Metsästys

Jäniksen mehtyy

Kerkesin vielä tämän vuojen puolella muutamaan otteeseen kuuntelemaan suomenajokoiran haukkua. Muutamat jahdit ja jälkien toteaminen Pudasjärven tienoolla kertovat suuresta kannasta. Jälkiä on tiheiköt ja erämaat pullollaan. Paikoin jotokset ovat niin polettuja, että kestävät ihmisenkin kävellä. Jos et itse lähde jänispassiin, niin aika harvassa ovat ne kerrat, että haukkua enää kuulee. Onko jäniksen mehtyy katoavaa kansanperinnettä?

Aloitetaan kuitenkin itse asialla eli mehtyyllä. Pääsin parivuotiaan Mitron mukana Panuman seudulle jahtiin. Keli oli vähintäänkin joulukuinen. Taivaalta tuli vettä, tuuli oli kova ja puista tippui lunta veden mukana märkinä löntteinä. Muutamat kierrokset jälkien perässä eivät paljastaneet yöllistä liikkujaa. Jänikset lienevät makuuksilla tällaisilla keleillä. Tunteroisen haeskelun jälkeen Mitro teki tehtävänsä ja löysi haukuttavaa erään lammen rannasta.

Ajo alkoi paukkua ja ukot äkkiä passiin. Jänis päätti kiertää ympyrää. Ajo sinällään ei ollut perslähtö, joten oletettavasti jäniksellä oli tällä kertaa se 5-10 minuutin etumatka ajattajaan. Liekkö läsökelistä johtuen välillä tuntui, että koira mahtaa jahata aavetta, kuten monesti jänishommissa. Jänis voi mennä monta kertaa vierestä, mutta ei sitä vain huomaa. Kun koira sitten tulee siitä vierestä myös voi vain todeta, että tuostahan se on jänis mennä viuhahtanu… Ajoa jatkui aina 2-3 tuntia, kunnes perinteisesti passimiehellä pettää hermo. Lähdin kävelemään haukun suuntaan. N. 50 metrin päässä olikin tuoreet pupun jälet, jotka olisivat tulleet suoraan minun passiin. Ja kun todennäköisesti oli minut huomannut, oli jänis ottanut pakolaukan tulosuuntaan. Kohtahan se koira sieltä tuleekin jälkeä seuraten hiljakseen koko ajan haukkuen. Kirvasin mielessäni. Kohta kuitenkin laukaus kajahtaa n. 100 metrin päässä minusta. Jänis on keuallaan. Kerrassaan kelpo palkkio koiran tekemästä mahtavasta työstä.

Toisella kerralla suuntasimme perinteiseen Tapaninpäivän jahtiin. Tällä kertaa mukana suomenajokoira, joka on Mitron velimies eli Uuno. Kerrottakoon, että molemmat koirat ovat tänä vuonna kunnostautuneet vallan mainiosti. Jänistä on päätynyt eräksi ihan kiitettävästi ja homma on toiminut mallikkaasti. Uunon kanssa kelit aiheuttivat myös päänvaivaa. Edellisyön vesisae oli yöllä muuttanut lumipinnan riivanteiseksi. Ajattelimme siis etukäteen, että mikäli pompotikone ei ole ylhäällä ensimmäiseen tuntiin, on ajohommat heitettävä tältä päivältä, jottei koiran tassut mene ihan ruvelle. Niinhän siinä sitten kävikin, että jänis ei ollut yöllä liikuskellut ja jurotti jossain puskassa. Koira kyllä muutamaan otteeseen haukahteli yölliselle jäljelle tai hajulle, mutta ajo ei lähenyt rullaamaan missään vaiheessa. Päätimme pakata kamat ja suunnata kinkun rääppeille.

Mitro

Mitro lähdössä jahtiin

Katoava kansanperinne?

