Hopi on meidän koirakatraan nuorimmainen. Koiran ollessa nyt puolitoistavuotias on mukava katsahtaa hiukan taakse päin ja pohtia, miten koirasta on tullut sitä, mitä se nyt on. Tällä hetkellä ollaan jo melkoisen lähellä ns. valmista kampetta, mutta seisojan ollessa kyseessä oppimatka jatkuu koko elämän ajan. Ei niinkään enää peruskoulutuksen osalta vaan mettäkoirakokemuksien ja riistakontaktien kautta.

Yhdistelmän metsästys

Pennun ottaminen oli ollut tapetilla jo n. vuoden verran Okariinan hauisjänteen alkaessa temppuilla. Seisojien kanssa pääsee yleensä aika vähillä loukkaantumisilla, mutta jotain ongelmaa on monesti syksyn mittaan tullut vastaan. Näistä voisi esimerkkinä mainita vaikkapa kynnen repeäminen, vekki anturassa tai venähdys. Pääsyy meillä siihen, että koiria on useampi on yksinkertaisesti se, että yhdellä koiralla ei voi lapattaa paria viikkoa putkeen. Pidempi mehtyypätkä vaatii sitten myös pidemmän levon. Tällöin on hyvä, että niiden vähäisten lomien osuessa syksyn kiimaisempaan jahtiaikaan, pääsee joka päivä mehtään.

Valintakriteereistä meille tärkein oli vanhempien terveys ja edesottamukset nimenomaan metsämaastossa. Lisäksi vanhempien pitää olla tervepäisiä ja on toki aina plussaa jos näyttöjä jälkeläisistäkin löytyy. Hyvin useasti näin ei ole varsinkaan nartun kohdalla. Katseiden suunta oli ensin Ruotsin maalle, mutta siellä jo valittu yhdistelmä jäi tyhjäksi, joten harava kampasi uusiksi Pohjoismaista tarjontaa. Olen jostakin syystä viehtynyt ajatukseen, että uutta verta on aina mukava saada kotimaiseen koirakenttään, mutta se ei ole mikään välttämättömyys. Kotimaista tarjontaa kahlatessa kohdalle osui Myräkkälän Kennelin Heta, jolle oli suunnitteilla toinen pentue. Harvinaislaatuista tapauksessa oli se, että Hetalla oli tässä vaiheessa näyttöjä menestyvistä jälkeläisistä. Seisojien tapauksessa kaikki koetarinat tallennetaan tietokantoihin kaikissa Pohjoismaissa, joten on helppo tutustua etukäteen koirasta tallennettuihin ominaisuus/koetietoihin. Heta oli käyttövalioitunut ensin Ruotsissa, joten ei muuta kuin rallisvärjeä tiskiin ja tutustumaan koiran edesottamuksiin Ruottin maalla.

Uroksen kohdalla oikeastaan samat arviot pätee. Lähtökohdiltaan koiran on oltava tervepäinen ja näyttöjä johonkin suuntaan kaipaa, tärkeimpiä asioita ovat työmoraali/riistainto ja linnunlöytökyky, niille on käyttöä Pudasjärven suomaisemissa. Monestikkaan ei ole mahdollisuutta nähdä emää tai urosta livenä, joten johonkin arvion on perustuttava. Toki tutuilta on hyvä kysellä myös mielipiteitä. Voihan olla niin, että joku on koiran sattunut jossakin näkemään. Uroksena yhdistelmässä oli Haugtuns HFE Pro, jolla on osittain samoja hyväksi osoittautuneita sukujuuria Norjan maalta kuin meidän veteraani Navajolla. Prosta oli kuulunut hyvää, joten näillä mentiin. Missään nimessä tässä vaiheessa ei ollut toki varmaa, että saadaanko edes nimeä varauslistaan ja että onnistuuko pentue ylipäätään. Onneksi meidänkin nimi pääsi listalle.

