriaa.

Toisena päivänä keli äityi hurjaksi tuulen muodossa, joten päätimme jäädä puurajaan ja tehdä hieman kevyemmän päivän. Yllättäen metsikköön painuessa löytyikin vanhat kahden jahtimiehen hiihtojäljet, joten hommahan helpottui huomattavasti. Jälkiä seuraamalla saatiinkin aikaiseksi vallan mainio lenkura. Päivän antina oli runsaasti vanhoja ja myös uusia riekon jälkiä. Olisiko jopa niin, että pehmeistä keleistä johtuen riekot olisivat pääsäntöisesti alavilla mailla, eivätkä vielä tuntureissa. Toki olivat voineet myös laskeutua puiden suojaan kovalta tuulelta. Loppujen lopuksi ratkaisu puurajasta osottautui päteväksi, koska kuulimme illalla parilta muulta jahtimieheltä, että keli puuttomalla oli ollut aivan liian hurja. Elävää lintua emme jäljistä huolimatta toisena päivänä nähneet.

Kolmas ja viimeinen päivä suuntautui taas puuttomalle ja koivikoihin. Nyt tuuli oli rauhoittunut ja keli kuin morsian. Kyllä siinä kelpasi hiihdellä ja välillä lämmintä teetä naukkailla termarista. Välillä piti pysähtyä pidemmillekkin tauoille vain nauttimaan kelistä ja lämpimästä kevätauringosta. Kyllä oli illalla naama aika punakka. Näppä 16 km hiihtelyä ja yhdet tuoreet jäljet pienen vaaran huipulta löytyi. Pahnailua koirien kanssa koko vaara läpeensä, mutta jäljentekijä oli päättänyt jo aikaa sitten vaihtaa maisemaa. Hyvä niin, koska jäljistä päätellen kyseessä oli vain yksittäinen riekko, joten se olisi saanut jäädä muutenkin ihan rauhaan haulikuuroilta. Koirien kannalta toki olisi tilanne ollut makia. Töitä kun yrittivät kovasti tehdä.

Lapin taikaa

Taas kerran oli reissu ohi. Saaliina arat lihakset, punainen jo ehkä hieman ruskettuvaan kääntyvä pärstävärkki, väsyneet koirat ja aimo annos Lapin lumoa. Hiihtelyä mahtavissa maisemissa auringon lämmittäessä mieltä. Siinä arkinen aherrus unohtuu kertaheitolla ja mieli virkistyy.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here