Muistan poikoissa, että jäniskoiran louskutusta kuuli harva se päivä. Siinä missä maalinnun mehtyy oli päättynyt, niin alkoi jänispaini. Saalistettavaa riitti niin lintujen kuin jäniksenkin osalta. Tänä päivänä jänistä näkyy olevan kyllä. Jälkiä on joka paikassa erittäin runsaasti myös heti uuden lumen tultua. Vuoden lintutilanne oli niin ja näin. Haukkua ei kuitenkaan kuulu. Ennen myös maalintumetillä törmäsi monesti ajokkeihin tai joutui joskus myös ajon keskelle. En nyt äkkiseltään viimeiseen kymmeneen vuoteen muista vastaavaa tilannetta. Sanon jo tässä vaiheessa, että perustan näitä sanoja lähinnä omaan perstuntumaan en niinkään tieteeseen tahi tilastoihin, joskin niihin viittaan pariin otteeseen. Itse en ole koskaan omistanut ajokoiraa, mutta onneksi tutuilla tai tutun tutuilla näitä mainioita veijareita on ollut ja toivottavasti tulee olemaan. Olen myös itse suht vakaasti päättänyt moisen hankkia tulevaisuudessa.

Pureudutaan seuraavaksi tilastoihin. Esim. suomenajokoiran rekisteröinnit ovat laskeneet melkoisen tuntuvasti viimeisen kymmenen vuoden aikana http://www.ajokoirajarjesto.fi/ajokoirista/suomenajokoira_tanaan/. Samalla myös muistan, että metsäjänis oli saalistilastojen kärkipäässä aikoinaan koko ajan, mutta myös nämä tilastot osoittavat jänisjahdin ehtymistä. Jos vuonna 1996 saalis oli n. 450 000 yksilöä, niin vuonna 2013 tuloksena oli n. 187 000 kappaletta. Saalistilastoja voi tarkastella rktl:n tietokannasta. Jos otetaan rinnalle hirvikoirat, niin oma havainto viittaa siihen, että hirvikoiraa on paljon runsaammin kuin ennen. Tai ainakin hirven metsästys koiralla on lisääntynyt. Ajojahtia kuulee enää todella harvoin. Tilastot eivät kuitenkaan tätä toteamusta tue, kun katsotaan esim. norjanharmaan tai karjalan karhukoiran rekisteröintejä. Toisaalta jämptien lukema on nousujohteinen. Rekisteröinnit näkee täältä. Voiko tässä kohtaa olettaa, että kaikkia ei näissä tilastoissa näy? Jäniksen määriä myös toki lasketaan riistakolmioiden avulla. En tosin äkkiseltään löytänyt kattavaa tilastoa menneiltä vuosilta, mutta esimerkiksi vuoden 2015 talvilaskennan osalta todetaan kannan runsastuneen. Parhaiten tämän toki voi itse todeta menemällä mehtään ja haastamalla kavereita. Kyllä niitä nyt on tarjolla, mutta ottajaa ei tunnu olevan. Lisäksi on toki mainittava, että etelässä metsäjäniksen kohtalo ei näytä kovin positiiviselta lisääntyvän rusakkokannan takia. Monin paikoin rusakko on myös syrjäyttänyt metsäjäniksen kokonaan. Lisäksi rusakon tiedetään risteytyneen metsäjäniksen kanssa. Joka tapauksessa myös rusakko on mitä mainioin riistaeläin.

Kelit kuin kasvihuoneessa

Yksi eittämättä tärkeä tekijä jänishommissa on ulkona vallitseva keli. Jos ennen talvet olivat lumisia ja pakkaset routivat maan jo lokakuussa, niin tänä päivänä talvesta ei näillä korkeuksilla tunnu olevan tietokaan. Tälläkin hetkellä juttua kirjottaessa ulkona on kyllä kylmä -30, mutta lunta ei ole juuri nimeksikään ja sekin vähäinen lumi on koprakalla – ei siis koiralla asiaa, koska koira menee hangesta läpi. Kun niin ”vanhoina hyvinä aikoina” lokakuun lopun kanalintujahdit päättyivät järkiään lumiseen ja talviseen keliin, josta jänisjahtia oli hyvä jatkaa aina koko sesongin loppuun, niin tänä päivänä aika harvaan jää ne päivät, että oikiasti pääsee hyvillä keleillä mehtään.