Valinta

Pennutus onnistui ja pian olikin jo aika lähteä valitsemaan pentua. Haimme narttua ja niitä syntyi pesueeseen kolme. Kuten aina, valinta oli yllättävän vaikea. Pentue oli tasapainoinen ja mitään silmiinpistävää eroavaisuutta ei löytynyt, joten jotenkin sieltä vaan oli osattava valita se meille sopiva lurppakorva. Pariin otteeseen valintaa suoritettiin. Ensin viiden viikon iässä ja sitten seitsemän viikon. Kaikki nartut olivat iloisia ja rohkean oloisia. Loppujen lopuksi valinta osui pentuun, joka tykkäsi ehkä eniten hakea kontaktia sillä hetkellä ja yritti tehdä tuttavuutta. Siitä tuli sitten meidän Hopi.

Pentu valittu ja nimi päätetty. Hopi-inkkari.

Koulutus alkaa

Kuten edellisenkin koiran kohdalla, mitään ohjenuoraa tai polkua koulutukseen ei laadittu. Mitä enemmän mehtää ja kokemuksia, niin sitä parempi. Tottelevaisuuden tulee olla kohdallaan ja noutoakin alettiin heti pennun tultua hieromaan pikkuhiljaa. Aina vähän kerrallaan ja vaativuustasoa nostaen. Pennulle kun opettaa heti pienestä pitäen muutaman perusasian: luoksetulo, pysähtyminen, ”Ei” ja paikka ja vaatii näiden asioiden noudattamista pienestä pitäen, pystyy näin nuorta koiraa viemään riistallekin sopivan tilaisuuden tullen. Me tykätään, että koiran pitää päästä oppimaan mettälinnun käsittely nuoresta pitäen ja kun perustottelevaisuus on hanskassa niin nuorukaisen kanssa voi surutta hakea kokemuksia oikealla riistalla.

Sisäsiistiksi Hopi oppi todella nopeasti. Nopeammin kuin kukaan meidän muista koirista ja piruuksia se teki häviävän vähän. Parista t-paidasta tuli reikäjuustoa, mutta muuten ei mitään. Tässä toki apuna oli katraan toiseksi nuorin koira Sukka, jonka kanssa temutessa ei oikein piruuksille jäänytkään aikaa. Toisaalta aivoherneitä rassattiin sitten muuten noutoharjotteilla tai ihan vaan mettässä käyskennellessä.

Syksyllä 2017 riekkomailla, Hopi 4kk.

Noutoa treenattiin makupalan ja kehujen avulla. Dameista siirryttiin aika pian esim. vesilinnun siivillä tai vaikkapa teeren siivillä peiteltyyn damiin ja kaikenlaiset riistalinnut pyrittiin esittelemään, kun siihen oli mahdollisuus. Nouto alkoikin sujua suhteellisen mukavasti parantuen koko ajan. Tietynlaista noutohimokkuutta tai hulluutta Hopilla ei ole perintönä tullut, joten toisinaan homma ei ollut oikein mielenkiintoista. Tällöin lisättiin haastetta ja käytettiimpä apuna kateutta tuomassa myös Sukkaa, Navajoa ja Okariinaa. Istuen luovutus oli edessä joskus tulevaisuudessa. Pääasia, että noutoväline tuli kouraan istui tai ei.

Riistalle on pyritty pennusta asti ja mehtä on tuntunut Hopille olevan se omin ympäristö alusta alkaen. Luontaisesti haku on asettunut varsin mukaviin uomiin. Toki viime keväiset kuukauden kestäneet kantohanget olivat mainiota aikaa haetuttaa koiraa pitkin mehtiä, pääsääntöisesti vastatuuleen. Sanotaan, että seisoja oppii sivu- ja myötätuulen käytön myös, kun mennään vain vastatuuleen. Joka tapauksessa yleensä, kun vastatuuleen menee, joutuu tulemaan jossain vaiheessa myös myötätuuleen takaisin. Kokemuksia keväällä alkoikin kertyä ja ensimmäinen rehellinen riekkoseisonta tuli noin 6 kk iässä. Sitä ennen nokka vei koiraa hajuilla liikaa ja tuloksena oli semmoisia perinteisiä sykyilyjä. Linnut toki jossakin vaiheessa siivittivät, mutta avanssilupaa ei tarvinnut käyttää. Tätä ennen tehtiin pieni seisonnan vahvistusreissu kyyhkyille ja se näytti tuoneen tulosta. Ennen kiinnipitoaikaa Hopin repussa oli jo runsaasti kokemusta mehtälinnuista, joten siitä oli hyvä jatkaa kesän harjotuksiin.

Vesityöt

Kevät oli pitkä ja haprasta jäähilettä tuntui seilaavan järven selällä vielä Juhannuksen korvalla. Niimpä veteen tutustuminen alkoi varsin myöhään. Myöhään myös siksi, että edellisenä kesänä vesihommat jäi jostakin syystä ihan tyystin. Hopi ei siis osannut kunnolla uida, vaikka ikää oli jo vuosi. Vesien lämmettyä aloitettiin tutustumiset itse uimalla ja toisten koirien avulla. Hymy on vieläkin huulilla siitä räpiköimisen määrästä. Hopi ei tosiaankaan ollut syntyjään mikään vesipeto. Löysimme koiran kellukkeet jostain varaston syövereistä ja niiden avulla Hopi oppi helposti rauhallisemman tavan suoriutua uinnista.

Uimaankin opittiin… 🙂

Kun uimaan oli auttavasti opittu, siirryttiin noutamaan vedestä. Nouto maalla oli tässä vaiheessa jo hyvällä mallilla, joten uusi elementti oli turvallista ottaa mukaan repertuaariin. Vesipaikkoja vaihdellen ja haastetta lisäten vesitöihin alkoi tulla varmuutta, mutta töitä riittää vielä ensi kesälle. Onneksi alkusyksyn sorsajahdissa saatiin muutama lämpimän linnun nouto ja jonkin verran oikiaa porkkausäksöniä. Loppujen lopuksi oikean metästyksen kautta vesityöt, ainakin omien kokemusten mukaan, alkavat sujua rutiinilla. On aivan eri asia heittää tai piilottaa kylmää lintua ja hinkata noutoa, jos koira pääsee oikeisiin töihin ja noutamaan lämmintä riistaa. Kuten muidenkin koirien kohdalla, vesilinnun mehtyyseen Hopille kehittyi nopeasti ns. ”eri moodi” eli koira kyllä tietää, ollaanko nyt maalinnun vai vesilinnun pyynnissä. Odotan ensi syksyn sorsahommia luottavaisin mielin.

Jahtiin

Kesä oli taputeltu eli ne kaikki viisi päivää, jolloin oli edes jotain kesän tuntua. Jahtireissuja oltiin suunniteltu jo pitkään ja hartaasti. Hopin kohdalla oli tulossa ensimmäinen aikuisten oikea jahtisyksy ja olihan koirakin jo 14 kk ikäinen elokuun lopussa eli homman pitäisi toimia jo hyvällä tasolla. Alkusyksynä keskityttiin lähinnä kokemuksiin. Riistatöitä alkoikin kertyä mukavasti reppuun ja ne olivat varsin mallikkaita, joten oli aika suunnata piiput kunnialaukauksen sijaan kohti.