Hyvä jäniskeli on siis sellainen, että koira pääsee hyvin – lunta ei ole liikaa, lumi ei hajota koiran anturoita – ei siis ole hankia tai muuten vain jäisiä kuhveikoita ja tämän lisäksi ilma on mehtääjälle sekä koiralle suotuinen. Toki tässä puhun vain lumikeleistä. On huomattava, että jänistähän saa metätä myös kuivan maan aikaan. Metsäjänikisen ja rusakon metsästysaika on 1.9. – 29.2. Tuskin silloinkaan kaatosateessa kannattaa lähteä. Sade varmasti vie jäniksen hajut mennessään. Mehtääjälle ei toki niin väliä, mutta -20 on jo meikäläiselle hieman liikaa. Jänis taas ei liiku kaikilla keleillä ja ajon saaminen voi olla tiukassa. Näin kävi esimeriksi edellisellä mehtykerralla. Jänis oli jonkin verran yöllä liikkunut, mutta juroi jossakin puskassa eikä ajo oikein pompsahtanut maulleen. Jos yöllä on satanut hieman uutta lunta ja ilmassa on tuulenvirettä, niin homman tulisi olla vallan bueno. Jotkut ovat varmasti tutkineet myös ilmankosteuksia tai muuta vastaavaa, mutta jätän ne tässä huomioitta. Nyrkkisääntönä omalle kohdalle pätee, että jos ulkona nyt vaan on mukava keli, olkoon sitten talvi tai alkusyksy, niin jovain passiin ja haukkua kuuntelemaan on mukava lähteä. Mutta harvassa tuppaa tänä päivänä olemaan ne ihanteelliset kelit, jolloin on mukava lähteä. Jos ensin on päivä hienoa ilmaa, niin sen jälkeen sataa taivaalta kaikenlaista parisen viikkoa ja tätä on/offia jatkuu sitten ainakin sinne helmikuun loppuun…

Jänistä seisojalla

Siinä missä seisojan pääasiallinen leipätyö eli maalintujahti päättyy lokakuun loppuun, jatkuen toki riekon pyynnillä ylä-lapissa, niin silloin käyttöön voisi ottaa ajokin ja taas kausi jatkuu. Jänistähän saa metsästää aina helmikuun loppuun asti. Mutta jos sitä ajokkia ei ole mistä ottaa, niin seisojalla kannattaa myös kokeilla. Se nimittäin tuottaa monesti tulosta eräksikin asti. Ja jos ei eräksi niin joskus pieni haukun säestämä jänispäräytyskin on tullut metsässä nähtyä. Harmittavasti vaan ei kohti metsästäjää.

Näin virallisesti KAER  eli kanakoirien erikoiskoesääntöjen mukaan seisoja saa vähän matkaa saatella jänistä ja mielellään haukun kera, mutta koiran tulee tulla kutsuttaessa pois ja jättää ajohommat sikseen. Itse olen pyrkinyt koiran komentamaan heti hommista pois, jos ne ajolle haiskahtaa. Minä kun tykkään, että seisojan tulisi seisoa myös jänistä. Jänis ei kuitenkaan ole mikään helpoin saalis seisojalle. Jos koira irtoaa tiedottamaan seisonnaltaan, jänis on poikkeuksetta menetetty. Erittäin monesti tilanteet myös päättyvät siihen, että avanssin jälkeen tutkitaan vain tuoretta jälkeä. Jänis on jo kadonnut. Kertoopa kaveri nähneen monta kertaa seisonalle, että jänis ikäänkuin lähtee ryömimään pensaikossa, kun koira on saanut sen seisonnalle. Metsästäjän ollessa kantomatkan päässä peli on jo menetety. Toki tässäkin poikkeuksia varmasti löytyy, mutta omat kokemukset ovat aika vähäisiä. Muutaman kerran olen päässyt seisojallekin ampumaan.