Hopin ensimmäinen riekko

Ensimmäinen tiputus tapahtui riekkoreissulla Lappiin. Tunteikas hetki, kuten kaikkien koirien kohdalla. Koko tilanne on aivonauhalla varmasti hamaan loppuun asti. Paikka, sää, koiran toiminta ja syksyisestä tunturikoivikosta nouseva tuoksu. Ennen tiputusta riistatöitä oli kertynyt syksylle jo kymmenittäin, mutta ei se koiraa pilaa, kun malttaa olla ampumatta kohti. Noutamaan en ensimmäistään päästänyt. Eteenpäin on mentävä, joten ei aikaakaan, kun lämpimän linnun noudon ensiaskeleet myös otettiin. Tässä kohtaa aikalailla leikkien tehty noutokoulutus ei kantanut loppuun asti, vaan mukaan tuli ylimääräistä leikkimistä. Muutamalla painokkaalla äänenavauksella ja muistutuksella arvokkaat eräksi saadut linnut alkoivat kuitenkin tulla kohtuudella isännälle asti. Hopin ollessa kuitenkin jo aikuisen koiran tasolla, siltä voi myös alkaa hyvinkin jo vaatimaan haluttuja suorituksia. Tässä vaiheessa se myös tietää, mitä siltä halutaan.

Mettälintua jahdattiin tänä syksynä Hopin kanssa melkein jokaisena mahdollisena jahtipäivänä. Pari reissua Ruotsiin ja yksi Lappiin, muutoin kotoisissa maisemissa. Puolet kaudesta keskityttiin hiomaan käyttäytymistä riistalla ja loppukaudesta tehtiin myös joitain tiputuksia. Hopin kannalta mehtyy sujui oikeastaan erinomaisesti. Haku metässä on mukavaa seurattavaa ja yhteyttä pitävää. Nokka löytää lintuja ja mikä parasta, riistaintoa löytyy. Silloin, kun pidetään taukoa, niin Hopikin osaa pitää taukoa eikä hälämytä ylimääräistä tauon aikana. Liekkö Navajo ja Okariina kuiskutelleet korvaan konkareina seisojien salaisuuksia.

Mahtui jahdin lomaan toki pari koettakin eli nuorten koirien mettäkoe Niesta Savukoskella ja Junkkari Lapuan pelloilla. Molemmat olivat onnistuneita reissuja, vaikka kirkkaimmat palkinnot jäi saavuttamatta. Niestassa Hopi esitti hyvää hakua, tehden pari riistatyön rääpäsyä. Junkkarissa puolestaan päivä oli nousujohteinen, päättyen kuitenkin aika surkeaan kylmänlinnun noutoon, vaikka sitä ennen suoritus oli ollut jo pidemmän aikaa varmaa kauraa. Luppakorviin ei oo luottaminen – varsinkaan nuoriin sellaisiin..:)

Fasaaneille

Mehtähommien päätyttyä oli aika siirtyä pellolle. Tässä vaiheessa riistatyö oli sen verran hyvällä mallilla, että koulutuksessa oikeastaan pääpaino oli lämpimän linnun noudossa. Siihen tuli saada varmuutta. Fasaaneilla myös voidaan puskea koiran ”stressitasoa” ylös eli toistoja on suhteellisen helppo saada peräjälkeen useita, mikäli lintuja löytyy. Ja kyllä fasaanienkin kanssa jahdin makuun pääsee. Muutama reissu on nyt takana. Tilanteita on tullut moneen malliin ja noutamaan Hopi on päässyt jo useita kertoja. Riistatyöt on varmoja ja linnut löytyy.

Tulevan tavoitteet on myös jo aika kirkkaana mielessä. Tammikuussa on mahdollisesti ensimmäinen startti KAER -kokeiden avoimessa luokassa. Sen jälkeen ohjelmaan sisältyy vetohiihdon opettelua, runsaasti mehtäsuksilenkkiä, parit fasaaniviikonloput ja kaiken kruunaa maaliskuun lopun talvijahti. Onnistuimme ihmeen kaupalla saamaan riekkotiketit tälle vuodelle ja reissua odotan jo nyt. Ensi kesänä homma jatkuu vesi- ja jälkitöiden merkeissä ja syksyn tullessa on tarkoitus tosissaan kokeilla koiran rahkeita koepuolella pääpainon kuitenkin ollessa siinä tärkeimmässä eli oikiassa jahissa.

Hopin fasaanihommiin voit tutustua alla olevalta videolta:

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here