Mainittakoon, että meidän koirista vanhin eli Navajo alkaa olemaan jänisten kanssakin jo aika haka. Se selkeästi pyrkii saamaan jäniksen seisonnalle ja yllättävän monesti siinä onnistuukin. Tänä syksynä oli useita tilanteita, että Navajo aikansa jalliteltuaan seisoi tahi painoi jäniksen puskaan ja tilanteeseen pääsi niin, että pystyi jäniksen havaitsemaan kuusen persuuksissa kyhjottämässä. Tänä vuonna tilanteita on ollut kymmenisen kappaletta. Okariina puolestaan osasi ottaa jänikset nuorena. Siinä iässä, missä kaatoja ei kannata mielestäni tehdä eli n. 0.5 – 1 vuotiaana. Tilanteet toki kuitenkin piti hyödyntää, mutta asetta ei tarvittu. Erittäin hyviä tilanteita tottelevaisuuskoulutukseen. Jänistä me ei kuitenkaan tietoisesti seisojalla metsästetä vaan yleensä ne ovat mukavia sivujuonteita kanalintujahdeissa. Nythän jänistä voisi toki jallittaa, mutta vastassa on samat kelitekijät kuin ajokeillakin. Mutta tätä touhua kannattaa toki myös kokeilla. Kyllä seisoja jänikset hoitaa, kun sitä vain vähän tyrkkii siihen suuntaan eli mennään sinne, missä jänistä on.

Syksyinen kaato

Syksyinen kaato

Jänistä jäljestäen

Yksi keino hommata paistia pataan on jäljestäminen. Talvellahan tämä on mukavaa, kun jälkiä näkyy. Ilman lunta voi yrittää löytää pomppujänistä. Tällöin on hyvä jos keli on huono, eli jäniksen voi olettaa jurottaa jossakin. Talvisessa jäljestyksessä etsitään kuumat jäljet ja lähdetään sitten vaan hissukseen seurailemaan esim. suksilla tai ilman ja tarkkana kuin porkkana. Yleensä puppe ottaa jalat alleen jo hyvissä ajoin. Joskus kuiten tälläkin tavalla kontaktiin pääsee, mutta pääsääntöisesti omat kokemukset ovat antaneet raitista ilmaa ja nautinnollisia hetkiä luonnossa.

Summarum

Kiinnostus metsäjänistä kohtaan tuntuu yksinkertaisesti tippuneen. Syitä voidaan vain arvailla. Onko se lisääntynyt kiinnostus hirvieläimiin vai kanalintuihin vai ”ukkoontuva” metästyskansa tai ylipäätään kiinnostus metästykseen ja riistanhoitoon. Lisäksi kelit tekevät oman mausteensa ehdottomasti. Rekisteröityneitä ja metsästyskortin omaavia on kuitenkin yhtä runsaasti kuin ennenkin ellei peräti enemmän. Tämä lukema on jo vuosia pyörinyt siinä 300 tuhannessa. Metsäjänis on kuitenkin mitä mainioin ja kunnioitettava riistasaalis. Metsästys tapahtuu usein pienessä porukassa, nuotiolla juttu lentää, jahti tarjoaa jännitystä eikä saalis suinkaan ole pääasia. Kaiken kaikkiaan erittäin mukava jahtimuoto, jota kannattaa kokeilla!

2 kommenttia “Jäniksen mehtyy

  1. Tommi Jäppinen sanoo:

    Mahtava tarinointia, jota oli todella mukava lukea. Meinasin jo kavereille tämän jutun jakaa ennen, kuin tuosta Navajo nimisestä seisojasta tajusin, että ei perhana onko mahdollista, että on tuttu kirjoittaja. Sivustolle tulee varmasti palattua yhä uudelleen. Teille sinne pohjoisempaan hyvää alkanutta vuotta!

    1. Antti sanoo:

      Kiitokset! Tuttujahan sitä. Uusia vuosia myös teille!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *